243. Pihatto - jos hevonen saisi valita

Jälleen Connemarayhdistyksen kisoihin oli saatu Vudekan kirjoja palkinnoiksi. Sen verran onneksi päästiin sijoituksille, että kirjahyllyäsattiin täytettyä, tosin muutama kirja meillä oli jo, mutta vaihdeltiin niitä sitten porukan kesken. Palkintokirjojen parasta antia oli Johanna Viitasen Pihatto, jos hevonen saisi valita. Olin jo useampaan otteeseen harkinnut sen ostamista, mutta nyt ei tarvinnut.

Olen aina ollut pihattojen kannalla ja myöskin sitä mieltä, että se sopii lähes kaikille hevosille. Pihatot ja asenteet niitä kohtaan ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina. Pariin aktiivipihattoonkin olen päässyt tutustumaan. Pihatossa on omat hankaluutensa, mutta hyviä puolia on myös valtavasti. Koen kuitenkin tarvitsevani myös tavallista tallia. Kisaavat ja treenaavat, jotka on klipattu, pidän mielummin tallissa. Paksukarvaiset ponit hikoavat treenissä niinvaltavasti, että pihatto-oloissa kuivatus on haastavaa. Myös väkireujen jakaminen on paljon työläämpää. Ainakin kun käytössä ei ole automatiikkaa.

Kirja oli todella hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen. Kahdessa päivässä taisin sen saada luettua läpi. Vaikka tykkäsin kirjasta paljon, se jätti "syyllisen" olon. Meidän ponit on lähes kidutettuja´, kun suurin osa niistä viettää yönsä (n. 10h) karsinassa kalterien takana. Ne eivät pääse toteuttamaan lajinomaista käyttäytymistä. Ne onnelliset, jotka ovat saaneet paikan pihatoista, eivät ehkä olekaan niin onnellisia, koska tilat on niin pienet eivätkä ne saa syödä vapaasti laidunnuksenomaisesti. Makuuhallit on ennemminkin pikkumökkejä ilman lämpöeristystä ja koneellista ilmastointia. Olisihan se hienoa laittaa isot makuuhallit eteisineen ja muutaman hehtaarin kokoisine tarhoineen, mutta ilman lottovoittoa se nyt vaan ei ole mahdollista. Kunnollisen pihaton tekeminen toimivine tiloineen ja ulkoalueineen on vielä kalliimpaa kuin tavallisen tallin teko.

Olen kuitenkin melko tyytyväinen siihen kompromissiin, joka meillä on saatu järjestettyä. Koko tallista kaksi hevosta tarhaa yksin. Toinen on Ekku ja toinen on yksi yksäri. Ekkua olen koittanut pari kertaa Lissun kanssa samaan, mutta on aina ajanut sen langoista läpi muutaman tunnin päästä. Kesällä se oli kyllä ongelmitta yhden astutettavan kanssa kimpassa. Mielelläni pitäisin sen tiineiden kanssa, mutta se ottaa niin kovin stressiä kaikista muutoksista, jo siitäkin, että laumasta ottaa yhden tamman ratsastukseen tms. Karsinassa sekin pääsee kosketuksiin kaltereiden takaa. Kaikki muut ovat kaverin kanssa/laumassa n. 14 h päivässä. Tarhat ei ole valtavia, mutta mahtuu niissä juoksentelemaankin. Heinät annetaan neljä kertaa päivässä ja vettäkin on koko ajan saatavilla.

Tällä hetkellä pihattolaumoja on kaksi: pikkuponit ja varsat vahteineen. Kolmaskin pihatto olisi tarpeen. Sinne majoittaisin tiineet. Noille veteraani-ikäisille pihatto tekee varsin hyvää. Possu esimerkiksi kerää heti nestettä jalkoihinsa, kun on yötä sisällä. Pieni liikkuminen läpi yön pitää turvotukset kurissa hyppäämisenkin jälkeen. Poni pysyy myös vetreämpänä eikä ole niin suurta huolta siitä, ettei sitä ratsasteta joka päivä. Parilla muullakin hevosella on selkeä syy pihatossa asumiseen. Toisella on kinnerpatti, joka pysyy vetreämpänä, kun sitä ei seisoteta puolta päivää karsinassa. Ja toinen imppaa. Se onkin vähentynyt huomattavasti, kun saa olla porukassa koko ajan ja tekemistä on varmasti enemmän kuin karsinassa. Varsoille pihatto on paras paikka purkaa energiaa. Pöllövirtaa ei kerry yön aikana, kun ei ole "pakkolevossa". Pikkuponit taas pärjäävät pihatossa parhaiten tundraturkkiensa kanssa. Lissu liikkui alkuun huonommin, kun se siirrettiin pihattoon, mutta nyt se liikkuu paremmin kuin aikoihin. Mielelläni laittaisin kaikki hyvin kevyellä käytöllä olevat ponit pihattoon, mutta tälää hetkellä se ei ole mahdollista.

