234. Äidin pieni ponikuski

Sain siis postaustoiveen Pepin ratsastuksista. Tässä sellainen siis tulee.

Peppilotta on aloittanut ratsastuksen ihan pienestä asti. Lilli on ollut meillä jo ennen Pepin syntymää ja selkään neitiä on nostettu heti, kun istuminen oli jotenkin mahdollista. Ponit saatiin omaan pihaan Pepin ollessa reilu puolivuotias ja siitä asti hän on pyörinyt mukana kaikessa ponitouhussa.

Tässä kuvassa neiti 1-vuotiaana ensimmäisen kasvattimme Kaapon selässä (ja ennen kauhisteluja, lapsesta pidettiin kiinni koko ajan). Peppi on oppinut keventämään kolme vuotiaana ja aloittanut silloin ratsastamaan myös ilman talutusta. Alussa haasteita on aiheuttanut Lillin kesäihottuma, joka sai ponin ravistelemaan aina kesäaikaan. Vasta 5-vuotiaana hän suostui ratsastamaan Lillillä myös kesällä. Kärsivällisyys ei myöskään ollut (eikä ole vieläkään) Pepin vahvuuksia. Ratsastamaan piti päästä, mutta kun poni oli laitettu kuntoon ja kävelty kaksi kierrosta, oli jo seuraavan homman aika.

Peppi pääsi esiintymään myös Elma-messuilla helsingin Messukeskuksessa 3-vuotiaana. Siellä hän ratsasti yksin Snuttenilla ympäri areenaa käynnissä ja ravissa. Juontajan kysyessä mikä ratsastuskessa on parasta, neiti totesi "Ravaaminen". Välillä oli pitkiä taukoja, jolloin ratsastus ei kiinnostanut lainkaan ja välillä selkään piti pästä joka päivä. Paljon tehtiinkin niin, että Peppi sai ratsastaa alku- ja loppukäyntejä, kun en jaksanut erikseen laittaa ponia kuntoon kahta kierrosta varten. Lupasin hänelle, että kun ponin saa itse kuntoon, saa ratsastaa niin paljon kuin jaksaa. Laukkaa alettiin harjoitella 4-vuotiaana. Lillin kanssa se on ollut helppoa, kun voi itse juosta vierellä ja pitää kiinni pikkukuskista. Ekat kisat ollaan menty 3-vuotiaana, tehtävä- ja puomiluokkia. Kun laukka opittiin, niin Lilli-raukka sai parhaimmillaan vetää 20 min laukkaa kenttää ympäri...

Peppi on ollut aina vähän arka ratsastaja. Ehkä Lillin ravistelu ja sieltä monesti putoaminen ovat vaikuttaneet asiaan. Mutta halu harrastaa on silti aina ollut kova. Anun estetunneilla hän alkoi käydä heti, kun kaikki askellajit sujuivat ja poni meni suurinpiirtein sinne minne piti. Alkuun hän meni vain alkuverryttelyt maapuomeilla. Hyppääminen oli ihan kamalaa. Kisoihin piti päästä,mutta puomit (varsinkin kasat) piti mennä käynnissä, ettei Lilli vaan hyppää. Pikkuhiljaa rohkeus lisääntyi taitojen ja tasapainon kehittyessä.

Tässä ekoja hyppyjä (kuva: Rozpravka Photogrphy)

Okserit on olleet Pepin mielestä pelottavia aina. Joka takaiskusta iskee okserikammo ja taas mennään pitkään vain pystyjä. Rohkeus kasvaa aina välillä, kun on pidempi jakso ilman putoamisia. Pelosta huolimatta hyppytunneille pitää päästä. Eskarikin olisi pitänyt jättää väliin, jos Anun tunti oli sovittu aamupäivään.

Koulua on alettu mennä enemmän vasta pari vuotta sitten, kun ratsastukseen on tullut jotain ajatusta mukaan. Siihen asti se on ollut vain mukavaa leikkimistä. Ja tärkeintähän se on edelleen, että ratsastus on hauskaa. Lillin kanssa Peppi on mennyt raviohjelmia ja hienosti hän on muistanut radat alusta asti. Viime talvena kohokohta oli ehdottomasti raviohjelman voitto harjoituskisoissa. Pääosin Lillin kanssa on kuitenkin menty puomi- ja ristikkoluokkia. Muutama pieni esteluokkakin on takana 40-50 cm tasolla.

