sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

106. Koulutuuppausta Lohjalla

Lauantaina oltiin Sissin ja Netan kanssa aluekoulukisoissa Lohjalla Laakspohjan kartanolla. Sissin kanssa menin He A:2 ja Netalla He B:3. Onneksi eka startti oli vasta yhden jälkeen, niin sai aamulla vähän nukkua pidempään. Sissin pesunkin hoidin vasta aamusta. Kovin hyvät odotukset ei ollut Sissin suhteen. Suu on ollut hankala ja muutenkin ratsastuksessa tuntuu olevan taas huonompi vaihe. Ei vaan suju enkä osa amitään varsinaista syytä sanoa. Nyt saa poni vähän aikaa vetää henkeä ja hoidetaan vielä hampaat kuntoon, niin josko loppukesästä taas alkais toimia. Melkeen jo päätin vaan astuttaa tamman ja antaa olla...Mutta kyllä me vielä näytetään! Yritän nyt vain pitää mielessä, että tämähän oli molemmille ensimmäinen aluetason HeA ikinä.

Sissin kanssa saatiin radalta palautetta, että keskiaskellajit ei ole riittävät, tahti kiihtyy, ei ole ihan tasapinossa siirtymisissä, jännittyy ja kuumenee. Väistöistäkin väitettiin, ettei väistä :( Ei siis kovin positiivista luettavaa. Kaiken muun lisäksi unohdin radan (eka laukkaympyrä) ja uudesta nostosta tuli väärä laukka...Tuloksena vain 55.775%. Onneksi kuvissa poni näyttää paremmalta miltä se tuntui. Ei kyllä ollut meidän päivä. Eniten tässä harmittaa, kun itsekin tietää, että koko homma ei toimi, mutta ei tiedä mitä pitäisi korjata ja mikä mättää. Tunne ei vain ole sellainen mitä se on ollut.


Netta oli verkassa vähän kyyläilevä. Kaikkea piti katsella ja varsinkin laukka meinasi pudotaa joka välissä, kun piti niin katsella niitä maneesin seiniä... Verkassa poni oli kuitenkin ihan reipas ja kiva. Radalle mennessä se juuttui taas täysin. Luokka oli avoin nuorille hevosille, joten raippakin sai olla mukana radalla. En kuitenkaan kehdannut käyttää sitä niin paljoa kuin olisi ollut tarvis. Meno oli todella tahmeaa. Kuviot sujui hyvin, mutta ponin olisi pitänyt olla paremmin pohkeen edessä. Prosentteja tuli 62 ja rapiat eli ihan ok. Nyt vaan pohtimaan millä keinoin saataisiin Netta motivoitua liikkumaan ihan omin avuin radallakin... Se olisi muuten niin todella hieno, mutta tahmeus on iso miinus. No kokemusta vaan lisää, tämä oli kuitenkin Netan ensimmäinen He B-tason rata.

verkassa

perjantai 28. kesäkuuta 2013

105. Entä jos haluaa tehdä kaiken?

Taas on muutaman viime päivän aikana noussut pintaan mietteitä siitä, mitä oikeasti haluaa tältä harrastukselta. Mikä on tärkeintä, mitä tavoitteita asetetaan ja miten niihin päästään?

Onko se ykkösjuttu kasvatus, tehdä varsoja vähän isommalla volyymillä, pitää tammat siitoksessa? Tietenkään laadusta tinkimättä. Nyt olisi kaksi erittäin hienoa ja hyvillä ratsastusominaisuuksilla varustettua oria kotipihassa. Tammatkin on jo jotain suorittaneet ja ne on todettu hyviksi ja kapasiteetikkaiksi ratsuiksi. Kaikki tosin keskeneräisiä vielä, mutta onko sillä sitten niin väliä varsoja tehdessä. Tammat ovat varsojen tekoa varten ja oriit sekä ruunat hoitaa kilpailut ja sitä kautta rodun pr:ää.

Vai haluaisinko itse edetä (kilpa)ratsastajana? Valmentautua ja kilpailla useammalla ponilla tavoitteellisesti. Satsata laadukkaaseen valmennukseen, tähdätä kansalliselle tasolle ja reissata ympäriinsä ponien kanssa kisoja kiertäen. Ehkä jopa hankkisin hevosen, pistäisin varsat ja vanhukset pois, varsottaisin vain silloin tällöin, esim. sairasloman aikana.

Entäs nuorten koulutus? Rakentaisi varsoja noin 3-4-vuotiaiksi ja sitten myyntiin peruskoulutettuina. Ponista riippumatta, ei jättäisi kaikkia kivoja kotiin. Kisaisi niitä seura- ja harjoituskisoja, jotta nuoriso tottuu vieraisiin paikkoihin. Pitäisi tallissa enemmän tilaa myös vieraille ratsutettaville eikä haalisi omia joka nurkkaan. Keskittyisi koulutukseeen ja käsittelyyn.

Sydäntä lähellä olisi myös rodun vieminen ihan oikeille kilparadoille. Tekisi nuoret vähän pidemmälle valmiiksi ja joko myisi ne suoraan kilparatsastajille tai antaisi ylläpitoon valmentautuvaan ja kilpailevaan kotiin. Kuski vaihtuisi aina edellisen ponivuosien loppuessa.

Suomessa pelkkä näyttelyharrastus ei kovin pitkälle kanna, mutta olisihan se kiva käydä kaikki pienet ja isot näyttelyt kahlaamassa muita kissanristiäisiä unohtamatta.

Mutta entä jos haluaa tehdä tämän kaiken? Haluan varsottaa, mielummin useamman tamman vuosittain. Haluan itse kilpailla ja treenata puolitosissani koulua, esteitä ja kenttää. Haluan kouluttaa ponini ihan itse alusta lähtien. Haluaisin myös nähdä omat ponini ja kasvattini kansallisissa poniluokissa kilpailemassa ja tietenkin kiertää näyttelyissäkin. Ilman lottovoittoa tämä ei taida olla mahdollista. Pitäisi siis valita. Vaikeaa...Joka päivä olen erimieltä. Tänään olen päättänyt etsiä poneilleni poniratsastajat oman treenaamisen kustannuksella. Eilen päätiin varsottaa tammoja ja viime viikolla olin panostamassa omaan kilpailemiseen.

Viime aikoina on ollut paljon keskustelua, miksi connemaroja ei näy maamme kilpaponien kärjessä yhtä paljon kuin esimerkiksi New Foresteja. Se mitä olen itse pohtinut, liittyy vahvasti rotumme parissa harrastaviin ihmisiin, suurin osa Ponitätejä. Se oma connemara on niin kiva ja mukava, että siitä ei haluta luopua. Connemara soveltuu kokonsa ja rakenteensa puolesta useinmiten erittäin hyvin myös aikuisille. Sillä harrastetaan itse. Varsinkin varsat myydään usein tädeille, joilla ei ole sen kummenpia tavoitteita kilparatojen suhteen. Muutenhan he olisivat hankkineet hevosen. Varsa halutaan tehdä alusta asti itse, oma harrastuskaveri ja perheenjäsen. Ei poniratsastajalle hankita varsaa kasvamaan. Poni-ikä on helposti ohi ennen kuin poni on valmis. Eikä sitä valmista ponia enää kukaan halua myydä ;)

On niin hankalaa, kun haaveet ja tavoitteet eivät tunnu kohtaavan näitä elämä reaaliteettejä missään kohtaa. Mulla loppuu tilat ja rahat ennen kuin homma voisi toimia. Voi olla, että parisuhdekin olisi entinen...Jotain päätöksiä pitäisi tehdä ennen kuin ollaan umpikujassa ja ihan pulassa näiden ponien kanssa. Määrää ei voi lisätä, jos ei toisesta päästä vähennä. Varsat ei mene kaupaksi, joten vanhempia pitäisi "hukata". Jos myyn/annan vanhemmat ylläpitoon, niin milläs mä sitten itse treenaan? Olishan tietty noita ratsutettavia, mutta ne ovat käytössä max. sen yhden kauden ja juuri kun voisi alkaa edetä, niin poni palautuu kotiinsa.