Sitten on poneja, jotka haluan pitää karsinoissa. Ne kuitenkin tarhaavat koko päivän porukoissa, mutta yksilöllinen ruokinta on paljon helpompaa. Yksilöllisen väkirehuannoksen syöttö pihattolaumassa vaatisi kiinni sitomista aina ruokinnan ajaksi. Meillä kevyellä käytöllä olevat saavat väkirehunsa liikutuksen yhteydessä tallissa ja varsat saavat kaikki saman annoksen kuppeihinsa pihatossa, jolloin kuppien vaihtaminen ei haittaa. Meillä ei kovin montaa hevosta ole, jotka tarvitsevat tietyn väkirehuannoksen kahdesti päivässä. Tällä hetkellä vain oriit ja keväämmällä tiineet/varsalliset tammat ennen laitumelle pääsyä.

Toinen ryhmä, jotka pidän mielelläni karsinoissa, on treenaavat. Kaikki meidän ponit lasketaan kevyttä työtä tekeviin, mutta ne, jotka käyvät maneeseilla valmennuksissa ja kisaavat, on tallissa. Ne on myös klipattu, jotta ne eivät hikoilisi niin paljoa eikä sitten tarvitse kuljettaa litimärkää hevosta. Pihattoonkin voi klipata vauhtiraidan, mutta useamman kerran viikossa hikeen asti treenaavalle se ei riitä. Klipatutkin saavat kuitenkin tarhata koko päivän porukassa takkeineen. Meillä on myös suurin osa karsinoista varustettu kaksiosaisilla ovilla. Yläluukut pidetään auki mahdollisimman paljon, vain pakkasilla suljetaan ja oreilla, jotta eivät kiipeä ulos.

Tässä muutamat kuvat meidän uudesta pihattomökistä. Se on pieni ja vailla mukavuuksia, mutta siellä on kuivaa ja suojaa. Oviin tulee vielä liuskat ja ruokakupit pitäisi ruuvata paikalleen. Tarha on osittain hiekalla ja osittain metsäpohjaa. Vielä pitäisi saada heinäkaukalot tms. tehtyä ja ensi kesän urakka on kunnon aidat. Nyt niitä ei alettu vielä askarrella, koska yläreuna tarhasta on kalliota. Tolpat joutuu varmaan pulttaamaan siihen kiinni, joten se ei onnistu ihan käden käänteessä. Mä olen oikein tyytyväinen tähän pihattoon eikä ponitkaan ole valittaneet.

Kompromisseja on tehty paljon ja parhaamme mukaan pyrimme täyttämään omat, hevosten ja asiakkaiden toiveet. Hevoset on pysyneet varsin tyytyväisen oloisina ja terveinä, omat työt järkevinä eikä asiakkaidenkaan kanssa ole ollut juurikaan näkemyseroja. Meillä hevoset ovat hevosia, mutta kuitenkin aktiivikäytössä ja treenissä. Aina on pikkujuttuja, jotka voisi tehdä toisin ja joissa parantaa, mutta suuret linjat on sillä mallilla miten haluankin. Toivottavasti ponitkin on samaa mieltä. 

242. Kisakauden jälkeinen masennus

Se iskee joka syksy. Tänä vuonna tosin jo nyt, kun kisakausi ei ole edes ohi vielä! Laatuponikisa häämöttää parin viikon päässä eikä sen eteen olla tehty mitään. Paitsi ilmottauduttu mukaan. Vissiin pitäisi siis hyppykuja kentälle väsätä ja vähän pyöräyttää poneja siinä. Tai ainakin Reetua, vaikkei se irtohyppääminen noille muille varsoillekaan pahitteeksi olisi. Tarmo nyt ei onneksi sen kummempaa treeniä kaipaa. Vähän kyllä jännittää onko sikailu tälläkin kertaa samaa luokkaa kuin vuosi sitten. Ruovedellä poni kiipeili kuin apina karsinassa. Hyvä, ettei kengät irronneet seinän päälle...

