393. Toiseksi viimeinen

23. luukussa on connemaratamma Streamside So Dear (s.2006)

Jumping Kemiössä

Tiina vietti meillä kaksi kesää, 5- ja 6-v. vuotiaana. Molemmilla kerroilla tähtäimessä oli ponien ikäluokkakisat. Viisivuotiskisa osui Tiinankin kohdalla mun sektioon. Pari kuukautta ennen synnytystä menin sen kanssa ja treenattiin ahkerasti sileällä. Essi hoiti hyppelyt ja lopulta myös breedersin. Tiina oli kuitenkin ensimmäinen, jonka selkään nousin leikkauksen jälkeen. Itse pääsin esittämään poni Ruovedellä Laatuponikisassa ja Tiina olikin kakkonen esteillä.

jumping Kemiö

Meillä ollessaan Tiina treenasi enemmän esteitä. Se oli todella reipas ja välillä kouluun keskittyminen oli haastavaa. Ryhdistä ja liikkeistä huomasi, että kyllä siitä kouluponiksikin on. Kuusivuotiskaudella mentiin jonkun verran myös kenttää. Tiina on monipuolinen ja äärettömän kiva ratsastaa. Koulua mentiin He B:tä, esteillä 90-100 cm ja kentässä harrastetta. On ollut hienoa seurata nyt Tiinan uraa poniratsastajan kanssa. Se kisaa koulua kansallisella tasolla välillä rusettejakin keräillen. Aluemestaruuksissakin se on pärjännyt hienosti.

täyssiskot Tiina ja Nessi

Tiinan ekat koulukisat

Kenttäkisoissa Ratulla

Koulua Ypäjän kisaviikolla

kenttäkisojen kouluverkkaa

392. Luukku 22

Ja perässä taas. Voin nyt jo kertoa,et ensi vuonna joulukalenteria ei kyllä tule. Mä en näköjään kykene sitoutumaan tähän joka päivä.

Seuraavana esittelyssä on connemaratamma Lilian (s.1999)

kuva: Ada Vakkuri

Lilian päätyi mulle kisaponiksi joulukuussa 2011, kun Nessi siirtyi Essille ja omat oli vielä sen verran nuoria ja kokemattomia, ettei niillä päässyt kisaamaan. Oli ihanaa saada käyttöön valmiiksi osaava poni ja itsekin pääsi taas vähän eteenpäin ja rutinoitumaan, varsinkin hyppäämisessä. Monta vuotta olin mennyt nuoria alusta kisauran alkuun ja sitten ne siirtyivät muille.

Lilian on hyvin koulutettu ja miellyttävä ratsastaa, mutta omat haasteensa siitäkin löytyi. Alkuun se ei suostunut lastautumaan, mutta naruriimun avulla se alkoi toimia niin, että reissaaminen oli mielekästä. Ehkä se 1-2 kertaa viikossa teki myös rutiinia sille hommaan. Toinen ongelma oli esteille kieltäminen. Aina ekaa kertaa lähestyessä uutta estettä, piti pysähtyä kerran. Ihan kavalettikokoisillakin.

Piian valkussa, kuva: Ada Vakkuri

Kisaaminen aloitettiin parilla 80 cm luokalla, mutta nopeaan alettiin mennä 90 ja 100 cm ratoja. Yleensä toinen kisarata meni hyvin ja rusettejakin saatiin, mutta seuraavalla kiellettiin ulos. Kerran putosinkin. Koulua mentiin myös, mutta tammaa jännitti aika kovin. Kotikisoissa prosentit oli heti huomattavasti paremmat kuin maailmalla. Lilianin kanssa innostuin taas kisaamaan kenttääkin. Sielläkin se vähän kyttäili, mutta maaliin päästiin aina.

kuva: Ada Vakkuri

 Lilianin kanssa valmentauduttiin ahkeraan. Piian valkuissa käytiin Salossa, Lohjalla Wistillä ja Turussa Ratulla. Muuten hypättiin Annan treeneissä. Koulussa meitä ohjasi Kauppisen Minna. Oli niin hienoa päästä tekemään tehtäviä ja toistoja kunnolla ja niin, että itsekin joutui töihin. Mulle teki todella hyvää, ettei aina saanut helpotusta nuoren ratsun takia. Kieltelyjä oli välillä niin, että poni kaatuikin, kun teki niin nopean uukkarin stopin jälkeen. Mutta sitten se loppui yhdessä Piian valkussa. Tajusin, että olin antanut sen aina kieltää uudelle esteelle. Ajatus oli ollut,että annan sen katsoa ensin ja sitten vasta yli. Kun otettiinkin asenne, että ekalla mennään yli, niin hommahan alkoi toimia.