Tänään pohdin, että Jos koittaisin saada Sissin, Tarmon ja Rosen joillekin poniratsastajille ns. kakkosratsuiksi ja keskittyisin itse nuorempiin. Mutta entä jos homma toimii hyvin, milloin voisin sitten varsottaa Sissiä ja Rosea tai käyttää Tarmoa jalostukseen? Vaikeinta olisi löytää sopivat kuskit, varsinkaan, kun varaa ei ole mitään isoja summia laittaa ponin elämiseen muualla ja tuskin kukaan jo osaava ponikuski haluaa ihan ilmaiseksi toisen ponia viedä eteenpäin ja raahata mukana kisoissa. Mun suurimpia unelmia on kyllä nähdä omia kasvatteja estepuolella kansallisella tasolla pärjäämässä. Tosin meidän ensimmäinen kasvatti on vasta kahdeksan ja suurin osa on noita ihan pieniä. Muutaman vuoden päästä toivottavasti niitä alkaisi radoilla näkyä, mutta sitä ennen työtä on kovasti jäljellä. Kärsivällisyys ei myöskään kuulu mun parhaisiin puoliin...Mutta palataan asiaan ;)

tiistai 25. kesäkuuta 2013

104. Lomalta paluu, laihdutusta ja lihotusta

Tässä alkaa olla poniineilla kesälomat ohi ja treenit kohti kauden ikäluokkakisoja alkaa todenteolla. Pettilän laitumella on tällä hetkellä enään pikkupojat Lenni, Kake ja Reetu. Toipilaat ruunat Aatu ja Bisse. Sekä muuten vaan vielä lomailevat Kakru ja Lelu. Sissillä alkaa loma viikonloppuna ja ajattelin, että se saakin sitten lomailla aina elokuun puoleen väliin asti. Ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa siitä, että se seistä möllöttää tarhassa, kun ei ehdi kunnolla treenata. Ponibreeders elokuun 10.-11. päivä odottaa noita 5-v. neitoja (4kpl) ja lisäksi Roope on vielä heinäkuun ratsutuksessa. Mietin myös Tarmon viemistä takaisin laitumelle Pettilään vielä heinäkuuksi. Laatuponikilpailu on vasta syyskuun lopussa, joten aikaa harjoittelulle jää elo- ja syyskuu kuitenkin. Tänään saatiin kiireellisimmät kengitettyäkin ja ensi viikolla loput. Vielä tarttis eläinlääkäri saada paikalle hampaita tsekkaamaan.

Nuorilla tammoilla alkoi nyt sellainen Fat Camp...ovat niin paksuja, etteivät vermeisiinsä mahdu. Piti tehdä tammaporukoihin jako lihavuuden mukaan, että ruokinta on helpompaa. Tai sen säännöstely. Netalla olis tarkoitus mennä lauantaina aluekoulukisoihin Lohjalle nuorille hevosille tarkoitettu He B:3. Eilen otettiin kevyt harjoitus, askellajit läpi ja vähän siirtymisiä. Kivasti tamma oli kuulolla kuukauden loman jälkeen ja eteenpäinpyrkimyskin oli normaalia parempi. Laukka oli vähän työlästä ja tahti meinasi hävitä, mutta eiköhän se sieltä löydy. Glow aloitti myös treenit. Varovasti senkin kanssa ensin ihan puolen tunnin pätkillä eilen ja tänään, askellajit läpi ilman satulaa. Ponin muoto on parantunut ja tahti säilyy helpommin. Nyt vaan kisoja merkkaamaan kalenteriin sillekin, jotta saadaan rutiinia. Toivottavasti maha alkaa pienentyä, jotta kehdataan kotipihasta poistua ;) Myös Minni ja Rose pääsivät heti hommiin. Minni siirtyykin nyt kuun vaihteessa vuokraajalleen Annille ylläpitoon. Breedersit ratsastan vielä ja toki sitten vähän täytyy treenatakin, mutta pääosin poni on kokonaan Annin käytössä.

Sissin kanssa harjoiteltiin tänään vähän koulua. Sekin on ilmoitettu Lohjalle aluekoulukisoihin. Nyt mennään meidän ensimmäinen He A aluetasolla. Onhan niitä alue HeB-tason ratoja jo kaksi takana. Väistöt oli vähän vaikeita, kun niitä ei ole treenattu aikoihin. Vastalaukoissa oli alkuun vähän jännittynyt, mutta parani loppua kohden. Myös temponvaihteluissa otti vähän kierroksia. Kanget oli käytössä. Nyt kuolain on hyvä, mutta suitset on liian isot. PONY-kokoon pitäisi vaihtaa, kun cob on viimeisissä rei'issä eikä oikein situ sittenkään. Onneksi huomenna on Krissen kouluvalkku. Saadaan vähän hiottua vielä kuvioita. Torsataina on sitten alue-esteitä Salo Horse Showssa luokissa 90 ja 100cm.

Ekulla on aloitettu (tai oikeastaan jatkettu) lihotuskuuri. Saa nyt kolme kertaa päivässä väkirehut Greenlinen kera, heinää reilusti ja lisäksi vielä niitettyä tuoretta ruohoa pari kottarillista päivässä. Toivotaan, että kotiutumisen myötä alkaisi myös lihoa. Pikkuhiljaa olisi tarkoitus myös aloittaa kevyt ratsastelu Herran kanssa. Jos saisi vähän lihastakin vielä rakennettua. Vaikka se onkin vielä kovin kuivassa kunnossa, niin kyllä sitä on ilo katsella. Koko olemuksesta huokuu sellainen vanhan ja arvokkaan herrasmiehen charmi. Mä olen kyllä niin tykästynyt oriiseen. Toivottavasti se ehtii jättää meille monta hienoa varsaa vielä. Lissu ei ole nyt yhtään lämmennyt, mutta Sissi olisi jatkuvasti aidalla tyrkyllä ;) Täytyy pyytää eläinlääkäri tsekkaamaan Lissun kiiman tilanne, kun tulee noita raspaamaan. Varsomisen jälkeen kun tarkastettiin, niin kohtu ainakin oli täysin toipunut ja kiimaan tulossa.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

103. Dark Edition

No niin, viimein on kuvio selkiytynyt ja asiat edenneet tähän pisteeseen. Mutkia oli matkassa ja unettomia öitä vietetty, mutta nyt olo on varsin onnellinen.

Kaikki alkoi pari viikkoa sitten, kun Herraa (Huom! Kaisa ;)) mulle tarjottiin. Toki kiinnostuin, kun olin jo kuvien perusteella oria harkinnut käyttäväni Lissulle tänä kesänä. Ponimäärää ei ollut kuitenkaan mahdollista lisätä, joten ehdotin vaihtoa Kaijaan (Ohana Elegance 2-v.). Tässä vaiheessa oli siis puhe puolikkaasta oriista. Vaihto oli ok ja luulin ekan kerran asioden järjestyvän. Mutka 1, myös toinen puolikas haluttaisiin sitten myydä. Mietintää ja pohdintaa, miten se käytännössä onnistuisi. Tässä välissä kävin Ekkua katsomassa ja kokeilemassa Kangasalalla. Varsinkin ratsain Herra oli aivan todella miellyttävä ja ihastuin siihen täysin. Isäntäkin oli mukana ponia katsomassa eikä jostain ihmeen syystä ollut jyrkästi asiaa vastaan. Pohdin siis edelleen toisen puolen rahoituskuviota ja juuri, kun olin melkein päätökseen tullut, niin eiköhän meidän Pajero mene ja hajoaa...Todennäköisesti lopullisesti. Olin jo lähes lyönyt hanskat tiskiin, mutta ajatus ei vaan jättänyt rauhaan. Melkein jo päätin, että laitan vaikka Tarmon sitten myyntiin, koska se ei kuitenkaan sovi kaikille meidän tammoille. No se ryökälehän meni olemaan niin hieno Pantsun estevalkussa, että eihän siitä voi luopua (ainakaan vielä). Mutta lopulta kaikki saatiin sovittua ja tänään hain sitten oriin kotiin. Kaija meni nyt vaihdossa Kangasalalle Suomatkan Ratsastuskouluun tulevaisuuden tuntiponiksi.