Rotunäyttelyviikonlopun jälkeen iski siis massiivinen ketutus ja masennus. Koko syksykin on ollut kovin raskas, kun useampi pitkäaikainen yksäri ilmoitti vaihtavansa paikkaa. Kaksi lähti/lähtee maneesin perässä, yksi hevonen myytiin ja yksi vaihtaa paikkakuntaa. Alkuun tietty huolestutti, että saadaanko uudet hevoset tilalle, mutta paikat täyttyi onneksi melko nopeaan. Eniten kuitenkin harmittaa läheisiksi tulleiden ihmisten "menettäminen". Tiivis talliporukka, joka on pysynyt samana reilu kuusi vuotta. Ihmisiä, joita on nähnyt lähes päivittäin ja jotka ovat tulleet hyvin läheisiksi. Koville otti ja samalla tietty miettii, että mitä on tehty huonosti/jäänyt tekemättä. Samaan saumaan rahaongelmia ja asiasta nalkuttava isäntä pihattoprojektin painaessa päälle.

Viime viikolla jatkui taas Annan valkut, mutta niin totaalinen motivaatiopula iski, että nakitin Annin hyppäämään Tarmon kanssa. Ei vaan ollut pienintäkään kiinnostusta treeneihin eikä oikein rahaakaan. Anni oli onneksi innokkaana heti menossa. Tarmo oli onneksi kiltisti ja valkku sujui oikein hyvin. Sovittiin myös, että Anni menee mun tilalle Piia Pantsun valkkuun ensi viikolla Tarmon kanssa. Valkkujen lisäksi muutkin ratsastukset on jääneet vähiin, mutta onneksi Essi on toiminut apuna.

 

Viime viikolla tuli myös itselle 30-v. täyteen ja pientä ikäkriisiä pukkaa, kun ei vieläkään tiedä mitä sitä haluaisi tehdä isona. Kyllä on taas tullut mietittyä, että pitäisikö vaan vähentää noita nelijalkaisia pihassa ja mennä "oikeisiin" töihin. Vaan eipä sitä oikein osaa muuta tehdä eikä täällä suunnalla oikein hommia ole tarjolla. Ei siis auta kuin keksiä muita tavoitteita ja yrittää selvitä kaikesta. Kaipa se treenimotivaatio sieltä taas löytyy jossain välissä. Uskoisin, että viimeistään, kun Sissi kotiutuu marraskuussa. Pääsee taas fiilistelemään. Kova ikävä on ponia ja jotenkin sitä odottaa koko ajan enemmän ja enemmän. Vaikka kovin mielelläni olisin yhteistyötä jatkanut, niin kiva on saada tamma kotiinkin.

Ensi viikolla on pakko ryhdistäytyä vähän, kun ohjelmaa on niin paljon, että saa mennä tukka putkella paikasta toiseen. Tuntien pitoa, Airan ratsastuspilatesta, Piian Pantsun treenejä, kengitäjää, kisoja ja 30-v. pippalotkin olisi tiedossa. Ja kaikki tämä tietysti samalla, kun isäntä on koko viikon Lapissa.

Mutta muutoksia on siis edessä paljon vielä syksyn mittaan, kun marraskuussa talven kalusto vakiintuu.

241. Ratsastusluokka ja WHP-kisat sekä keltainen kortti

Connemarojen juhlanäyttely jatkui vielä sunnuntaille brittityylisillä ratsastusluokilla sekä Working Hunter Pony-luokilla. Luokkia oli jaoteltu ratsujen koon mukaan. Lisäksi mukana oli shettisyhdistyksen shettiscup-luokat. Meiltä mukana oli Lilli talutusluokassa Nuutin kanssa sekä pienten ponien ratsatusluokassa ja pienten ponien Working Hunter Pony-luokassa (40cm) Milenan kanssa. Possu meni keskikokoisten ponien ratsastusluokassa ja Working Hunter Ponyssä (50 cm) Pepin kanssa. Isojen ponien luokissa Olivia meni Rosella ja Tarmo oli ilmoitettu isojen ponien Workin Hunter Pony-luokkaan (70cm). Nyt oltiin liikkeellä vain kahdella kopilla, kun Lilli ja Rose pystyivät matkustamaan samassa, niin, että Lillillä oli pienempi puoli ja rose sai matkustaa leveällä puolella. Onneksi sitä ei tarvii vähään aikaan sitten kuskata enää mihinkään. Ärsyttäviä lisäjärjestelyjä tommonen laitakauhusuus aiheuttaa.