Lilli on ollut ihan mahtava lasten poni. Se ei tee mitään tyhmää, korkeintaan menee syömään. Sen pystyy hoitamaan itse koon ja luonteen puolesta. Lapset ovat touhunneet sen kanssa paljon keskenään. Peppi on 2,5-vuotta Nuuttia vanhempi. Kun Peppi oppi laittamaan Lillin kuntoon, he alkoivat ratsastaa sillä keskenään sillä välin, kun itse siivoilin karsinoita. Nyt myös Fannin (s. 2011) ratsastukset hoituu lapsilta keskenään.

Nuutti 3-v. ja Peppi 5-v.

Kun Pepin rohkeus ja kisainto kasvoi aloin miettiä isompaa ponia. 50-60 cm alkoi olla Lillin kanssa aika isoja eikä kouluratsastuskaan oikein edennyt. Vaikka Lilli on osaava, niin sitä ei ole vuosikausiin ratsastettu kunnolla, joten se ei ole paras mahdollinen harjoittelukaveri tästä eteenpäin. Kuvioihin tuli siis Possu. Edelleen Lilli toimii Pepin luottoratsuna. Sen kanssa hän voi tehdä lähes mitä vaan. Possun kanssa pääsee kuitenkin opettelemaan oikeaa ratsastusta ja apujen käyttöä.

Ypäjällä kahlaamassa

viime kesänä 60 cm

Possu on ollut meillä nyt kohta vuoden. Se on osoittautunut erittäin hyväksi opetusmestariksi. Possu on erittäin osaava ja laadukkaasti ratsastettu. Se ei kisko syömään, se ei punge uralta kentän keskelle, se ei jumita eikä se riepota ratsastajaansa. Välillä sitä miettii, osaako se edes "ponittaa". Sen kanssa Peppi on joutunut miettimään tekemisiään. Possu on aikalailla Lilliä herkempi ja sillä on peruskäsittelyssä omat "temppunsa", kuten vetopaniikki, satulavyönkiristyksenahdistus ja talutuksessa karkaaminen. Mutta se on kuitenkin äärettömän kiltti. Alusta asti Peppi on tykännyt siitä kovin ja pikkuhiljaa alkaa löytyä apuja, joilla ratsastetaan eikä vain istuta kyydissä ja käännetä. Alku alkoi todella hyvin, mutta talven virtapiikit esteillä saivat vanhan pelon esteisiin palaamaan. Pikkuhiljaa edetään, mutta täysin kuskin mukaan. Poni menisi vaikka mitä, mutta ratsastajan paniikki ei ole hyväksi kellekään.

Eka ratsastus kotona Possulla

Koulukisojen verkkaa keväällä

Possun kanssa kouluratsastus on tullut kiinnostavammaksi. Vielä Peppi ei muista radalla ratsastaa tehokkaasti, vaan jää vain matkustamaan. Kisaaminen jännittää valtavasti, mutta kisoihin on päästävä. Kisat ja valmennukset ovat aina kohokohtia eikä ilman niitä oikein kiinnosta aina treenata. Pääosin Peppi menee kuitenkin itsekseen. Siinä hän pääsee tekemään asioita, joissa on epävarma ilman paineita. Saa itse kokeilla ja yrittää. Ja tietysti heti, kun onnistutaan, huudetaan äiti kentän laidalle katsomaan. Selkään ei saa mennä ellei ketään aikuista ole paikalla, mutta muuten lapset ratsastaa paljon keskenään. Hän osallistuu noin kerran viikossa tunnille ja sen lisäksi on ulkopuolisten opettajien valmennukset. Hän osaa vänkätä vastaan ja vitistä joka asiasta, mutta pääosin ohjeet menevät perille. Pinna on välillä turhan lyhyt. Hän tietää, miten ponin pitäisi mennä ja hermostuu, jos se ei toimi heti. Anukin alkaa olla valmentajana liian tuttu, kun uskalletaan sanoa vastaan. Viimeksikin kaarteessa oli väärä laukka ja piti vaihtaa, niin kommentti oli vain " ei nyt ehdi".