Ekku hoitaa loppukauden astutukset sitten täällä meillä. Lissukin astutetaan sitten seuraavaan kiimaan. Jos vaikka menisivät sitten veteraanit kimpassa jatkossa. Ekku on kuulemma ollut Irlannissa tammojen kanssa laitumella ja hoitanut astutukset omin avuin. Katsellaan kuinka Herra kotiutuu ja miten kuviot järjestyy parhaiten kaikkien kannalta. Alkuun ainakin Ekku saa nyt asustaa Lissun vieressä ja lämmitellä sitä. Tänään Lissu ei vielä ollut kovin kiitollinen omasta miesystävästä...


connemara ori Dark Edition 31 IC s.1993 Irlannissa i Aran Flight e Hillside Sylvia
Ekku sukupostissa: http://www.sukuposti.net/hevoset/dark-edition/116327

lauantai 22. kesäkuuta 2013

102. Rankat pyhät...

Onneksi taas on pyhät ohi. Jotenkin nämä "pakolliset" pyhtä menoineen ja tekemisineen ovat niin raskaita. Niin harvoin on oikeasti mahdollisuutta lähteä mihinkään pyhiä viettämään ja juhlimaan. Ensin kuuntelet viikkokausia joka tuutista juhlasuunnitelmia. Ja jos suunnitelmia ei ole, niin olet todella "huono ihminen". Itse pyhänä, tai oikeastaan jo pari päivää ennen luet facebookista yhä uudestaan ja uudestaan päivityksiä juhlista, mökiltä, festareilta ja milloin mistäkin. Nykyisin sentään viesteinä tulevat toivotukset ovat vähentyneet radikaalisti. Tottakai kaikki tämä hehkutus saa oman elämän tuntumaan surkealta, kun ei ole mitään suunnitelmia eikä juurikaan edes mahdollisuuksia siihen. Siitä pitää huolen eläimet ja isännän vuorotyö. Lapset eivät ole koskaan olleet esteenä millekkään, hoitajia on aina löytynyt.

Jotenkin sitä tuntee itsensä niin epäonnistuneeksi, kun juhannusaattona lähdet illanvietosta klo 22 tyhjään kotiin hoitamaan eläimistöä. Lapset jäivät mummilaan ja isäntä oli töissä. Lopulta haravoin yksin paalaamatta jääneitä heinän rippeitä pellolta yöllä puoli yksi samalla, kun muut viettävät aikaa perheidensä tai ystäviensä parissa. Ei ihan niitä elämän tähtihetkiä... Niin oma valintahan tämä on ja useimmiten nautin niistä hetkistä yksin kotona eläinten kanssa touhutessa. Kuitenkin pyhät ovat poikkeus. Silloin tekisi mieli olla edes pari päivää "ihan normaali", viettää aikaa muiden IHMISTEN kanssa yömyöhään ja vaikka joskus juoda lonkero tai vaikka parikin. Tiedä sitten johtuuko se näiden pyhien hehkutuksesta vai mistä, mutta raskasta on. Sitä oikein odottaa, että pyhät ovat ohi ja voi ihan hyvällä omalla tunnolla hoitaa niitä eläimiä yksin myöhäänkin illalla. Onneksi kuitenkin suurin osa päivistä vuodessa on juurikin sitä normaalia arkea.

Vähän toki mekin juhannusta vietettiin. Lasten kanssa käytiin vanhempieni luona, "mummilassa". Syötiin, saunottiin ja vietettiin aikaa perheen kesken. Molemmat veljeni olivat paikalla perheineen. Se on vaan inhottava lähteä pois kesken, mutta minkäs teet. Isäntäkin on ollut töissä koko viikonlopun. Eilen 17-05, tänään 12-22 ja huomenna vielä 8-20. Eipä paljoa tarvii toisen naamaa katella...

Ponit alkavat palailla laitumelta hommiin pikkuhiljaa ja talli täyttyy taas elämästä. On ollut niin outoa, kun tallissa on ollut vain yksi yksäri. Päästään taas jatkamaan valmennuksia kotosallakin. Tallin pesu on kyllä vähän kesken vielä, mutta eiköhän noi viimeiset sisätilat tosta sitten äkkiä saada kuurattua. Roope on toiminut kivasti, mutta jää vielä kuukaudeksi, jotta saadaan treeniin rutiinia. Nuorena oriina reagoi aika vahvasti muutoksiin ja kaikkeen uuteen tottumisessa meni aikaa. Sissillä on vielä ensi viikko hommia ja istten sekin pääsee laitumelle. Tarmon kanssa pitäisi sitten ryhtyä hommiin kuten myös noiden 5-vuotiaiden. Breeders on jo yllättävän lähellä.

Huomenna onkin sitten jännittävä päivä, jos kaikki nyt kerrankin menis niin kuin on suunniteltu ;)

torstai 20. kesäkuuta 2013

101. Pantsun valkussa

Tänään olin mukana Piia Pantsun estevalkussa Anisissa. Ensin menin Sissin kanssa. Alkuverkassa mentiin ihan uraa pitkin, kulmiin kunnon taivutukset ja suorille huolelliset suoristukset. Poni ei saanut vetää, mutta ei myöskään mennä tyhjäksi. Tehtiin myös temponvaihteluita ravissa ja laukassa. Sissi toimi kohtuu hyvin eikä ollut niin vinokaan mitä on viime aikoina ollut. Helposti se kuitenkin menee kuolaimen alle tai sitten vetää itsensä pitkäksi ja matalaksi. Takajalkojen päällä työskentely on niiiiin rankkaa!

Alkuverkkaa
Hypyt ei taas meinanneet sujua millään. Paikat ei vaan osuneet ja puomit lentelivät...Aloitettiin hypyt ensin kavaleteilla jumpalla. Kavaletti-kolme laukkaa- kavaletti-yksi laukka- kavaletti-kolme laukkaa ja kavaletti. Välit oli lyhyet ja Sissillä vauhti päällä. Pitää vaan itse muistaa pitää sen niska ylhäällä eikä lähteä mukaan sen syöksymiseen. Helpommin sanottu kuin tehty...Pidätteet tarttis saada vielä paremmin läpi istunnalla, ettei jää vain vetoa ohjaan. Myös omassa asennossa on taas paljon parannettavaa. Jään helposti liian etukenoon eikä lantio ole kunnolla alla. Varsinkin laukassa ja keventäessä joutuu oikein keskittymään keskivartalon käyttöön. Samaa asiaa ollaan treenattu koko talvi kouluvalkuissa ja kaikki on haihtunut kuin savuna ilmaan. Noin miljoonan toiston jälkeen poni pysyi nahoissaan jumpalla. Seuraavassa tehtävässä mentiin jumpasta kolme ekaa osaa ja siitä kuusi laukkaa portille, tiukka kurvi ja taas kolme ekaa jumpasta toisesta suunnasta, jonka jälkeen toiselle portille. Tätä kahdeksikkoa saatiin toistaa myös kerran jos toisen. Kyllä oli työlästä!