Nuutti oli ensin vuorossa. Hällä ei ihan kyllä toi keskittyminen riitä, vaan edelleen pohdittiin, että kuka on viimeinen lähtijä ja koska on palkintojen jako...Nuutti oli talutusluokassa kolmas. Lilliltä oli juuri pudonnut kenkäkin ennen reissua ja kengittäjä joutui siirtämään päivää. Onneksi pohja oli pehmeä nurmi, mutta toinen etukenkä piti irrottaa, jotta liikkuminen olisi tasaisempaa. Ja kaikki muut kengät kilisi niin, että hävetti. Lilli esiintyi kiltisti loputkin suorituksensa ja esteetkin meni kaikki puhtaasti. Sileällä se oli neljäs ja WHP:ssä kolmas.

Possullakin oli samaa ongelmaa kuin Lillillä, kaikki kengät helisi, vaikkei sillä olisi edes ollut kengityksen aika. Tekeeköhän hokit sitten sen verran lisää vastusta, että ne löystyy helpommin. Useista kiristysyrityksistä huolimatta toinen etukenkä lopulta irtosi. Possu oli koko reissun kuin ihmisen mieli ja sai kovasti kehuja siitä, kuinka oiva lasten poni se onkaan. Niin kiltti ja rauhallinen, tekee juuri sen mitä pyydetään. Peppi oli kovin pettynyt, kun he jäivät Possun kanssa ratsastuluokassa viimeisiksi. He menivät kuitenkin niin tyylikkäästi ja poni oli kuuliainen, mutta tuomarit eivät vaan tykänneet. Esteet jännitti Peppiä kovasti. Onneksi Possu oli niilläkin todella rauhallinen. Possu oli luokassaan ainoa, joka hyppäsi kaikki puhtaasti, mutta jäi silti kakkoseksi. Tähän Peppi oli onneksi hyvin tyytyväinen, joten päälimmäiseksi jäi hyvät fiilikset.

Rose suoritti omaan luotettavaan tapaansa tasaisesti. Ratsastusluokassa sijoitus oli neljäs ja Working Hunter Ponyssä kolmas. Yksi puomi putosi, mutta muuten poni meni todella tyylikkäästi. Nämä oli nyt Rosen viimeiset kisat vähään aikaan ja tamma pysyy kotioloissa masuaan kasvattelemassa. Treenit jatkuu edelleen, jotta tamma pysyy hyvässä kunnossa ja varsominen on helpompi. Toki harjoitukset kevenee kevättä kohti, sen mukaan mennään mikä ponista tuntuu hyvältä.

Lasten kanssa esiintyi siis kiltit, kuuliaiset ja fiksut ponit. Samaa ei voi sanoa eräästä keltaisesta vatipäästä. Se odotteli kyllä päivän kiltisti kopissa. Hokit saatiin jalkaan pienellä painilla ja hampaiden kiristelyllä, mutta ihan normaalia toimintaa ponilta. Varusteita pukiessa se oli ihan siivosti ja oma itsensä. Kunnes sitten kiipesin selkään. Heti liikkeelle lähdössä alkoi sen luokan rodeo-show. Se veti pään alas,selän pyöreäksi ja alkoi loikkia ihan kunnon pukkiloikkaa. Jonkun aikaa pysyin kyydissä, kunnes lensin voltin kautta kaulan yli selälleni. Ja poni tietty irrallaan. Onneksi se oli sen verran pallo hukassa, ettei tiennyt mihin olisi juossut, joten sain sen kiinni ennen kuin se ehti aiheuttaa mitään hämminkiä. Poni liinan päähän ja yhteen tarhaan ensin juoksuttamaan sitä. Hetken päästä nousin selkään ja ratsastin kaikki askellajit läpi. Siinä poni oli ihan siivosti ja toimi kuten yleensäkin. Olin kyllä ihan puulla päähän lyöty tosta pukki-rodeosta. Se ei ole koskaan tehnyt sellaista ennen ja kuitenkin koko kesä on kisoja kierretty. Keltainen kortti oli annettu, jos tällainen toistuu vielä kerrankin, niin se on soitto seuraavana aamuna eläinlääkärille.