Eniten äidin hermot on koetuksella, kun lapsi aloittaa vinkumisen tulevista tehtävistä. Esimerkiksi estevalkun alkuverkassa hän keskittyy vain radalla olevaan vesimattoon, jota hän ei sitten ainakaan tule! Mutta koko ajan taidot kehittyy ja into kasvaa. Poni hodetaan vielä ennen ja jölkeen ratsastuksen, mutta muut tallihommat on tyhmiä. Vesien valutus ja päiväheinien jako kuuluu usein lasten hommiin. Usein ne toimivat "rangasituksena" tekemättömistä hommista. Ratsastuskielto on myös hyvä kiristyskeino, oikeastaan ainoa joka tehoaa.

Kova hinku Pepillä on myös ratsastaa kaikkia muita hevosia. Hän menee usein alku- ja loppuverkkoja, liikuttaa Lissua tms. Myös naapurissa hän käy vähän väliä ratsastamassa. Ratsastuskoulutunneilla huomasi viime tavena hyvin eron kilometreissä hevosen selässä. Poni kuin poni toimi. Ja vähän isommatkin hevoset. Arkuus tulee kuitenkin usein esiin, varsinkin esteillä. Kotona mennäänn kyllä kavereiden kanssa keskenään rohkeasti. Viime viikolla he jopa hyppelivät pikkuesteitä ilman satulaa.

Treenaaminen on siis hyvin vapaata ja rentoa. Lähinnä tarkoitus on hakea rohkeutta ja varmuutta. Opetella lukemaan ponia ja sen reaktioita. Meillä ponit ovat parhaat mahdolliset harjoitteluun ja lapset ovat niiden kanssa kasvaneet. Saavat siis touhuta hyvinkin vapaasti, kunhan joku on paikalla. Nuttikin jo laukkaa sujuvasti itsekseen ja on aloittanut esteharjoittelut. Kohta hänkin pääsee aloittamaan estetunnit menemällä alkuverkkaan mukaan. Hänelläon myös kova into kisata. Tosin ei niinkään kisaamisen, vaan palkintojen takia. Pepille olisi tavoitteena saada aluelupaan vaadittavat kisatulokset kasaan tällä kaudella, jotta ensi kaudella voisi lähteä kokeilemaan aluetasolle poniluokkia. Kesällä on niin vähän seurakisoja, että treeni-intokin hiipuu ilmantavoitteita. Aika näyttää miten into riittää. Äiti on joka tapauksessa lapsistaan ylpeä jo tässä vaiheessa.

viime estekisoista 50 cm, asento paranee ja varmuus kasvaa.

233. Ratsuttajana

Tänä kesänä ratsutettavia on ollut enemmän kuin ikinä. Maaliskuun alusta tähän asti pihassa on ollut koko ajan vähintään yksi vieras ratsutusjaksolla. Oman tallin hevosia tulee muutenkin aina läpiratsastettua omien ohella, joten niitä ei lasketa. Nytkin pihassa on neljä projektia. Myös rotujakauma on monipuolistunut, enää ei ole ollut pelkkiä connemaroja. Jopa pari puoliveristä on mahtunut mukaan. Tosin mieluiten työstän näitä tuttuja ja turvallisia poneja sekä suokkeja. Vaikka haen herkkiä ja reaktiivisia poneja omaan käyttöön, niin ponilla ne ominaisuudet on paljon mukavampia kuin talonkorkuisella hevosella.

Tähän kesään on mahtunut myös kovin erivaiheessa olevia projekteja. Ihan alusta alkavia ei ole nyt ollut, mutta ensimmäisiä laukka-askeleita on useamman kanssa otettu. Toisessa päässä on perusratsastettuja ja melko osaaviakin nuoria, jotka tähtäävät kilparadoille. Läpiratsastusjaksoja, joissa palautellaan ratsujen mieliin miten kuviot menikään. Toiset kaipaa rutiinia esteille, toiset tasapainoa. Opetellaan kuvioita ja temppuja, opetellaan liikkumaan eteenpäin ja haetaan voimaa ja koordinaatiota.