Todella antoisan kisakauden jälkeen Lilian muutti tuntiponiksi Kangasalle ja sieltä takaisin omistajalleen tiineenä Ekusta. Tätä tammaa mulla on todella ikävä. Se kuinka vaivatonta ratsastus voi olla, kun kaikki sujuu. Ja kuinka ongelmia voi ratkoa menestyksellä, kun on hyvät apujoukot ja valmentajat. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen miettinyt, pitäisikö kysyä tammaa lainaan varsotukseen... Vaikkei Lilian itse ole parasta rotutyyppiä edustava connemara, se on osoittanut olevansa hyvä periyttäjä ja varsat ovat olleet hyvin laadukkaita.

Onneksi tiemme kohtasivat ja sain tämän kanssa tehdä yhteistyötä. Lilian on ihan super <3

391. Ja luukku 21

En viitsi esitellä noita meidän nykyisiä poneja sen enempää,kun niistä tulee kerrottua muutenkin. Samoin meiltä myyty ja myöhemmin lopetettu Snutten (Netan ja Kaijan emä) on esitelty aiemmin tässä.

Seuraavana siis connemaratamma Rockfield Honesty (s. 2005)

2.12.2009

Nessi tuli meille peruskoulutukseen 4-vuotiaana varsan vieroituksen jälkeen. Meiltä lähti Netta vaihdossa nessin omistajalle asustelemaan samanikäiseen seuraan ja Nessi tuli mielle opiskelemaan ratsun oppeja. Omat oli silloin niin nuoria, ettei ratsastettavia juuri ollut ja kaipaillessani projektia nessi ilmottautui vapaaehtoiseksi. Vähän sillä oli selässä käyty, kävelty ja ravattu ennen varsomista, joten ihan nollasta ei tarvinnut lähteä. Tavoitteena meillä oli 5-v. kaudelle Ponibreeders ja Laatuponikisa.

Nessi oli kovin oppivainen ja miellyttävä työstää. Se teki hommia aina mielellään. Tosin helposti vauhtia saattoi olla liikaa. Silti mentiin paljon ilman satulaakin ja poni oli aina todella luotettava. Maastoilimme paljon ekana talvena ja peltolaukkailut oli molempien suosikkipuuhaa. Kerran mentiin nurinkin lumisella pellolla, kun Nessi liirasi sarkaojaan pituussuunnassa. Kun lunta oli ryntäisiin asti, niin nurin mentiin vauhdilla. Nessin kanssa aloitettiin valmentautuminen Annan ja Krissen valkuissa ja se kehittyi vauhdilla. Esteet oli selvästi Nessin juttu. Intoa oli vaan niin paljon, etti aina ehtinyt nostaa jalkoja riitävästi.

Kisaamaan aloitettiin heti 5-v. kaudella, jotta rutiinia tulisi. Lähinnä pikkuesteluokkia mentiin,mutta käytiin me yksistä koulukisoistakin nappaamassa ruusuke helposta C:stä. Kesällä käytiin Rotunäyttelyssä Tampereella. Itse näyttelyluokassa Nessi taisi olla viimeinen, mutta Ratsastusluokasta se nappasikin sitten voiton. Tavoitteeseenkin päästiin ja Nessi oli mukana niin Breedersissä kuin Laatuponikisassakin. Mitään menestystä ei tullut, mutta poni suoritui kunnialla annetuista tehtävistä. Hypätessä se alkoi olla koko ajan enemmän ja enemmän menossa. Se hyppäsi hyvin, mutta vauhtia oli liikaa. Jos jäi liikaa kiinni edestä, se keskittyi vain vastustamaan ratsastajan kättä ja meni lähes läpi esteistä. Nessi myös kantakirjattiin 5-vuotiaana ja esitin sen sielläkin.

2.5.2010 seuraesteillä Somerolla

Nessi sai jäädä meille seuraavaksikin vuodeksi ja tähdättiin jälleen breedersiin. Meille oli kuitenkin tulossa perheenlisäystä, joten sovittiin, että yksi meidän tallin tytöistä jatkaa sen kanssa treenejä, kunnes olen taas ratsastuskunnossa. Nessinkin kohdalla lopulta Essi oli puikoissa myös breedersissä, koska Fannin syntymä meni hätäsektioksi. Nessin kanssa kisattiin 90-100 cm luokkia aluetasolla ja kenttääkin  kokeiltiin. Suurin haaste oli sopivan kuolaimen löytäminen. Hackamore oli toimiva pitkävartisena, kunnes sen turpaosa napsahti poikki kesken estevalkun. Pelhamia se vastusti paljon kahdellakin ohjalla. Lopulta suorakumikuolain toimi parhaiten.