Poni oli sen verran kierroksilla, että edes yrittänyt mennä sen kanssa muiden joukkoon verkkaamaan. Taluttelin sitä maasta käsin tai kävelytin laitumen puolella. Oman vuoron tullessa kiipesin selkään ja suoraan esteille. Poni kyllä tiesi mitä tehdään ja hyppäsi hyvin. Tuomarikin tykkäsi kovasti Tarmon hyppäämisestä. Eka hyppy sai kahdeksan pistettä ja loput kuusi yhdeksän. Puhtaasti se meni kaikki eikä miettinyt hetkeäkään. Tarmokin taisi vähän ihmetellä mitä me näin pieniä mennään. Sileä-osuus ei mennyt ihan putkeen, kun poni ei malttanut kävellä lainkaan. Se oli tosi jännittynyt, mutta homma saatiin hoidettua eikä lisää vaaratilanteita tullut. Toiseksi Tarmo tuli siinä luokassa. Koville se vaan ottaa, kun sen kerran elämässä ponin pitäisi käyttäytyä ja esittää oman rodun väelle parastaan. Kyllä hävetti, kun äijä oli ihan sika eikä käyttäytynyt lainkaan. Tarmo ei muutenkaan kuulu connemaraväen suosikkeihin. Se ei ole mikään näyttelytähti ja kaikkein tyypillisin connemara. Olisin  kuitenkin halunnut näyttää sen ponin, joka toimii kiltisti kisatilanteessa, esiintyy tasaisen varmasti ja hyppää hyvin. Hypyt meni kuten piti, mutta kyllä masensi muuten. Se siitä näytönpaikasta. Poni on edelleen huonosti käyttäytyvä ja epätyypillinen vitsi, joka pitäisi välittömästi ruunata. Siinä ei ole mitään muuta hyvää kuin väri. Ja osaa se ehkä vähän hypätä.

240. Rotunäyttely 2014

Connemarayhdistys järjesti elokuun viimeisenä viikonloppuna yhdistyksen 30-v. Juhlanäyttelyn Hyvinkäällä. Meiltä mukaan oli ilmoitettu Rose, Lissu, Reino, Reetu ja Ekku. Ekku on edelleen sen verran silakka, että sitä ei viety näytille. Pieniä lisäjärjestelyjä aiheutti Rosen laitakauhu. Nyt on matkustanut rauhassa, niin ei haluta taas järkyttää pienen ponin mieltä. Matkaan lähdettiin siis kolmella autolla+kopilla (Mä niin tarttisin rekan!). Äiti ja iskä värvätty kuskeiksi ja samalla lasten vahdeiksi.

Näyttely alkoi onneksi vasta puolilta päivin, joten lähteä ei tarvinnut ihan kukonlaulun aikaan. Kyytiin oli pakattu yhdistyksen kamoja mm. pöytä ja myyntituotteita. Lisäksi kyydissä oli aggregaatti ja yksi kotiinsa palaileva tamma sekä reippaita apukäsiä muutama pari. Aikataulu meni hiukan tiukoille, kun varsat ei olis halunnu lähteä mihinkään. Noi enemmän reissaavat on niin helppoja lastata, ettei ikinä muista varautua siihen, et varsat ei ihan vielä toimi samalla lailla kuin vanhemmat...Ja Lissunkin pitää yleensä vähän muodon vuoksi muistuttaa, ettei pidä hommasta. Matkalla tuli vielä paikan päältä soittoa, että onko aggregaatti ja bensaa. kone oli joo, mutta bensaa ei. Lohjan ABC:lle koukkaus ja löpökin hankittu. Perillä oltiin lopulta juuri ja juuri ennen näyttelyn alkua.

Ruunat olivat vuorossa ensin ja seuraavaksi jalostusoriit. Sitten olikin jo Rosen luokan, eli nuorempien tammojen, vuoro. Luokka oli todella iso connemara-mittakaavassa, 10 tammaa. Rose palkittiin (ekaa kertaa rotukehässä) II-palkinnolla ja sijoitus oli kuudes. Tuomarien mukaan Rose oli hieman hevosmainen ja kyllähän se kieltämättä näyttää tällä hetkellä vähän pitkäjalkaiselta ja kevyeltä. Omaankin silmään olisi kaivannut vähän lisää massaa. Sairastelu selvästi vei veronsa. Kohta pitäisi mahankin alkaa pyöristyä, et jos se sieltä taas muokkaantuis "ponimmaksi".