Näiden projektien kanssa palkitsevaa on tietenkin edistyminen. Poni, joka jännittää ratsastajaa niin, ettei uskalla liikkua, alkaakin luottaa ja ravaa reippaasti ilman apukäsiä. Esteitä jännittävä poni selvittää viides esteen radan ilman extravoltteja. Hevonen, jolla ei löydy voimaa säilyttää askellajeja, laukkaa kaksi kierrosta pääty-ympyrällä. Myös näiden valmiimpien kanssa onnistumisia tulee yleensä joka kerta. Jäykkä alkaakin taipua, takajalat löytyy rungon alle, ratsusta tulee rento ja tasainen. Usein huomaa myös tunteja pitäessä, että tolle hevoselle sopisi nämä harjoitukset ja toisaalta huomaan myös läpiratsastaessa, että mitä tehtäviä teetän seuraavalla kerralla oman ratsastajan kanssa.

Varsinkin nuorilla edistyminen on usein jaksottaista. Ensin mennään hirmuvauhdilla ja sitten jämähdetään tahkoamaan jotain tiettyä juttua joskus ihan epätoivon partaalle. Silloin pieni tauko usein saa palaset kohdilleen ja taas päästään eteenpäin. Jotenkin olen mieltynyt niin tähän nopeaan edistymiseen, että "täysin valmiiden" hevosten kanssa työskentely ei ole lainkaan niin mielenkiintoista. Oma kärsivällisyys ei riitä hiomaan pikkutarkkoja yksityiskohtia. On paljon hienompaa saada poni ekaa kertaa laukkaamaan kierros melkein uraa pitkin tai selvitä ekasta esteradasta ylittäen joka esteen. Kun projektit alkavat olla toimivia ja valmiita aluetason koitoksiin, alkaa oma into hiipua. Viimeistään, kun ikäluokkakisat on kahlattu läpi, iskee "tyhjyys". Huonona puolena tässä on, että omaa "tasoa" ei juuri pääse nostamaan. Olen varmaan ikuisesti He A - 100cm -tasolla, mutta en kaipaakaan enempää. Tärkeämpää on kehittää omaa fiilistä ja hevosenlukutaitoa. Osaa reagoida ja ennakoida tilanteet oikein. Löytää sopivan volyymin apuihin kullekin hevoselle ja oikeat harjoitukset vahvistamaan haluttua asiaa.

Olen todella tyytyväinen, että saan tehdä juuri tätä mitä teen. Ensimmäiset oikeat ratsutusasiakkaat ovat tulleet 2009 kesällä. Sitä ennen olen työstänyt vain omia ja vanhan"kotitallin" hevosia. Määrä on kasvanut koko ajan ja pikkuhiljaa joutuu miettimäänminkä pätkän lupaa kellekin. Liian monta ei voi kerralla kuitenkaan ottaa työn alle. Kohta voisi miettiä talvikaudeksikin jonkun tallipaikan "tyhjäksi" jäätämistä ratsutettavia varten. Puskaradio alkaa tuottaa tulosta ja on mahtavaa, että samojen ihmisten hevosia tulee uudelleen. Jotain on tarvinnut osata tehdä oikein, vaikkei kokemusta ole vieläkään kovin paljoa. Toivottavasti projekteja löytyy jatkossakin sopivassa määrin ja pääsen kehittäämään omaa osaamista vielä pidemmälle juuri nuorten kanssa.

232. Lisää kisoja

Tämä viikonloppu vietettiin koulutuuppauksen parissa. Wiurilan Hevosurheilijat järjestivät kolmipäiväiset seura- ja aluekisat Åminne-areenalla Halikossa. Kisat oli tosi toimivat ja tykkään kovasti mennä nurmella. Perjantaina aloitettiin seuraluokilla helposta C:stä vaativaan B:hen. Kaikki pitkän radan ohjelmia.

Menin Netan kanssa sekä Helpon C:n, Tutustumisluokan kouluohjelma ja helpon B:n Nuorten hevosten kenttäratsastusohjelma. Peppi meni samat ohjelmat myös Possun kanssa. Hienosti hän muisti ihan uudet ohjelmat ja vielä pitkän radan ohjelmat, kaksin kappalein. Se oli nyt myös Pepin eka helppo B-tasoinen rata. Ensin hän halusi ottaa myös Lillin kisoihin, mutta sovittiin, että hän menee kaksi rataa sitten Possun kanssa. Lähtöajat oli niin päin, että mentiin Pepin kanssa peräkkäin, ensin B ja sitten melkein heti perään C.