Breedersin jälkeen Nessi siirtyikin Essille ylläpitoon vielä vuodeksi ja jäi siis asumaan meille. Essin lähtiessä hevoshommiin Saksaan ehdin vielä mennä Nessillä muutamat kisat ennen sen muuttoa uuteen ylläpitokotiin Jämsään. Sain hypättyä sillä kvaalit harrasteluokkaan kenttäkisoihin, 80 cm radalla nollat ja 90 cm yhdellä puomilla. Hienosti Nessi meni kenttäkisoissakin. Koulupuolella saatiin melko tasainen rata, ratesteet puhtaasti. Maastossa yksi harmittava kielto kaarteesta nopeasti tulleelle kapealle mökille.

Nessi ehti siis olla meillä kolme vuotta ja paljon sen kanssa opittiin. Haasteita oli paljon sen herkkyyden vuoksi. Nessin kanssa oli pakko etsiä pehmeää vaikuttamista, koska se jännittyi helposti jos yhtään jäi pitämään. Nykyään Nessi on poniratsastajalla Tampereen suunnalla ja kisaa (tai ainakin viime kaudella kisasi) 110 cm luokkiin asti 3-tasolla. Näitä on kiva seurata ja ihastella kehitystä, kun on ollut tekemässä alkutyötä. On ollut hienoa nähdä ponit tositoimissa ponikuskeineen.

390. Luukku 20.

Nää tulee vielä kaiken muun pahan lisäksi myöhässä. Tänään laitetaan kaksi ponia esittelyyn, niin päästään ajantasalle.

Tässä siis luukku 20. ja connemararuuna Merryhill's Jaguar (s. 2009)

Pikku-Jagge

Jaggea tarjottiin meille jo ennen sen syntymää. Jos siis tulee orivarsa. Innostuin tietty asiasta kovasti ja olinkin jo ihan varma, että tamma sieltä tulee. Mutta niin vain orivarsa tuli ja hetihän se meidät hurmasi. Kun Lissu vielä teki orivarsan samana kesänä, niin päätös oli varma. Ekan kerran käytiin Jaggea katsomassa muutaman viikon ikäisenä. Ekan kesän aikana tutustuin Jaggeen roikkumalla sen narun päässä sekä Vermon Poninäyttelyssä että connemarojen omassa Rotunäyttelyssä. Meille se muutti puolen vuoden iässä marraskuussa 2009. Alkuun Jagge ja Tarmo olivat Lissun kanssa porukassa, Tarmo kun on syntynyt vasta heinäkuussa. Tarmon vieroituksesta lähtien pojat olivat erottamattomat. Ne teki kaiken aina yhdessä, asuivat samassa karsinassakin.

juuri vuotiaiksi kääntyneet, kuva: Kaisa Kukkanen

Hieno liikkuja alusta asti (Kuva: Kaisa Kukkanen)

Pojat viettivät varsin leppoisaa varsan elämää keskenään ja isompien oriiden porukassa. Kesäksi pojat pääsivät laitumelle ja viettivätsiellä koko kesän. Rotunäyttelyyn ne molemmat raahattiin Tampereelle. Kumpikaan ei ollut parhaimmillaan kehitykseltään, mutta kokemusta varten siellä käytiin. Hyvin pojat toimivatkin. syksyn Hippoksen näyttely jätettiin ilmoittautumisesta huolimatta väliin, kun kasvavaihe oli niin epäedullinen. Talven ja kevään aikana pojat opettelivat irtohypytystä hauskanpidon merkeissä ja ohjasajon alkeita. Kaksi-vuotiaana molemmat pojat pääsivät mätsäriin, Hippoksen näyttelyyn ja Vermoon. Tasaista kakkosta niistä haettiin, paitsi Vermosta taisi tulla III-palkinnot.

2-v. kevättä

Taas kesä meni muuten laidunnuksen merkeissä laumassa. Jagge ruunattiin tammikuussa 2012. Näyttelytulokset eivät olleet riittävän hyviä jalostuskäyttöä ajatellen, joten totesin ruunauksen olevan parasvaihtoehto. Kilttihän se aina oli ja toimi kauniisti joka paikassa. Olin jo aiemmin syksyllä päättänyt alkaa pikkuhiljaa myymään sitä samasta syystä. Mulla ei kuitenkaan ollut tarvetta käyttöruunalle. Mikään kiire mulla ei ole näiden myyntien kanssa koskaan ollut.

