216. Suunnaton suru

Meidän lempeä jätti, Iisa, on poissa.

Pitkäperjantaina saavuin tuntien pidosta kotiin illalla puoli kymmenen paikkeilla. Isäntä jutteli, että Iisa oli ollut iltalenkillä todella vaisu. Se oli jo hetken syönyt huonosti ja laihtunut, mutta ei osattu sen enempää huolestua, kun koira oli muuten pirteä ja reipas. Sillä oli muutenkin kausia, kun söi huonommin. Meidän eläinlääkärin kanssakin sitä edellisenä päivänä katsottiin ja puhuttiin, että pyhien jälkeen käydään ottamassa verikokeet, jos sieltä selviäisi jotain, joka selittäisi huonon ruokahalun. Koitettiin vähän vaihtaa ruokaa ja antaa makkaraa ym. lisäksi. Nyt koira kuitenkin vain makasi ja läähätti. Ja joi. Sitä se oli tehnyt tosi paljon, normaalia enemmän. Illalla puoli yksitoista kuumetta oli 41, 27 astetta, joten soittoa päivystykseen Tuhatjalkaan Turkuun. Vähän jäähdytettiin koiraa viileässä suihkussa, viilentävät pyyhkeet niskaan ja autoon. Iisa, joka rakasti matkustamista ja oli aina valmiina hyppäämään autoon (silloinkin kun ei pitänyt), ei päässyt itse kyytiin. Etujalat sai nostettua autoon, mutta takajalkaa nostaessa voimat loppui ja koira kaatui maahan. Jouduin nostamaan sen kyytiin. Matka tuntui pitkältä ja Peppikin jouduttiin ottamaan mukaan, ettei jää yksin kotiin. Ajatuksena kuitenkin koko ajan, että haetaan tyyliin antibiootit ja tullaan kotiin, pahimmassa tapauksessa kohtutulehdus tms.

Paikan päällä lämpö oli noussut 41, 6 asteeseen ja Iisa laitettiin tippaan. Uusi viilentävä pyyhe niskaan, verikokeet ja sitten odoteltiin. Eläinlääkärin vapautuessa, hän kertoi tulehdusarvojen olevan ihan pilvissä. Hän tunnusteli koiraa ja päätti katsoa ultralla sen vatsan aluetta. Iisa makasi ihan vetelänä koko ajan. Vaikka se oli selvästi kipeä, se ei murissut kertaakaan, vaan antoi tutkia ihan rauhassa. Aikansa ultraa pyöriteltyään eläinlääkäri totesi, ettei kovin hyvältä näytä. Hän löysi normaalinnäköistä kudosta vain virtsarakon. Koko muu alavatsan alue oli epämääräistä massaa, todennäköisesti kasvainta. Se oli aikamoinen shokki. Kasvain saattoi olla pernassa tai kohdussa, jotka olisi voinut poistaa. Mutta se saattoi olla myös levinnyt joka puolelle tai lähettänyt mikroskooppisia etäpesäkkeitä. Vaihtoehtoina siis vatsan avaaminen ja katsominen voidaanko jotain tehdä, tai päästää koira pois. Tulimme siihen tulokseen, ettei ole järkeä leikata, varsinkin kun Iisa oli niin heikossa  kunnossa, painokin oli ehtinyt pudota lähes 10 kg normaalista. Leikkauksella ei olisi ollut mitään takeita selviämisestä ja elinajan pitenemisestä. Niukasti lauantain 19.4. 2014 puolella Iisa nukahti viimeisen kerran.

Näissä pentukuvissa Iisa on juuri meille tullut 18.4.2008. Tasan kuusi vuotta Iisa sai olla meidän ilonamme. Pepin kanssa he ovat yhdessä kasvaneet.

heinäkuussa 2008

 

Tässä Iisa toimii Nuutin vahtina

Aika usein Iisa löytyi päikkäreiltä heinävintiltä

Ehdoitta Iisa hyväksyi uuden koiranpennun laumaansa ja jaksoi kärsivällisesti olla pennun kiusattavana sanomatta mitään. Savukin selvästi kaipaa ystäväänsä.

 Iisa ehti saavuttaa ei-niin-aktiivisen näyttelyuransa aikana Suomen muotovalion -arvon lisäksi myös Ruotsin, Norjan, Pohjoismaiden ja Eestin valioiden arvot sekä Kansainvälisen muotovalion -tittelin. Iisalla on yksi pentu, uros Saint Verna Brilliant Bart. Suuret kiitokset näistä kaikista kuuluu Katariinalle, Iisan kasvattajalle. Kiitos myös maailman ihanimmasta ja lempeimmästä koirasta sekä kaikesta tuesta ja avusta näiden vuosien aikana. Toinen pentue jäi nyt tekemättä...