Eka portti ja vasemmalle
Toinen portti ja oikealle
Lopuksi tehtiin kolmen esteen linjaa, joiden välissä voltit. S-uralla ensin pysty, voltti, okseri, voltti ja toinen pysty. Siinäkin saatiin tehdä useampi toisto ennen kuin poni rentouti ja odotti eikä kaatunut volteilla sisään.itse hypyt oli vähän parempia, mutta kyllä tän ekan päivän perusteella meinasi epätoivo iskeä! En sitten tiedä oliko se hyvä vai huono asia, kun Piia totesi, että Sissillä itsellään ei ole kovin vahva estesilmä, vaan se täytyy opettaa näkemään paikkoja itsekin. En saa auttaa sitä liikaa, vaan pitää odottaa hyppyä ja pitää poni ohjan ja pohkeen välissä. Tärkeää on, ettei se mene tyhjäksi lähestymisessä, jolloin sillä ei ole pienintäkään kontaktia esteeseen. Paljon pitäisi treenata ihan pikkukavaleteilla lähestymisiä ja paikkoja, niin paljon toistoja, että ponikin alkaa katsoa mistä hyppää. Ei ihme, että välillä hyppääminen on niin hankalaa. Kumpikaan ei osaa eikä kummallakaan ole hajuakaan mistä hypätä... Mutta me treenataan ja treenataan, jotta opitaan ;)

Myös Tarmo pääsi Piian treeniin mukaan. Valmistautuminen oli hieman vajaa, koska poni kotiutui laitumelta vasta maanantaina. Ratsastin sen maanantaina kentällä ja tiistaina köpöteltiin maastossa. Niillä eväillä siis valkkuun vaan. Sileätyöskentelyssä lomailun huomasi kyllä hyvin. Poni ei keskittynyt, vaan katseli maisemia, muita hevosia, laiskotteli ja kiemurteli. Pojalla oli selvästi loma-moodi päällä. Onneksi se heräsi kun alettiin hypätä. Aloitettiin ihan yhdellä kavaletilla ympyrällä. Sitten tultiin portteja kahdeksikolla. Alkuun niistä oli yläpuomien toinen pää maassa. Kerran tultiin ravissa ja sen jälkeen laukalla. Parin kerran jälkeen poni alkoi todella imeä esteille, vaikka puomitkin nostettiin ylös ja korkeutta oli lähemmäs 80 cm (Tarmo on hypännyt aiemiin 60 cm isoimmillaan). Välillä vauhtia oli liikaakin. Niin rohkeasti poika hyppäsi, vaikka paikat eivät olleet aina ihan parhaat mahdolliset. Tämän tehtävän jälkeen tultiin samoja esteitä toisin päin. Nyt tiukka kurvi oli ennen estettä kun edellisessä tehtävässä piti kääntyä heti esteen jälkeen. Siinä tuli yksi kielto, kun valkoinen portti piti hypätä suoraan kohti aurinkoa. Muuten poni meni kaikki niin kuuliaisesti. Lopuksi tultiin vielä kahta okseria, isoja nekin (meidän mittapuulla), toisessa oli vesimattokin alla. Pari kertaa poni vähän jarrutti ja tuli hieman pohjaan, mutta meni yli reilulla ilmavaralla joka kerta. Olin niin ylpeä ponista. Siitä tulee vielä sellainen estetykki! Sellainen oli tarkoituskin, kun ori Lissulle silloin valittiin.

Tänään oli valkun toinen päivä. Sissi oli vain mukana ja ohjelmassa rataharjoitusta. Nyt poni oli alusta asti paremmin ohjan ja pohkeen välissä. Se ei mennyt tyhjäksi vaan tukeutui ohjaan. Myöskään rynnimistä ei juurikaan ollut. Ensin tultiin vähän linjoja ja radan osia. Poni pysyi kivasti pohkeen edessä ja hyppääminen oli huomattavasti sujuvampaa kuin eilen. Rata oli lopussa siinä 90-105cm korkeudella. Radalla oli kolme sarjaa (trippeli-pysty, pysty-okseri ja okseri-pysty-pysty), lisäksi oli teknisiä, tiukkoja kaarteita, pitkiä suoria lähestymisiä ja nopeasti peräkanaa olevia tehtäviä. Koko ajan piti olla skarppina ja tehdä hommia. Pysytin pitämään paketin aika hyvin kasassa ja vain yhdelle esteelle tuli huono lähestyminen. Poni oli sen verran väsynyt, että pääsin oikeasti ratsastamaan esteille. Sissi oli tänään oikein hyvä! Selvästi se skarppaa esteiden noustessa. Vaikka paikka ei olisi ihan nappi, niin se nousee paljon ylemmäs. Pikkuesteillä sitä ei juuri kiinnosta...Yhden kerran meinattiin kaatua, kun puomi jäi jalkoihin. Uudestaan lähestyessä poni ei ollut kuitenkaan yhtään huolestunut, vaan hyppäsi luottavaisesti ja paljon tarkemmin. Lopullisella radalla ei tullut yhtään puomia alas! Ehkä me jo uskaltaudutaan seuraavalla kerralla kisaamaan metriin.

Tämä oli nyt neljäs kerta Piian valkuissa ja joka kerta tykkään hänen opetuksestaan enemmän ja enemmän. Treenit on rankkoja itselle ja ponille, mutta hyviä vinkkejä tulee valtavasti ja moni asia on auennut ihan eri tavalla. Vaikka aktiivisesti käydään Annan valkuissa ja tykkään niistä valtavasti, toinen valmentaja saattaa kertoa samat asiat hieman eri tavalla, jolloin ne myös aukeaa ihan eri tavalla. On tärkeää, että löytyy oma vakituinen valmentaja, jotta treenissä on pitkäjänteisyyttä. Mutta on tärkeää myös käydä välillä "ulkopuolella", jotta saa uutta perspektiiviä harjoitteluun. Tästä siis kohti uusia treenejä.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

100. Kisaviikko osa 2.

Aika menee taas sellaista vauhtia, että ei ehdi tajutakaan. Mietittävääkin on ollut viime aikoina enemmän kun tarpeeksi, mutta palaan siihen myöhemmin. Kirjoittaminen on siis ollut vähän toisella sijalla näiden pohdintojen keskellä.

Mutta siis kisaviikolle vielä. Viime lauantaina startattiin Sissin kanssa Ypäjällä koulua. Luokkana oli He B:3. Lähtijöitä oli 34, vaikka luokka oli jaettu kahtia. Meidän lähtö oli vasta 14.15. Ehdin siis aamulla kannustamaan meidän Peppiä seuraestekisoihin, jossa hän hyppäsi Lillillä 40 cm. Hienosti tyttö sai poninsa luotsattua radan läpi puhtaasti. Ponia ei olisi ensin kiinnostanut lainkaan hyppääminen, mutta kun ekasta esteestä selvittiin (vaikkakin kävellen), niin homma alkoi sujua. Ennen tätä reissua pesin Sissin valmiiksi Ypäjän reissua varten. Kun kotiuduin Pepin kisoista, letitin Sissin, pakkasin loput kamat ja lähdin matkaan. Kerrankin ajoissa ilman kiirettä! Tätä ei ihan hirveen usein tapahdu...Ehdin vielä hakea Piihoviltä evästä ja tankata auton.