Välissä oli "keski-ikäisten" tammojen luokka ja sitten veteraanitammat, joihin Lissu kuului. Muori palkittiin ykkösellä tälläkin kertaa. Tuomarit kehuivat vielä erikseen hienoa liikkumista. Ja kyllä se nyt taas liikkuukin. Paremmin kuin aikoihin. Eivät meinanneet uskoa 24-vuotiaaksi. Toivottavasti se pysyy vielä pitkään näin hyvässä kunnossa. Oliskohan talvi pihatossa pitänyt sen näin hyvänä. Ei tarvinnut muoria kehässä hävetä. Myös kuvauksessa hän tiesi tasan mitä tehdään ja patsasteli ryhdikkäänä. Kuvia löytyy: täältä. Kaikki veteraanit palkittiin ykkösellä ja Lissu oli luokkansa toinen.

Tammat pääsi koppiin syömään ja nuoriso kaivettiin ulos. Reino oli vuorossa ensin. Vähän jännitti, miten pojat osaa käyttäytyä. Reinohan ei ole käynyt missään ja on hyvin kaveririippuvaiven. Reetu puolestaan tajuaa usein vieraissa paikoissa olevansa ori, joten apukäsien puolesta jännitti. Reino ei myöskään osannut ravata taluttaen... Kehässä Reino oli kiltisti. Seisoi melkein koko ajan ja ravasikin lopulta hienosti. Mallikelpoinen esitys palkittiin Luokavoitolla neljän varsan luokassa! Palkinto tosin oli vain II-palk. mutta yksikään nuorista ei saanut ykköstä.

Reino 1-v. oriiden ja ruunien luokkavoittaja (kuva: Rozprvaka Photography)

Reetukin käyttäytyi siivosti vuoroaan odotellessa, mutta kehässä paikallaan seisominen oli ihan yliarvostettua. Reetun luokka oli yhdistetty, joten hän oli siellä kahden kolme-vuotiaan kanssa. Niiden egojen rinnalla Reetu oli onneksi vielä ihan varsa. Reetullekin II-palkinto ja toinen sija luokassa. Nämä tuomari asettivat Poninäyttelyssä taakse jääneen 3-v. oriin paremmaksi. Taas tuli muistutus, että nämä arvostelut on vain yhden tuomarin mielipide yhtenä päivänä. Tyytyväisiä oltiin silti. Reino pääsi mukaan Champion -nuoren valintaan, mutta menestystä ei tullut, joten pojatkin pääsi koppiin huilaamaan.

Reetu (kuva: Rozpravka Photography)

Itse palattiin loppukehiä katsomaan. Voiton vei lopulta jalostusoriiden luokan voittanut Vanity Padraigh. Papu oli kyllä ehdottomasti voittonsa ansainnut. Kaikki Tulokset

Kotiin lähdettiin karavaanin kanssa umpiväsyneinä. Jaloissa tuntui jatkuva juoksentelu ja seisoiskelu. Ponejakin oli vähemmän kuin yleensä, mutta yhtä raskasta oli. Kotimatkalla käytiin vielä syömässä ja kotona odottikin parin ponin pesu ja kamojen pakkaukset ratsastusluokkakisoja varten. Onneksi apukäsiporukka oli rivakkaa ja hommat hoitui suht nopeaan. Unta ei silti kovin montaa tuntia saanut, kun seuraavan päivän luokat alkoi klo 10. Mutta siitä oma postauksensa...

239. Woolpacks Sweetie Pie 212 IC

Toinen meidän kasvatuksemme kantatammoista on päässyt vihreämmille niityille. Snutten on ollut erityisen merkittävä poni oman connemarataipaleen varrella. Se opetti ja antoi valtavan paljon.

Snutten syntyi 26.6.2003 Eteläisessä Ruotsissa Carina Janssonin Woolpacks-tallissa. Emä oli pieni kärpäskimo Bolle Cornett ja isä aivan upea Janus, joka vietti viimeiset vuotensa rodun  alkuperämaassa Irlannissa.

Se päätyi meille, kun kaverini surffaili myyntisivustoja ja ihastui saman kasvattajan 1-vuotiaaseen orivarsaan. Kun he alkoivat vaihdella sähköpostiviestejä ja hieroa kauppoja varsasta, tuli puhetta myös mahdollisesti myytävästä nuoresta, tiineestä tammasta. Meillä oli suunnitelmissa toisen tamman hankinta ja paria kotimaista varsaa oltiin kyseltykin. Snutten vaikutti lupaavalta, sisäänratsastettu, diplomi-palkittu ja tiine, nuori tamma. Isäntä saatiin vakuutettua ponin hankinnan kannattavuudesta, joten Ruotsin matkan suunnittelu alkoi. Päätimme siis lähteä katsomaan poneja paikan päälle, traikku tietty mukana. Laivalla yli ja ajoa Ruotsin läpi aivan länsirannikolle asti.