Netta aloitti radan hyvin, raviosuus oli oikeinkin kiva. Laukassa oli pientä hyytymistä havaittavissa ja se melkein rikkoi, mutta ei kuitenkaan. Prosentteja saatiin 65,625 ja ne riittivät lopulta neljännelle sijalle. Peppi ja Possu saivat 56,875%. Nyt vaan kovasti treeniä, että ohjat pysyy kädessä radallakin ja tyttö muistaa ratsastaa myös aitojen sisäpuolella. Pieni juoma- ja kävelytauko ja valmiina C:hen. Kyllä se pientä paniikkia nostattaa, kun ollessasi edellisellä adalla, kuulutetaan jo valmistautumaan seuraavalle...Onneksi siinä oli kuitenkin tauko välissä.

C:ssä Netta tuntui vielä paremmalta järkyttävästä helteestä huolimatta. Kuvitelin, että se olisi hyytynyt ihan täysin, mutta se olikin parempi. Laukassa hyytyi taas vähän ja rikkoikin jälkimmäisen laukan. Siitä huolimatta prosentiti oli hukeat 68,043, joilla vietiin luokan voitto! Peppi teki siistin ja tasaisen radan Possun kanssa. Prosentit oli 62,826, joilla irtosi ratsukon ensimmäinen oikea koulusijoitus! Harmittavasti Peppi joutui lähtemään uimakouluun eikä päässyt palkintojen jakoon. Kyllä oli onnellinen pikkuratsastaja siitä huolimatta.

Lauantai meni toimihenkilötehtävissä. Muksut hoiti lähetin tehtäviä kuljettamalla arvosteluja tuomareilta kansliaan ja itse toimin tuomarin sihteerinä Vaativassa B:ssä ja Prix De Georges-luokassa. Kauheesti siinä ei kyllä ehtinyt ihailla tyylikästä ratsastusta, kun kirjoitti käsi krampissa kommentteja. Onneksi se helpottui luokan edetessä, kun alkoi oppia tuomarin tyyliä ja keksi hyviä lyhenteitä sanoille...Toivottavasti ratsastajat saivat jotain selvää arvosteluistaan. Rankka päivä tämäkin, kuumuus vei kyllä kaikki voimat.

Sunnuntaina starttasin vielä alueluokissa Tarmon ja Netan kanssa. Tarmo meni saman C:n kuin Netta perjantaina. Se oli taas verkassa tosi jännitynyt ja poukkoili urakalla muiden hevosten lähestyessä. Onneksi verkka hiljeni sopivasti juuri ennen meidän vuoroa molempien luokkien ollessa loppumaisillaan. Ehdin saada ponin kuulolle ja rennommaksi. Radalla se ei onneksi kytännyt mitään, koska aika radalla pyörimiseen ennen aloitusta oli todella vähän. Tarmo teki varsin hyvän radan. Hieman varovaisesti ratsastin lisäyksiin, kun se rikkoi verkassa jatkuvasti laukalle tai vaihtoi laukkaa. Siirtymisiin kaivattiin pehmeyttä ja laukka sai kehuja. Prosentteja kertyi 64,565 ja niillä päädyttiin ensimmäisiksi ei-sijoittuneiksi. Ihan kiva tulos ekaksi aluekoulustartiksi.

Netta oli mukana he B:3- luokassa. Verkkasin aika vähän kuumuudesta johtuen ja samalla ihailtiin muiden suorituksia. Radalla Netta oli vielä perjantaita parempi, vaikka ajattelin, että olisi väsynyt. Kauran ja elektrolyyttien lisääminen on selvästi toiminut, kun poni työskenteli mielellään 30 asteen helteestä huolimatta. Netta ei jämähtnyt radalla lainkaan. Se eteni hyvin, pientä epätasaisuutta taivutuksissa ja toinen laukannosto myöhässä, mutta muuten poni oli ihan super. Ihan heti en muista, koska se olisi ollut noin miellyttävä ratsastaa. Prosentit olivat 65,455 ja se olisi riittänyt viidenteen sijaan. MUTTA... Oikea kannus oli hangannut sen kyljen auki :( Siitä siis hylky. Netalla ei ole koskaan ollut ongelmia kannusten kanssa, vaikka niitä on joutunut käyttämään paljonkin. Nyt, kun poni oli hyvin pohkeen edessä ja kuulolla, niin siten iho ei kestä. Kuuma keli ja jatkuva hikoilu tekevät kyljet alttiimmiksi hankaumille. Ei voi mitään. Nyt vaan hoidetaan kylkeä aktiivisesti ja vältetään kaikkea hankausta. Breedersiin on vajaa viikko. Sinne täytyy saada valekannukset, jottei hankauma aukea uudestaan. Positiivista on, että poni on nyt todella hyvä ja valmiin oloinen. Nyt vain toivotaan, että sama vire jatkuu ensi viikonloppuna.