Peppi ja Lilli Teerisalossa kuva: Linda Määttänen
 Perillä taas ekana ilmoittautumaan. Samalla näin "meidän" Kaapon omistajan, joka toimi stewardina kisoissa ja ehdittiin vaihtaa kuulumisiakin. Sitten laittamaan Sissi kuntoon ja verkkaan. Poni toimi taas varsin kivasti. Kovasti koitin nyt keskittyä niskan ylhäällä pysymiseen. Laukoissa oli ongelmia nostoissa, molempiin kierroksiin nousi jatkuvasti väärä laukka. Vähän turhan aikaisin aloitin verkan, kun odottelua ja kävelyä tuli hieman liikaa. Radalla sitten taas jotenkin fiilis hävisi. Koko ratsastus meni "suorittamiseksi". Tehtiin vaan kuvioita. Tietty mahdollisimman tarkkaan, mutta vähän "jäykästi" ilman tunnetta. Myös niksan ylös ratsastaminen toi pientä epätasaisuutta muotoon. Rata oli ihan ok, ei rikkoja tms. mutta ei lainkaan niin näyttävää menoa. Tuloksena oli 61,477 ja sijoitus lopulta 12/34 (yhdeksän sijoittui). Nyt selvästi kaivataan lisää ratoja, jotta fiilis taas löytyy. Tällä hetkellä tuntuu menevän yliyrittämisen puolelle... Nyt kun ollaan vähän enemmän keskitytty hyppytreeneihin, on koulupuoli jäänyt vähän hunningolle. Ja nyt se kostautuu...Mistäköhän sitä löytyäisi treeni-innon ihan ilman valmentajaakin. Rahatilanne kun on siinä hantissa, että en pysty valmentautumaan niin paljoa kuin haluaisin/tarvitsisi.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

99. Kisaviikko osa I

Tänään oltiin Sissin kanssa Ypäjällä kisaviikolla kenttäkisoissa. Luokkana oli jälleen harraste. Auton olin pakannut suurimmaksi osaksi jo illalla ja poni sai olla yötä karsinassa, jotta olisi mahdollisimman puhdas aamulla. Oma koulustartti oli vasta 10.30, mutta lupasin ottaa naapurista kyytiin toisen hevosen, jonka startti oli heti kahdeksan jälkeen. Lähtö oli siis tallilta jo puoli seitsemän. Vähän silmiä kyllä painoi, kun kello herätti viiden tunnin yöunien jälkeen...Mukaan meiltä lähti työharjoittelijamme Alisa ja Minnin vuokraaja Anni.

Paikan päällä menin ensin käymään kansliassa ilmoittautumassa. Mukana terveyskortti, josta halusivat kopiot kansliaan, ponin rokotukset ja kvaalitulokset (tosin niitä ei kysytty). Numeroliivin sai samalla matkaan. Kävelin heti myös esteradan. Rataesteet oli tänä vuonna derby-kentällä. Vähän kyllä jännitti, koska Sissi ei ole koskaan hypännyt nurmella. Onneksi korkeus ei päätä huimannut. Esterata oli aika simppeli, mutta pitkät tiet, laitojen mainokset ja värikkäät esteet johteineen teki radasta kuitenkin haastavamman. Radan kävelyn jälkeen menin letittämään Sissin. Jätin sen suosiolla paikan päälle, kun ylimääräistä aikaa oli. Letityksen jälkeen poni takaisin koppiin ja valmiusasemiin maastoradan kävelyä varten. Maastoradan alku oli hyvin samankaltainen kuin viimeksi. Vasta kahdeksas este oli "uusi". Vähän jäi arveluttamaan se, koska hyppy tuli hyvin lähellä vettä. Sissi ei juurikaan veteen menoa arvosta. Tarttis päästä treenaamaan sitä kunnolla.

Maastoradan kävelyn jälkeen oli vielä aikaa ennen koulustarttia, joten menin käymään buffetissa. Tietenkään en nostanut käteistä mukaan eikä kortinlukulaite sitten suostunut toimimaan...Onneksi jonossa seuraava oli pelastava enkeli ja tarjosi minulle juoman. Valtavat kiitokset hänelle siitä! Ihanaa, että vielä on olemassa avuliaita ihmisiä. Tilannetta sekoitti vielä puhelimeen puhuminen...(Anna soitti ja sovittiin, että pääsen myös Tarmolla Pantsun valkkuun ensi viikolla! Jaamme Annan kanssa yhden paikan, niin 4-v. ponien ei tarvitse hypätä kahta päivää putkeen.) Ehdin siinä kuulla myös matkaseuralaisemme koulutuloksen (65%) ja näin esteradan, jossa harmittavasti yksi pudotus viimeiselle esteelle. Sitten autolle ja ponille kamat niskaan. Olin tauon jälkeen ensimmäisenä lähdössä kouluradalle.

Verkassa Sissi oli hyvin kuulolla ja rento. Vähän jumppailin vasenta kylkeä, kun edelleen vaan punkee vasenta jalkaa vasten ja puree vasempaan kuolaimeen. Siirtymisiä ym. Sissi oli tosi hyvä. Sitten siirryttiin juhlakentälle kouluratojen päätyyn verkkaamaan. Siinä vaiheessa alkoi mennä pieleen. Poni jännittyi, säpsähteli ja teki rikkoja. Mua alkoi ärsyttää. Lisää omaa mieltä järkytti pohdinta, missä vaiheessa mennä radan sisäpuolelle, kun ei ollut edellistä ratsukkoa alla. Toisella radalla tuomari huusi, että saa tulla radalle, mutta meillä ei. Kun naapuri radan tuomari soitti kelloa, luulin sitä meidän kelloksi ja menin radalle. Yksi voltti päätyyn ja "aloitin". No Sissihän kyttäsi sitten tuomaripäätyä! Kun olin selvinnyt päädystä, meidän tuomari (Marita Törnroth) vihelsi pilliin. Helpotus, rata ei siis ollutkaan alkanut. Uusi aloitus siis, mutta peli oli vähän jo menetetty. Poni oli jännittynyt ja painui kuolaimen alle. Ratana oli tutustumisluokan kouluohjelma (rata B). Käyntisiirtyminen meni hyvin, mutta vinous kostautui nyt radalla ja poni nosti väärän laukan. Ihmeen vähän siitä oli kyllä rokotettu, mutta ei se auttanutkaan...Laukkalävistäjällä meinasi pudottaa laukan monta kertaa, siitä vain 5 pistettä. Lopputervehdykseen kiemurteli urakalla. Ei ollut siis meidän päivä kouluradalla...Nyt täytyy alkaa tosissaan nostaa sitä kuonoa ylös. Näyttää kauhealta, kun poni menee turpa ryntäissä. Varsinkin kun vähän jännittikin.
Prosentit kouluradalta oli lopulta 62,2. ei nyt ihan surkeasti, mutta meidän suorituksista huonoimmasta päästä. Ainakin fiilikseltään. Sillä oltiin sijalla 7. kouluosuuden jälkeen.