Lauantaina päivällä kävimme poneja katsomassa. Vastaanotto oli lämmin ja connemaralauma vastustamaton. Rapsuttelua ja paijaamista, ja tietty valokuvia. Illaksi lähdimme lähistöllä sijaitsevaan ostoskeskukseen "miettimään" ostoa. Ihan niinkuin siinä olisi ollut jotain miettimistä...Olimme tietysti aivan myytyjä. Vähän päälle parikymppiset ponitytöt ei voi vastustaa mitään poneja. Seuraavana päivänä siis takaisin kauppojen tekoon, ponit kyytiin ja yötä myöden ajamaan takaisin Ruotsin läpi laivalle. Ponit matkustivat hienosti ja muutamia kertoja käytiin niitä laivamatkan aikana juottamassa ja ruokkimassa. Reissu oli mahtava ja tuliaiset vielä mahtavampia. Myös se fiilis. Ihan oikeasti olen ostanut ponin ja vielä tuonut sen maahan. Aikuiset, oikeat hevosihmiset tekee niin.Se oli niin epätodellista.

Meidän ensikohtaaminen

Snutten oli alusta asti supermiellyttävä ja luotettava. Kovin paljoa se ei ratsastusken suhteen osannut ja eka talvi menikin lähinnä köpsötellessä ilman satulaa. Tamma ultrattiin ja varsakin oli pysynyt matkassa. Oli kiva päästä ratsastamaan yhdessä mastoon, kun muut ponit oli nuorisoa (ja Lilli hieman pieni). Rauhassa siis kasvateltiin mahaa yhdessä Lissun kanssa.

Tiineys meni hyvin ja ponin kotiutuminen samoin. Snuttenista tuli kaikkien suosikki. Tulevan varsomisen ajankohta oli hieman epäselvä tanskankielisten astutuspaperien takia. Snutten oli siis käynyt Tanskassa vierailemassa nuoren komean Pady Melody d' Auxencen luona. Hieman yllättäen siis 1.7. 2008 aamutalliin mentäessä karsinassa katseli Snuttenin lisäksi pieni ruunikonkimo tammavarsa. Kaikki näytti olevan hyvin ja varsa pirteä.

Ekan päivän ulkoilut

Varsomisen jälkeen pikkuhiljaa aloitettiin Snuttenin kanssa työskentely ja kunnon kohotus. Netan vieroituksen ja oman synnytyksen jälkeen aloitettiin valmentautuminen. Alku oli varsin tuskaisaa, mutta kunnon kasvaessa molemmilla, homma alkoi sujua. Treenattiin esteitä ja koulua sekä aloitettiin pikkukisojen kiertäminen Laatuponikisa tähtäimenä. Snutten napsi tasaiseen rusetteja helpoista koululuokista tasaisuudellaan, vaikka alkuun tuntui, että sitä joutui kantamaan läpi kouluratojen.

Laatuponikisaan päästiin mukaan ponin ollessa kunnossa ja tehtäviensä tasalla. Snutten siis osallistui sinne 6-vuotiaana 5-vuotiaiden luokkaan, koska oli varsonut edellisenä vuonna. Samalle syksylle osui myös tamman kantakirjaus Suomessa. Kyllä hirvitti, kun Laatukiassa rakennepisteet oli vain 35 ja kantakirjaus seuraavana päivänä. Osa tuomareistakin oli samoja. Onneksi kantakirjauksesa pisteet oli vähän paremmat ja tamma saatiin kirjoihin lopulta 38 pisteellä. Kisatreenien ohella tamma toimi kotona kaikkien luottoratsuna ja Snutten taitaa olla suurimmalle osalle meidän tallin porukasta se, jolla aloitettiin. Maailman kiltein ja luotettavin.