Parempaa tallikoiraa ei olisi voinut olla. Iisa kulki mukana maastolenkeillä, lämmitti jalkoja talvella, kurasti ja kuolasi. Se oli juuri sellainen koira, jota haettiin. Ikinä se ei ärähtänyt lapsille. Ei edes silloin kuin Fanni istui sen selässä keittössä Iisan nukkuessa ja kannusti sitä "laukkaa poni". Iisa oli aina valmis reissuun ja ensimmäisenä autossa, ihan sama kenen auto oli kyseessä. Kyllä Iisa osasi pelottavakin olla. Vieraiden tullessa pihaan auton ikkunaan liimautuva kuono sai aika monta kyselyä, että uskaltaako autosta tulla ulos. Ja kun uskalsi, Iisa heittäytyi selälleen maahan rapsutettavaksi. 

Ikävä on kova.

215. Tylsät, kuvattomat postaukset jatkuu...

Edelleen uusi läppäri on hankkimatta, joten postaustahti on laittoman harva ja postaukset kuvattomia. Ehkä jo ensi viikolla saisi asian korjattua. Tosin rahareikiä on useampiakin. Tarkoituksena olisi kesän aikana saada toinen pihatto tehtyä ja samalla tietysti tarhan pohja sekä aidat pitää tehdä uusiksi. Suunnitelmia ja haaveita olisi niin paljon tallin ja toiminnan kehittämiseksi. Ei puutu kuin rahat toteuttamiseen. Lottovoitto esimerkiksi auttaisi asiaa.

Haaveilusta viime aikojen tapahtumiin. Hommat on aloitettu pikkuhiljaa uusien projektien kanssa. Näin alkuun ihan talliin ja rutiineihin totuttelua, eiköhän siitä päästä nopeaan ihan kunnollakin hommiin. Napero on rauhoittunut ja rohkaistunut, Pargala on myös rauhoittunut paljon, mutta satulaongelma on edelleen olemassa. Tarmon hyppytauko loppuu torstaina Annan valkkuun. Minnille on taas löydetty vähän parempi kuolain, jolla se on vähän tasaisempi.

Valkkuja on ollut kotona nyt esteillä Anun pitämänä. Itse en ole niissä nyt ollut, mutta muu porukka hyvinkin aktiivisesti, osallistujia on ollut sellaiset 6-10, mikä on aika hyvin tämän kokoiselta tallilta. Krissen kanssa ollaan jatkettu koulutreenejä. Tarmo on välillä ollut tosi sitkeä edestä, mutta joka valkusta on kyllä jäänyt ihan hyvä mieli lopulta. Muotoa kun on koitettu saada ryhdikkäämmäksi, niin siitä on tullut epätasaisempi. Eiköhän se siitä tasaannu, kun saadaan voimaa pitää niska ylhäällä ja kantaa itseään paremmin. Oreilla alkaa selvästi olla kevättä rinnassa ja viime aikojen hevosmuutokset ja sen myötä tarha/karsinamuutokset on lisänneet levottomuutta. Onneksi molemmille ruoka kelpaa hyvin vielä.

Viime viikonloppuna oli paljon aktiviteetteja. Lauantaina aamusta käytiin Pepin kanssa harjoituskoulukisoissa. Peppi meni Possulla He C:1:sen. Toinen laukka nousi väärin ja lisäykset saisi olla selvempiä, mutta koko ajan paranee. Vain väärästä nostosta 4 ja lopun voltista ja lopputervehdyksestä seiskat! Kisoista tukka putkella kotiin Airan pilatestunneille. Menin Ekulla ja treenattiin vähän avoja ja väistöjä tällä kertaa. Alkuun en meinannut saada sisäjalkaa läpi, mutta kun Pappa tajusi mihin ollaan menossa, niin alkoi sujua. Kyljet oli kovassa käytössä ja lonkat piti muistaa pitää auki. Vasenta pohjetta poni väisti paremmin ja kyllä tulikin hienoja väistöjä! Vanhalla herralla jalka nousi. Kyllä se sitten väsyikin eikä laukka enää jaksanut oikein pyöriä. Ratsastuksen jälkeen pääsin hierontaan. Airan mies on fysioterapeutti, joka korjaa mm. kävelyä, seisomista jne. sekä tekee hierontoja ratsastuspilateksen tueksi. Lonkan koukistajat tuli avattua ja niska-hartia-seutua pehmitettyä. Vettä pitäisi juoda enemmän, jotta lihakset ei menisi niin kramppiin. Oli kyllä antoisa päivä jälleen hyvässä seurassa.

Sunnuntaiaamu alkoi jo klo 9 Ypäjällä ponioripäivillä. Meidän Lenni oli näytillä viiden muun connemaran kanssa ja olin luvannut esittää sen. Lenni käyttäytyi koko päivän pienen enkelin tavoin. Se sai koko porukan huonoimmat arvostelut ollessaan todella keskenkasvuinen. Liikkeitäkään se ei esittänyt kuten aiemmin. Olisko ollut huono kasvuvaihe tai pitkä matka jäykistänyt. Laukkakin oli vain ristilaukkaa, joka kielii huonosta tasapainosta. Lenni ei ehkä ole niin hyvärakenteinen connemara, mutta liikkua se kyllä osaa. No kilparuunana sen tulevaisuus on enemmän kuin hyvä. Ja tämä reissu kyllä näytti, että pää kestää kilpaponin elämää. Mutta aikaa se tarvitsee ja paljon. On se niin kesken vielä. Seula oli tiukka ja kuudesta oriista vain kaksi sai luvat. Jälkipyykki velloo tietty ht-netissä valtoimenaan.