Koulun jälkeen autolle ja hokit poskille alle. Esteradallakin oli tauko juuri ennen meitä. Verryttely oli siis hiekkakentällä (estekenttä) ja rata derbykentällä. Verkassa Sissi ensin vähän ryntäili esteille, mutta sain sen lopulta odottamaan ja rauhoittumaan. Hyvällä mielin esteradalle. Paljon oli tullut pudotuksia rataesteillä. varsinkin viimeinen este tuupattiin usein alas. Yritin siis pitää sen mielessä ja ponin keulan ylhäällä. Ykkösenä tulppaaniokseri kohti katsomoa. Kakkosena ruskea okseri portin vieressä messuhallia kohti. sieltä päädyn kautta suhteutetulle: kolmonen valkoinen pysty, kuusi laukkaa ja violetti okseri. siitä kaarevalla tiellä Hevosopisto-portille ja kuutosena ihan toisessa päädyssä "mutkan takana" okseri. Siitä "hunajakenno"sarjalle (yksi laukka) kohti katsomoa ja vielä viimeinen pysty pois päin katsomosta pitkällä suoralla lähestymisellä. Siiseli oli hienosti kuulolla ja malttoi odottaa lähes joka esteelle. Selvittiin rataesteet puhtaasti! Sitä ei ole tapahtunut varmaan vuoteen. Aina olen sössinyt jotain puomeja alas tai antanut ponin mennä ohi. Sijoitus säilyi kuitenkin samana edelleen.
Ykkönen
Kolmonen
nelonen
ja viimeinen
Sitten oli vuorossa ponin huilitauko. Varusteet pois, letit auki, hikien pesu, melassiveden juottoa ja kaurojen+suolan syöntiä. Sitten poni koppiin syömään heiniä ja pääsin käymään Salessa hakemassa evästä. Hain tuloksia ym. ja odoteltiin vain maastojen alkua. Meidän lähtönumero oli 21 eli kauaa ei tarvinnut odotella. Reilu puoli tuntia ekasta lähtijästä. Poni siis kuntoon. Itselle terveyskortti ja turvaliivi matkaan ja menoksi. Verkassa poni oli hyvä. Pirteä, mutta ei kaahannut (ainakaan kauheesti). Hypyt oli varmoja ja poni kuulolla.
Ja sitten radalle. Ykkösenä oli pieni tukkikasa. Kakkosena vähän isompi tukki. Kolmonen oli isomman lätäkön vieressä oleva mökki ja siitä aika lyhyellä tiellä neloselle, joka oli koivupysty. Viitosena tukkiokseri, sama este ollaan menty nyt kolme kertaa ja aina Sissi vähän miettii siinä. Kuutosena pieni ylöshyppy mutkasta ja sen jälkeen pian tukkiokseri. Pidempi pätkä laukkaa pienelle lätäkölle. Este numero kahdeksan. Risulaatikko ja havuja, hyvin lähellä vettä ja pakollinen portti vedestä...Sissi jarrutti joo risulaatikolle, mutta meni yli ja koitti livahtaa ohi lätäköstä. Sain sen just kiinni pakollisen portin lipun kohdalla ja siitä pieni koukaus veden kautta ja matka jatkui. Kastui meillä vissiin yksi kavio ;) Sitten pieni nousu derbykentän päätyyn, jossa hauta ja mökki. Mökin jälkeen vielä alashyppy takaisin metsään ja koivutukki. Kolmella viimeisellä esteellä huomasi, että alkoi päivä painaa ja poni otti extra-askeleen kaikkien lähestymisessä. Alashypyssäkin olin lähdössä askelta ennen...ei hyvä. Onneks nää ei putoa ;) Maasto siis puhtaasti. Vähän koitin himmailla vauhtia matkalla eikä aikavirheitäkään tullut. Loppuverkkaa vielä hetki ja sitten odoteltiin tuloksia.
este 10
Epäviralliset tulokset tuli aika nopeaan ja olimme sijalla 4. Odoteltiin siis luokan B-osion maastojen loppumista. Tulokset piti paikkansa ja Sissi sijoittui tälläkin kertaa! Hienosti on alkaut meidän kenttäura. Kaksi starttia ja kaksi sijoitusta. Kohta siirrytään tuttariin.
Sitten poni autolle, kamat pois, hikien pesu, hokit irti ja kylmäsavea kinttuihin. Sissi ja Teukka autoon ja nokka kotia kohti. Kivaa oli, mutta kyllä nyt on niin väsy, että silmät meinaa väkisin painua kiinni...Välissä pari päivää tiukka treeniä ja niskaa ylös. Lauantaina seuraava koitos Ypäjällä, kisaviikko osa II He B:3

tiistai 11. kesäkuuta 2013

98. Estevalkkua ja kisavalmisteluja

Tänään taas työntäyteinen päivä takana. Aamupäivällä käytiin laitumella jakamassa tammojen iso lohko kahteen osaan, jotta ruunat saisi lisää evästä. Onneksi apukäsiä oli tarjolla, niin homma sujui sukkelaan ja ruunat pääsivät tyttöjen viereen. Pieni jännitysmomentti on nyt kyllä olemassa seuraavan kerran kun laitsalle menee...Väliaita on vain yksinkertainen. Vetääkö siis Manu langat mäkeen etukoivellaan vai pysyvätkö omilla puolillaan. Tilanne oli varsin rauhallinen kyllä kotiin lähtiessä. Oli niin ihanaa katsella, kun tammat ja ruunat muodostivat kimpassa kymmenen hevosen lauman. Näiden lisäksi laitsalla on vielä oripojat (3 kpl). Ja silti kotipihakin on täynnä hevosia...Mistä niitä oikein tulee...

Laidunaskartelujen jälkeen agrin ja kaupan kautta kotiin. Lapsille (ja itselle) evästä naamaan ja laittamaan Sissiä valmiiksi Annan valkkua varten. Kiva päästä vielä hyppäämään ennen huomisia kisoja. Valkussa Siiseli oli pitkästä aikaa rauhallinen ja kuulolla. Vain parille esteelle rynnittiin. Oliskohan kuumuus ja laiduntaminen vienyt suurimmat mehut tammasta. Löysä se ei kuitenkaan missään nimessä ollut, vaan oikein hyvä! Annakin kehui.

Ensin tultiin muutamia linjoja ja lopuksi rata. Nyt esteet oli "sopivalla" korkeudella, siellä n. 90-100cm. Oma pää pysyi hyvin kasassa ja maltoin jopa odottaa suurimman osan lähestymisistä. Nyt vaan kun huomenna muistaisin pysyä pystyssä enkä anna ponin rynniä esteille. Vetämäänkään ei saa kuitenkaan jäädä. Sain myös sarjat ratsastettua kunnolla, joten ohimenojakaan ei tullut. Poni oli myös suorempi kuin yleensä. Sileällä verkatessa oli kyllä edelleen kiinni vasemmalla ja verkkahypyissäkin valui vasemmalle ulkokurviin ympyrältä. Hieroja on jo varattu ja varmaan hampaiden tsekkaus voisi myös auttaa.

Valkun jälkeen varusteiden kuuraus (työharjoittelijamme Alisa huolehti siitä), auton siivous ja pakkaus sekä lopuksi ponin pesu ja iltatalli. Samalla, kun Alisa pesi kamoja, työskentelin Roopen (4-v. connemaraori, ratsutuksessa) kanssa. Tähän asti sen kanssa on mennyt tosi hyvin, mutta tänään sai jonkun sätkyn käytävällä, kun menin hakemaan kypärää. Kentälläkin oli vähän jännittynyt ja selkäännousussa pyöri ja hyöri. Työskentely painoittui siis selkäännousutreeniin. Hyvin äijä lopulta seisoi, jonka jälkeen ratsastin yhden ympyrän käynnissä kumpaankin suuntaan ja annoin olla. Huomenna jatketaan.

Tässä vielä kuvia valkusta. Ihanaa, kun on välillä joku, joka jaksaa kuvailla. Kiitos siis Karitalle kuvista!
Ai miten niin vinossa...
Radalla este yksi. (sininen portti este nro 3, keltainen muuri 11, sininen okseri 12b)
este nro 2
este nro 10
este 11
ja vielä 12b