Snutten edusti usein myös messilla. Parhaiten omaan mieleen on painunut ELMA 2009, jolloin Peppilotta 3-vuotta esiintyi tamman kanssa Messukeskuksessa areenalla Snuttenin kanssa. Siellä hän ravaili ympäri areenaa ilman taluttajaa. Silloin ratsastamisessa ravi oli parasta. Samana vuonna poni esiintyi myös Helsinki International Horse Showssa rotukavalkadissa. Verryttely oli täysi kaaos, mutta poni oli aivan rauhallinen. Valjakkohevoselta meni kuolain poikki, suomenhevonen veti rekeä, jota toinen hyppäsi. Hevosia oli varmaan 20, joukossa varsoja, tammoja, oriita ja ruunia. Osa taluttaen, osa ratsain, osa kärryillä. Meiniki oli suoraan villistä lännestä.

Treeneissä alettiin koulupuolella mennä He A:n asioita ja kisoissa mentiin aluetasolla He B:tä. Aluekisoihin ei ehditty hyppäämään, mutta seuratasolla mentiin 90 cm luokkia. Treeneissä esteet oli parhaimmillaan 110 cm. Ponilta puuttui kuitenkin sen verran omaa moottoria, ettei isoille radoille kannattanut lähteä.

Kesällä 2010 Snutten astutettiin uudelleen. Nyt vuorossa oli Ruotsalaisori Hagens Ryan. Se ei meinannut tulla millään kiimaan, joten turvauduttiin tälläkn kertaa kiimapiikkiin (myös siis Tanskassa piikitettiin kiimaan). Astutus onnistui ja tamma oli kerrasta tiine. Kesällä poni oli erittäin hyvässä kunnossa ja voittikin suureksi yllätykseksi Connemarojen Rotunäyttelyn Supreme Champion- tittelin Teivossa Tampereella. Syksyllä meillä ei oikein ollut sille ratsastajaa, kun itsellä alkoi olla ratsutettavia sen verran paljon. Teimme siis ponivaihdon yhden myyntiponin kanssa. Snutten lähti talveksi heille ylläpitoon tuomaan varmuutta poniratsastajalle ja sieltä tuli nuori poni myytäväksi meille. Perhe tykästyi poniin niin, että halusivat ostaa sen. Varmaan yli kaksi kuukautta pohdin asiaa. Tamma oli hyvä siitostamma, luotettava käyttöponi, pärjäsi näyttelyissä. Yhdellä sanalla sanottuna täydellinen. Sen ainoa vika oli, että omaan käteen se oli liian rauhallinen.

Kaupat tammasta sovittiin siis keväällä 2011, mutta varsomaan tamma tuli vielä kotiin. Parin kuukuden ikäisen varsan kanssa se palasi uusille omistajilleen ja tammavarsa haettiin kotiin vieroituksen jälkeen. Snutteniin jäi vielä varsotusoptio, mutta silti sen myyminen oli tosi vaikea paikka.

Snutten ja Kaija

Snutten vietti Hyvinkäällä opetusmestarina ja luottamuksen palauttajana pari vuotta. Sen kapasitetti ei kuitenkaan ollut riittävä ratsastajan kehittyessä, joten Snutten laitettiin myyntiin. Meillekin sitä tarjottiin takaisin, mutta rahatilanne ei sallinut. Mielelläni sen olisin takaisin kotiin ottanut. Varsotusoptio hyvitettiin lopulta toisessa ponikaupassa ja Snutten muutti yhden connemarakasvattajan talliin harrasteratsuksi. Siellä poni alkoi yhtäkkiä ontua rajusti eikä syytä saatu kunnolla selville, vaikka lukuisat eläinlääkärit tutkivat sen. Taas tamma tarjottiin takaisin meille, mutta isäntä ei innostunut tässä taloustilanteessa ottamaan joutilasta siitostammaa pihaan. Snutten löysi kodin siitostamman roolissa toiselta connemarakasvattajalta, mutta lopulta se päädyttiin lopettamaan.

Kyllä itku tuli, kun uutinen osui silmiin. Tiedän, että poni sai parasta hoitoa joka paikassa ja sen eteen tehtiin kaikki mikä oli järkevää. Silti olo on vähän syyllinen. Yksi parhaista on poissa. Snutten opetti niin paljon ja sen kanssa ehdittiin kokea monia uusia asioita. Kiitokset Carinalle, Snuttenin kasvattajalle, joka antoi meille mahdollisuuden tutustua tähän ihanaan tammaan. Ikävä on kova, mutta muisto elää ja pihassa seisoo onneksi kaksi emänsä "kloonia" Netta ja Kaija. Toivottavasti ne täyttävät emänsä jättämät suuret saappaat.

Kaija ja Netta

Woolpacks Sweetie Pie 

26.6.2003 - 8.9.-2014

kuva: Kaisa Kukkanen