231. "Kilparatsastajana"

Hapsut sen takia, että en koe olevani kilparatsastaja, vaan harrastellaan tavoittellisesti ja käydään pikkukisoissa aktiivisesti. Ehkä kuuluttais wannabe-kilparatsastajiin ;) mutta kuitenkin tähän postaukseen kerätään nyt pääkohdat viime kuukauden kisoista ja valkuista. *hakee kalenterin*

Juhannuksena käytiin harjoitusestekisoissa Hajalassa Kulta-ahon ratsutilalla. Mukana oli Possu ja Minni. Possu meni Nuutin kanssa puomit ja Pepin kanssa ristikot. Nuutilla oli kovat odotukset, että hän aikoo voittaa. Radan jälkeen hän totesi, ettei tainnut tulla voittoa, kun Possu pysähteli niin monta kertaa. Se siis siirtyi muutamassa välissä ravista käyntiin. Poika oli siis kovin onnellinen, kun rusetti tuli silti. Myös Pepillä ristikot puhtaasti. Anni meni vielä 70 cm yhdellä ohiluikahduksella, mutta pääasia oli, että poni oli kiltti eikä pukitellut. Minni meni puhtaasti ja sujuvasti 70 cm (2.sija) ja 80 cm radalla yksi pudotus. Poni tuntui pitkästä aikaa varmalta ja hyvältä.

Annan valkuissa ollaan oltu pääasiassa Tarmon kanssa. Treenit on sujuneet erittäin hyvin ja poni on tuntunut varmalta. Ainoastaan viime viikolla oli vähän työläämpää reilun kolmen viikon hyppytauon ja rokotusloman jäljiltä. Tosin oma vetämättömyys ja hillitön kuumuus vaikutti myös. Yhtään ei tehnyt mieli hypätä.Onneksi homma alkoi sujua loppua kohden. Yhden Annan ja yhden Anun valkun menin myös Minnillä ja sekin oli tosi hyvä. Varma ja halukas. Ehkä siitäkin vielä esteponi kuorituu (uusilla omistajillaan, siitä myöhemmin lisää). Kotona olen Anun treeneissä yleensä mennyt jollain ratsutettavalla. Vähän extremeä.

Koulua ollaan treenattu myös edelleen viikoittain Krissen silmien alla. Lähinnä tulevia kisaratoja ja niiden osioita ollaan treenattu. Paljon olen mennyt Minnin ja Tarmon kanssa. Minni kehittyi koko ajan vauhdilla, muoto ja liikkuminen parani jatkuvasti ja kehuja sateli. Harmi, etten saanut siitä samaa koskaan ulos valkoisten aitojen sisällä. Tarmo on ollut tasaisen hyvä. Nostoja ollaan työstetty, jotta muoto säilyisi niissä. Vastalaukat on olleet vähän kadoksissa vaihtotreenien myötä, mutta kyllä nekin paranee koko ajan. Ihan vielä ei A:ta startata, mutta aluekoulukisoihin olen ponin ilmoittanut. Myös Airan johdolla ollaan ehditty treenaamaan omaa asentoa. Keskityimme viimeksi nostoihin ja keskiraveihin ja kummasti nekin vaan parani, kun löysi asennon, jossa pysyy liikkeen mukana hevosta häiritsemättä.