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

97. Ponivaihtoja ja ponikisoja

Eilen oli ohjelmassa Porvoon reissu. Käytiin viemässä Belle-neiti viimein omaan kotiinsa melkein 3kk kestäneen matkan jälkeen (tosin tämä välipysäkki meillä kesti sen 2,5 kk). Samalla kotiin saapui 2-vuotias Kaija (Ohana Elegance). Reissuun oli myös yhdistetty Connemarayhdistyksen johtokunnan kokous ja Connemaratreffit jalostusohjesääntö-keskustelen kera. On kiva, että näihin pidempiin ajoreissuihin saa yhdistettyä mahdollisimman monta juttua samaan. Matka kesti kuitenkin sen 2,5 h suuntaansa. Lilli oli varsojen matkaseurana ja matkustamiset meni molemmilta nuorilta neideiltä superhienosti. Bellekin meni luottavaisesti koppiin, vaikkei ole koskaan ennen ollut. Kaija on aikuistunut kovasti ja hienossa kunnossa. Merjalle ja Maj-Gretille suuri kiitos Kaijan hyvästä hoidosta! On se vaan siskonsa näköinen :)
Kaija pitkästä aikaa kotona
Jalostusohjesääntö aukeni taas enemmän, kun pääsi ihan suoraan kysymään asioista ihmiseltä, joka osaa oikeasti niihin vastata. Nykyisin esimerkiksi myös aikuiset ruunat saa näyttää Hippoksen kehässä vaikka joka vuosi. Aiemmin 4-v. ja vanhemman on voinut näyttää kerran. Palkkioita nämä eivät kyllä saa, mutta vanhempiensa arvosteluihin toki vaikuttavat. Myös tamman saa näyttää halutessaan kerran vuodessa. Viimeisin arvostelu on voimassa ja palkkio maksetaan vain ensimmäisellä kerralla. Eniten meitä koskettaa tällä hetkellä tammojen jälkeläisarvokirjainten saaminen. A -palkintoon vaatimukset säilyvät samoina. Tamman pitää olla AB-palkittu, vähintään viisi jälkeläistä on palkittu vähintään II-palkinnolla ja jälkeläisistä vähintään yksi on jalostukseeen hyväksytty ori tai I-palkinnon jalostusarvostelussa saanut tamma.

Lissulla on nyt siis vaaditut jälkeläisnäytöt. Cailin O'Cassiopeia on kantakirjattu II-palk. (37p.), Ohana Andromera on saanut 36p. Ohana Becksham myös 36p. Ohana Chantal on saanut 37p. ja Ohana Domhnall Dash on jalostukseen hyväksytty II-palkinnolla ja 2-vuotiaana 38p. Tänä vuonna on tarkoitus näyttää vielä Ohana Exellence. Täytyy siis muistaa laittaa arvokirjainhakemus menemään ajoissa. A-palkittuja connemaroja ei montaa ole ja pidän sitä jo todella suurena meriittinä ponilla!

Tänään oli varsinainen toimintapäivä. Seudulla oli taas tuplabuukkausta tapahtumien suhteen, kun löytyi sekä mätsäriä että estekisoja. Meiltä oli sitten kaksi ilmoitettu mätsäriin yksäreistä ja itse olin viemässä pikkuponeja estekisoihin. Aamulla heitin ensin mätsäriin menijät Vaskiolle. Tosin toinen ilmoitettu ei suostunut menemään autoon ja aikaa ei ollut kovinkaan paljoa, joten se jäi sitten kotiin. Lastaushässäkässä itse kukin sai pikkuvammoja sinne tänne...Allekirjoittaneelta jäi sormi narun ja seinän väliin. Kivalta näyttää ja on niiiiiiin kipeä. Toivottavasti huomiseksi helpottaa, ettei ponit saa kauheesti vapaita. Sitte pikapikaa kotiin hakemaan Lilli ja Jekku ja niiden kanssa Anisiin hyppäämään 40 cm. Peppi on jännittänyt kisaa koko viikon ja kuinka ollakkaan Lilli oli varsinainen AKKA! Kauheessa kiimassa ja läheisriippuvaisempi kuin ikinä...Verkassa ei kääntynyt, koitti syödä eikä laukannut kuin Jekun perässä. Sovittiin sitten Pepin kanssa, että hän meneekin vain puomiluokkaan, kun poni on niin tuhma. Rata meni hyvin, mitä nyt poni koitti pari kertaa livistää portista...Mut radan jälkeen alkoi kauhea parku, et mä haluun sittenkin mennä myös sen 40 cm. Onneksi mummi oli mukana pelastavana enkelinä maksamassa jälki-ilmon maksuja ja Peppi pääsi siis menemään 40 cm radan. Lilli oli siinä parempi ja äidin hermoilusta huolimatta tyttö sai poninsa ohjattua radan läpi ilman kieltoja! Yleensä Peppi jännittää itse isompia/oksereita niin, että kääntää ponin pois, mutta nyt kiukuttelusta sisuuntuneena meno oli niin varman näköistä. Se on vaan itselle paljon pahempaa katsoa aidan takaa, kun oma lapsi menee ihan oikeaa esterataa. Mitään et voi siinä tehdä...Mutta kyllä äiti oli ylpeä!
Este numero kolme
Radan viimeinen este
Yksi pudotus tuli molemmille poneille, mutta Someron reissuun verrattuna kisa oli menestys! Viileämpi keli varmaan vaikutti. Kisan jälkeen äkkiä ponit kotiin ja hakemaan mätsäriläisiä Vaskiolta. Kummassakaan paikassa ei onneksi kastuttu, vaikka vettä tuli ihan kaatamalla välissä. Ja kyllä, myös meillä kotona! Jee heinille vettä. Ehkä ne kasvais sittenkin. Loppupäivä meni rötköttäessä. Kyllä tällanen reissaaminen ja aikataulujen järkkääminen on uuvuttavaa. Kipeä sormikin esti hommia, mut huomenna on palattava taas sorvin ääreen, oli sormi kipeä tai ei. Meidän työharjoittelijakin on kuvioissa viimeistä viikkoa, joten täytyy pistää hösseliksi, että talli ehdittäisiin pesemään. Onneksi ollaan aika hyvällä mallilla.

torstai 6. kesäkuuta 2013

96. Pieni potilas

Keskiviikkona eläinlääkärimme Jerina kävi katsomassa Kaken haavaa. Joku tikku sillä on rintaan tökännyt ja reikä menee ainakin 5 cm varsinaisesta haavasta ylöspäin "onkalona" ihon alla. Kuumettakin pojalla oli vähän (38 ja jotain, isäntä ei muistanut tarkemmin). Antibioottikuuri, kipulääkettä, salvaa ja spraytä. Kunnon lääkitys siis pikkumiehelle. Lisäksi haavaa letkutetaan ja mätää koitetaan valuttaa reiästä ulos painamalla ja vetämällä kättä rintaa pitkin alas. Ryntäät on pojalla selvästi aremmat kuin itse avoin haava. Aika kauniisti sitä saa kuitenkin hoitaa, vain mätää puristellessa ulos, koittaa keulia vähän.

Kaken lääkearsenaali
Tänään aamulla mittasin taas lämmön. Se oli pudonnut 37,96 asteeseen. Haava ei myöskään valuta enää niin paljoa. Kipulääkkeen saa kahdesti päivässä, kuten myös antibiootin ja puhdistuksen. Illalla taas puhdistus. Lämpöä oli nyt 38,45 astetta. Täytyy seurata sitä, ettei nouse kovasti. Mitään pahempaa tulehdusta ei just nyt kaivattais. Haava alkaa olla paljon siistimpi, mutta edelleen aristaa rintaa kovasti. Toivottavasti haava lähtee paranemaan myös sieltä sisältä eikä sinne jää mitään palasia tms. koteloitumaan. Onneksi turvotus on jo vähän laskenut.