Ypäjän reissun jälkeen iltapäivällä oli Anun hyppytreenit ja Tarmon hieronta. Hypyt sujui kaikilta hienosti. Tarmolla oli selkä oikealta aika jumissa ja niskassa oli myös kireyttä. Niskan alueen jumeja en kyllä yhtään ihmettele, kun poni kulkee korvat niskaa myöden hampaat irvessä muiden joukossa. Kaikki ärsyttää sitä nyt. Kevät...

214. Muutoksia

Viime postauksen jälkeen käteen iski sellainen jännetupintulehdus, että enää ei tee mieli kirjoittaa tolla tabletilla yhtään mitään. Ja uusi läppäri on edelleen hankkimatta. Päätin siis olla ottamatta stressiä tilanteesta ja kirjoittaa vähän harvemmin, kunnes uusi kone saadaan hankittua. Ehkä jo tämän kuun aikana, kun isoin kuluerä, heinälasku, on jo hoidettu ja suurin osa tämän kuun tallimaksuista on vielä tulematta. No eiköhän tähänkin ehdi vielä tulla joku lasku, mitä ei olla otettu huomioon ja tilanne on yhtä katastrofaalinen kuin aina.

Maaliskuun ratsutettava kotiutui ja tilalle tuli heti seuraava(t). Ratsastettavan kanssa ei olla vielä päästy alkuun satulan puuttuessa ja hevosen ollessa muutosta aika jännittynyt. Pikkuhiljaa laetaan hommiin maastakäsin penkkiä odotellessa. Toinen projekti haettiin tänään ajo-opetukseen. Lisäksi jatketaan näiden muualla asuvien projektien parissa. Omatkin on sen verran edenneet, että Reetu on ollut kärryjen edessä jo kahdesti. Alkuun aisat vähän jännitti, mutta yllättvän lunkisti se otti asian kuitenkin. Käännöksissä se on tosi taitava. Lähes löysällä ohjalla se selvittää ja miettii itse käännöksen eikä lähde panikoimaan ja jyräämään. Aisaa väistää hienosti. Ilmoitin varsat myös elämäsä ekoihin mätsärehin 19.4. Jännityksellä odotetaan miten ne taas toimivat.

Estehyppääjä Osku (kuva Sanna Heinonen)

Tarmo on ollut hyppytauolla Someron estekisoista asti ja pari viikkoa varmaan vielä huilataan. Täyslomaa se ei ainakaan tähän saumaan saa, kun kerää sitten virtaa ja on täysi pommi. Mutta kevyemmin ollaan menty vähän olosuhteidenkin pakosta. Saamattomuus vaivaa ja messustressi puski päälle. Lisäksi valmentajat on olleet estyneitä treenaamaan meitä. Onneksi kotikenttä on taas sula, niin ollaan saatu Anun estetreenit jälleen pyörimään.

Ekoja varsauutisia on jo tullut connemaraväeltä. Tässä vaiheessa aina harmittaa todella, ettei varsoja ole tulossa :( No kohta päästään astutuspuuhiin. Lissu varsinkin oli tossa viikko sitten ihan sitä mieltä, että voisi jo aloittaa. Ehkä ensi kiimasta sitten.  Kovasti olen kyllä taas miettinyt koko kasvattamisen miellekkyyttä, kun varsat ei tunnu kelpaavan kenellekään. Jos saat jonkun myytyä, niin parin kuukauden päästä sitä ollaan tarjoamassa takaisin. Nyt on kaksi kasvattia taas uutta ihmistä vailla näiden kotipihassa olevien lisäksi. Kovasti tekisi mieli molemmat ostaa takaisin kotiin ja laitella rauhassa. Myisi sitten koulutettuina. Mietin jo sitäkin vaihtoehtoa, että laittaisi vain Lissun pois ja ostaisi varsat takaisin kotiin eikä sitten astuttaisikaan ketään. Nämä on vaikeita asioita. Miksei se 57 miljoonaa voinut tulla meille? Ei olisi tarvinnut miettiä... Niin kauan kuin resurssit, puitteet ja rahavarat on nämä, ei voi kuin haaveilla "pelastavansa" kaikki kodittomat connemarat.

Reetu ja uusi tulokas Nappula

Tähän loppuun on pakko vielä kiittää aktiivisia seuraajia mielenkiinnosta myös näin hiljaisen kirjoittelun aikaan. Päivittäiset käynnit blogissa on siellä 50-90 kappaleessa, vaikka mitään ei ole kirjoitettu aikoihin. Kiitos siis teille. Lupaan olla reippaampi kirjoittaja, kunhan saan sen uuden koneen hankittua.