Juhannuksen jälkeen ohjelmassa oli Salo Horse Show. Tarmo meni ekan metrin ratansa ja Rosen ilmoitin matkaseuraksi 90 cm luokkaan. Rose oli ihan superhyvä, vaikken ole itse mennyt yhtään treeniä sen kanssa. Se eteni hyvin, ponnistuspaikat löytyi ja meno oli kaikin puolin sujuvaa. Radalla oli yksi hieman haastavampi tie, jossa sarjan jälkeen käännyttiin ympyrällä takaisin päin. Olisi pitänyt tehdä vielä isompi tie, jotta poni olisi pysynyt paremmin takaosan päällä. Nyt käänsin vähän liian pian ja poni tipahti etupainoiseksi, jolloin yksi puomi tuli alas. Muuten homma sujui varmaan paremmin kuin ikinä. Tarmon kanssa olin pitkästä aikaa ihan helisemässä. Se huusi Rosen perään ja oli levoton jo valmiiksi. Siihen päälle ahdas verkka villin lännen meiningillä. Tarmo oli kuin pommi, aivan hädissään ja poukkoili sinne tänne väistellen muita hevosia. Pari hyppyä ja radalle. Hermona se oli sielläkin. Lähes koko rata meni tuli hännän alla. Eipä siinä juuri kerinnyt korkeuksia jännittää, kun poni pinkoi tukka putkella ja yritit rauhoitella sitä. Kaikki esteet se meni kevyesti yli täysin epäröimättä. Sarjaväli jäi vähän ahtaaksi ja b-osalla tuli yksi puomi. Tästä on hyvä lähteä kohti isompia ratoja.

Minni ja Netta kävivät SHS-viikonloppuna aluekoulukisoissa Ratulla. Molemmilla ihan ok radat luokassa K.N.Special. Tammat ahkeroivat myös seuraavalla viikolla Kotimäellä. Minni teki meidän parhaan radan ollessaan tasainen ja melko rento. Meidän viimeinen yhteinen kisa. Netta taas teki huonoimman ratansa ikinä! En edes laskenut montako kertaa laukka meni rikki... Se oli vaan niin jalan takana, että mistään ei tullut mitään. Nyt kotitreenissä alkaa huomata Netan laihtuneen ja saaneen voimaa sekä kuntoa. Nyt vielä koitetaan syöttää virtaa, jotta saataisiin ponista ulos se mihin se todella kykenee.

Parit isommat kisat jäi Tarmolta väliin ajatusten (ja rahojen) ollessa muualla, mutta viime viikonloppuna käytiin seuraestekisoissa Teerisalossa hyppimässä 80 ja 90 cm breedes-treeninä. Poni oli super, vaikka kuski olisi halunnut kokonaan jättää ratsastamatta siinä kuumuudessa. Kaksi tuplanollaa ja kaksi kolmatta sijaa. Varmalla fiiliksellä kohti breedersiä. Se on kyllä valmis, ollut jo pitkään.

Maanantaina käytiin Ypäjällä Tarmon kanssa treenaamassa maastoesteitä. Sielläkin se oli ihan super. Kaikki esteet ylittyi varmasti ja halukkaasti. Veteenkin suostui menemään jo helpommin. Ei tarvinnut edes peruuttaa sinne. Erityisesti mieltä lämmitti, kun poni jäi täysin tyynenä odottamaan vuoroaan muiden lähtiessä yksi kerrallaan radan pätkälle. Yksin jääminen ei hetkauttanut millään lailla. Ponilta varusteista riisuessa viereisessä kopissa olevan hevosen ratsastaja kehui vielä, että onpa hyvätapainen ori. Vieraissa paikoissa Tarmo on käyttäytynytkin enkelin lailla. Kotona se osaakin olla rasittava ja kiljuvainen, mutta onneksi poika on vieraskorea...Siitä tulee vielä niin hyvä kilpuri kenttään ja rataesteille. Nyt viidakkorumpu soimaan ja sopivaa ponikuskia metsästämään.

230. Oriinpitäjänä

Pitkästä aikaa tartuin itseäni niskasta kiinni tämän blogin suhteen. Vielä, kun saisi tartuttua toimeen myös muiden odottavien asioiden suhteen. Paljon on tapahtunut ja paljon tekemättä. Tällä hetkellä taas vaan koko touhu turhauttaa eikä osaa iloita asioista, jotka on hyvin. Kaikkilla muilla on asiat paremmin, ponit hienompia, uusia varsoja/poneja ja kisamenestyskin parempaa. Nyt pitäisi vaan käyttää järkeä ja hidastaa tahtia näin syksyä ja talvea kohden. Ei haaveilla uusista poneista tai tilojen laajennuksesta. Yritetään...