Haava ennen pesua
ja pesun jälkeen.
Hoidon jälkeen
Reipas potilas

tiistai 4. kesäkuuta 2013

95. Kesälomapäivä -ainakin melkein

Tämä päivä meni kyllä ihan harakoille tai aamupäivä meni. Jotenkin tuntuu, että mitä vähemmän on pakollista hommaa, sitä vähemmän niitä vähäisiäkään jaksaa tehdä. Kotipihassa on enää vain yhdeksän hevosta, joista niistäkin kotilaitumella on viisi. Lissu ja varsa ovat ainoina tallissa yötä. Ruokittavia on siis vain neljä. Tallissa riittäisi kyllä karsinoiden tyhjennystä ja pesua sekä maalausta. Myös loimien pesu-urakka on aloitettu, mutta sekin oli tänään katkolla parin sadekuuron myötä. Lapset lähti jo eilen Fammulaan ja työharjoittelijakin oli sairaana. Isäntä nukkui aamupäivän yövuoron jälkeen. Sain siis ihan rauhassa istua koneella. Aika kului varsin rattoisasti laskuja maksellessa...Tai sain vasta yhden laskun maksuun, kun rahat loppui. On aika suuria noi heinälaskut. Lisäksi sain kirjoitettua uudelleen hoitosopparin pohjan tälle uudelle koneelle, kun vanhat meni kaikki koneen hajotessa. Hippoksen Heppa-järjestelmään oli myös lisätty Vermon poninäyttelyn luokat, joten pystyin aloittamaan ilmoittautuneiden ponien syöttämisen sinne. Hienosti oli taas connemarat aloittaneet ja ilmottautumiset ja niitä oli selvästi eniten!
Kultakimpale
 Iltapäivällä suunnitelmissa oli käydä nopsaan Pettilässä laitumella laittamassa vedet poneille ja sitten mennä ulos syömään ja jäätelölle viettämään laatuaikaa. No toisin kävi. Isäntä meni laittamaan vesipumppua päälle ja itse menin kameran kanssa tsekkaamaan poneja. Kake oli sitten telonut itsensä. Varmaan osunut johonkin oksaan/katkenneeseen puuhun Tarmoa paetessaan. Tarmo pitää kovaa kuria ja vahtii kovasti tammoja. Juuri kun olin katsomassa Kakea, se tulikin ja ajoi pikkumiehet täysillä ihan laitumen perimmäiseen nurkkaan. Päätin sitten siirtää Tarmon toiselle lohkolle yksin. Ei tarvii pieniä kiusata. Saa nähdä saako niitä enää samaan...Sitten menin katsomaan pumppua. Siitä oli yhden liittimen jengat menneet, joten se ei suostunut nostamaan vettä, kun otti ilmaa väliin. Sekin vielä! Ei siis saatu vesiäkään laitettua.

Kaken haava
Ollaan jo aiemmin mietitty bensakäyttöisen pumpun vaihtoa sähköllä toimivaan uppopumppuun. Virtaa saataisiin toissa vuonna hankitulla agrekaatilla. Nyt siis uppopumpun ostoon. Samalla haettiin Tarmolle vesisaavi uudelle lohkolle. Uskomattoman työlästä on metsästää yhteensopivia osia, että pumpulla saisi vettä letkuun ja saaveihin. Ensin motonettiin. Ei löytynyt laakista sopivia osia, joten mukaan tarttui vain vesisaavi (90l laastipalju). Siellä ollessa tuli vielä aivan järkyttävä kaatosade. Motonetista honkkariin ja takaisin. Lopulta tarvittavat osat kasassa ja kotiin hakemaan koppia. Pikaisesti pumppu ja osat kasaan. Sopivat! HUH! Aggrekaatti mukaan ja takaisin laitumelle.

Viimein saatiin vedet siis poneille. Saavien täyttymistä odotellessa hain Kaken koppiin. Suht vaivatta poika meni kyytiin ja yllätyin kuinka hienosti ja rauhassa se odotti. Kake on aina ollut meidän poneista se eniten laumariippuvainen. Viime talvena jätkä kiipesi karsinansa oven yli sillä välin kun hain Reetua tarhasta. Ei se ehtinyt olla minuuttiakaan yksin. Mutta nyt se yhden kerran jotain rymisteli ja huusi pari kertaa. Siinä kaikki. Kotimatkalla hettiin sitten pizzat mukaan ja kaupasta jäätelöä jälkkäriksi...Siinä siis mukava laatuaika isännän kanssa ulkona syömässä. Melkein kuten suunniteltiin.

Kotona suihkutin Kaken haavan. Kuivunutta verta oli aika paljon, mutta lämpimällä vedellä se onneksi lähti hyvin. Haava ei ollut niin paha miltä aluksi näytti. Ensin näytti, että koko rinta olisi "viilletty auki", mutta turvotus sai sen näyttämään siltä ja itse haava oli varsin siisti eikä kovin syvä. Suihkutin haavan huolella ja jätin ponin karsinaan. Sinnekin jäi ihan rauhassa, vaikkei tallissa ollut muita hevosia. Vähän näyttäisi erittävän jotain, mutta katsotaan nyt huomiseen miltä näyttää. Muuten poni vaikutti normaalilta. Varsinkin kun Lissu ja Reino tulivat viereen, niin johan pikkumies luuli olevansa isokin. Siinä hän pörhisteli kanki tanassa...
Pesun jälkeen
Turvotusta on aika lailla. Aamulla täytyy varmaan soittaa eläinlääkärille, jos ei ole yhtään parempi. Näillä keleillä tulehdusriski on varsin suuri. On niin kuuma aja paljon ötököitä. Toivottavasti poika paranee nopeaan ja pääsee takaisin laitumelle.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

94. Laidunkausi on alkanut!

Nyt alkaa olemaan suurin osa ponskeista laitumella. Saavat ihan lomailla tässä alkukesästä ja sitten viimeistään heinäkuun alussa alkaa treenit kohti ikäluokkakisoja. Meillä on kotona sen verran vähän peltoa, että se on suurin osa heinämaana ja laitumet on käytössä sitten muualta. Paikka on n. 20 kilometrin päässä ja se on todellinen ponin paratiisi. Villiintynyttä ja pusikoitunutta vanhaa peltoa useampi hehtaari loivassa rinteessä. Pusikko on niin tiheää, että siitä saa loistavan sateen ja ötököiden suojan. Tilaa on päästellä ja pohjalla oppii katsomaan jalkoihinsa vanhojen sarkaojien kohdalla. Ruohoa ei ole mitenkään hoidettu/lannoitettu, joten se sopiii hyvin poneille, joille ruohon näkeminen riittää lihomiseen ;)

Poikien "pieni lohko"
Tammojen lohko
Maanantaina vietiin jo ensimmäiset neljä ponia: Tarmo ja Reetu sekä yksityisistä ruunat Bisse ja Aatu. Tiistaina seurasivat tammat Netta ja Glow. Perjantaina kengityksen/vuolun jälkeen vietiin Kake ja pv-ruuna Manu. Lauantaina vietiin Lenni (joka ei kelvannutkaan Roopen kaveriksi :( ) ja lv-tamma Kakru. Tänään käydään kisoissa Minnin ja Rosen kanssa, jonka jälkeen nekin pääsevät nautiskelemaan kesästä ja vapaudesta.

Jotenkin sitä on aina niin onnellinen olo, kun katsoo laiduntavaa laumaa. Kuinka tyytyväisenä ne kulkevat ja nauttivat vapaudesta. Kuitenkin koko lauma on aina portilla vastassa, kun niitä kutsuu. Laiduntavaa ponilaumaa voisi katsella tuntikausia.

Kimojen pikkumiesten klubi
Reetu ja Kake
Tarmo vahtii tammoja
Laitumet ollaan saatu käyttöön tutun kautta ja nyt meidän ponit laiduntaa niillä jo viidettä kesää. Tämä paikka on tyhjillään ja käytetään lähinnä kesäpaikkana, mutta naapurissa on vakituista väkeä, jotka ilmoittelevat karkulaisista. Vesi saadaan talon pihasta kaivosta bensakäyttöisellä pumpulla letkulla lohkoille. Hätätilanteessa lohkojen välissä menee iso oja, josta voi myös nostaa vettä saaveihin. Sähkö tulee akkupaimenella. Lohkoja on neljä ja niitä vaihtelemalla ruoka on melko hyvin riittänyt. Toki vähän vuodesta ja sadetilanteesta riippuen. Yhtenä kesänä ollaan jouduttu porukkaa lisäruokkimaan. Vuolut ym. hoidetaan kotosalla, joten  kuljetusta tulee hyvin treenattua.

Nyt valmistautumaan kisoihin.