Mutta nyt siis aiheeseen. Aikaisemminkin kirjoitin astutusten ongelmista, mutta nyt niitä on ilmennyt vielä lisää. Enää en lainkaan ihmettele miksi jotkut eivät anna orejaan "yleiseen" käyttöön. Ei sekään, että tammat ei tule kiimaan tai ovat työläitä astuttaa, mutta se, että kaikki se työ ja vaiva on turhaa... Ekulla on astutettu nyt viisi tammaa. Niistä kolmen kiimaa odotettiin yli kuukausi. Yksi on odottanut reilun kuukauden kiiman alkua eikä sitä ole päästy vieläkään astuttamaan. Miten voikin olla, että jokainen tallipaikalle/ratsutukseen tuleva tamma on noin päivässä kiimassa noiden oriiden vieressä ja ne, joiden pitäisi tulla kiimaan eivät tule millään. Niitä siis kyttäät hysteerisenä päivittäin. Nyt hommaa helpotti, kun sain Ekun laidunlohkolle tammojen lohkon viereen.

Astutettavissa on isoja eroja. Kolme on sujunut suht helposti, yksi jotain siltä väliltä ja yksi oikeasti hankala. Nuorempia, varsomattomia tammoja homma jännittää kovasti hyvästä kiimasta huolimatta. Ekku osaa onneksi olla herrasmies, mutta välillä siltä kaipaisi napakampaa otetta. Aiemmin varsoneet tammat tietää mikä on homman nimi ja paikatkin selvästi väljemmät, joten homma on helpompaa. Pieniltä potkuilta ja naarmuilta ei olla vältytty. Omat haasteensa asettaa myös kiimojen päällekkäisyys. Nytkin kolme tammaa on kiimassa. Kaksi alussa ja yksi lopussa. Yhden kiima loppui onneksi juuri. Ensi viikolla yhden pitäisi tulla kiimaan, jos ei ole tärpännyt.

Ja sitten ne tulokset...Ei yhtään tiinettä tammaa tähän mennessä. Lissua uusitaan jo neljättä kertaa, toinen tamma kolmatta kertaa. Yksi toista kertaa. Yksi odottaa ekaa ultraa ja yksi toista. Kun kolmaskin tamma oli tyhjä, käytettiin Ekku oriasemalla pukilla sen verran, että siemenen laatu saatiin tutkittua. Olin yllättynyt kuinka hienosti ja nopeasti Ekku hyppäsi pukille. Selvästi homma oli tuttua. Tulokset eivät olleet yhtä hyviä kuin oriin toiminta. Tiheysmittari näytti nollaa. Mirkoskoopilla tutkittaessa näytteessä oli kyllä hyvin liikkuvia siittiöitä. Tavara oli siis selvästi laimeaa, mutta olemassa olevat siittiöt olivat terveen ja toimintakykyisen näköisiä. Lopulta vain yksi siemen riittää, joten luulisi "muutamasta miljardista" yksi riittävän hyvä löytyvän. Oriasemalla korostivat ajoitusta ja astuttaa tulisi joka päivä (normaalisti joka toinen päivä). Ekulle lisätään vielä valkuaista enemmän ruokintaan ja kaikki stressi pitää minimoida. Nyt alkuviikosta ultrattava tamma on sitten astutettu kaikkien näiden toimenpiteiden jälkeen. Kaikkemme on tehty ainakin.

Oriillekin homma ottaa selvästi koville. Se on laihtunut niin paljon, että Vermon Poninäyttely jää kyllä väliin ilan ihmelihomista. Toivotaan, että laidun helpottaa asiaa. Kovasti olen myös miettinyt, että miten jatkossa. Jos yhtään tammaa ei tiinehdy, todennäköisesti ori pääsee vihreämmille niityille. Mikäli edes joku tamma tiinehtyy, sitä ei ensi vuonna enää tarjota vieraille tammoille, vaan sitä käytetään vain omille tammoille. Kyllä jää kaivelemaan, jos meille ei jää yhtään varsaa Ekusta. Se on hieno ori. Tykkään siitä todella sekä rakenne, että luonne ja ratsastettavuus on kaikki sitä mistä pidän. Eikä se ihan ilmainenkaan ollut. Vaikeita päätöksiä, mutta joskus on pakko ajatella taloudellisesti.