3-v. kevättalvea

Sisäänratsastin Jaggen melkein heti sen käännyttyä 3-v. Se oli alusta asti niin fiksu, ettei mulla ollut yhtään kertaa avustajaa sitä taluttamassa. Käytävällä kävin muutaman kerran selässä istuskelemassa harjauksen yhteydessä. Jagge otti uudet asiat todella lunkisti. Siinä talven aikana ratsastin sillä ehkä 10 kertaa. Kesä meni edelleen laitumella ja näyttelyissä käytiin taas. Loppukesästä vähän ratsasteltiin lisää. Jagge oli aina yhtä viisas ja toimiva.

oisko ollut toinen ratsastuskerta

 Lopulta lokakuussa 2012 Jagge löysi oman ihmisen ja muutti Hyvinkäälle. Meidän tiet kuitenkin kohtasivat uudelleen elokuussa 2014, kun Jaggis tuli ylläpitoon yhdelle meidän tallilaiselle. Ponipoika oli kyllä varsin oma itsensä, tosin herkkyyttä oli tullut lisää. Alkuun se huolestui helposti asioista, mitä se ei silloin varsana juurikaan harrastanut. Jonkun verran pääsin sitä ratsastamaankin ylläpitäjän sairasloman aikana sekä hakemaan rutiinia hyppyhommiin Annan valkuissa. Jagge oli ihanan rehellinen ratsastaa ja kaikkensa se yritti. Vähän laukka oli vielä säätelemätöntä, mutta ravissa se oli jo varsin hieno. Vähän seurakisoja se ehti tässä ollessaan kiertää.

6-vuotias Jagge seurakoulukisoissa ( Kuva: Päivi Kankare)

Viime kesäkuussa Jagge lähti uuteen kotiin Turun kupeeseen. Kerran ollaan koulukisoissa ja poniin törmätty ja hienosti se nappasikin sijoituksen helpossa B:ssä. Toivottavasti saadaan seurata sen kehitystä jatkossakin. Jagge on hieno mies ja on hienoa saanut olla vaikuttamassa sen elämän alkutaipaleeseen.

389. Nro 19

Myöhässä, TAAS! Mä olen niin huono tässä...

Seuraava esiteltävä poni on connemararuuna Banks Cadeau (s. 2006)

Nipsu 3-v. ( 20.7.2009)

Kaverukset ja veljekset Banks Cadeau ja Woolpacks Thunderstruck ekaakertaa yhdessä 31.5.2009

Nipsu muutti meille 3-vuotiaana oriina toukokuussa 2009. Tai silloin sen kutsumanimi oli Caddy (ja mun on ollut todella vaikea tottua tähän uuteen kutsumanimeen). Se oli toisen samanikäisen connemaraoriin seurana ja kuten yläkuvasta näkee meno oli välillä kovaa. Nipsulla aloitettiin työskentely ensin ajo-opetuksella ja sitten siirryttiin ratsuoppeihin. Se oli oikein nopea oppimaan ja erittäin miellyttävä. Kaikessa käsittelyssä sai kuitenkin olla erittäin rauhallinen. Nipsu oli niin herkkä, että kaikki äkkiliikkeet saivat sen säikähtämään. Olen monesti todennut, että tämä poni oli poikaversio meidän Sissistä.

kuva: Kaisa Kukkanen

Nipsun kanssa ensimmäinen tavoite oli laatuponikisa syksyllä 2009. Irtohypytystä treenatessa huomattiin, että se on kyllä ponin laji. Se tykkäsi todella hypätä ja tekniikka oli hieno. Laatuponikisassa poninappasikin koko kisan parhaat hyppypisteet keskiarvolla 9,2. Rakenne ja askellajit eivät menneet yhtä hyvin, mutta poni toimi hienosti, vaikka oli ekaa kertaa kisareissussa. Eikun oltiinhan me sitä ennen myös Vermon Poninäyttelyssä. Sieltä muistan vain kommentin "little bit scarred". No taistelujäljet kuuluu asiaan. Seuraavana talvena pojat olikin tiiviisti loimitettuina, kun todettiin, että mielummin repivät loimia kuin toisiaan.

Seuraavalle keväälle tavoitteeksi oli asetettu ponioripäivät molemmille pojille. Koko talvi treenattiin ratsain ahkeraan. Kerran viikossa käytiin jossain maneesilla tutustumussa vieraisiin paikkoihin. Treenattiin ihan perusjuttuja, siirtymisiä yms. Vähän myös puomeja ja pikkuesteitä otettiin mukaan kuvioihin. Koulukisoissakin käytiin pari kertaa. Ne oli kyllä ponin mielestä jännittäviä, mutta pysyttiin aidoissa ja taidettiin saada ihan hyväksyttyjäkin ratoja.

Elokuussa 2009

Laatukisassa 2009 (kuva: Kaisa Kukkanen)

Talvella 2010 (Kuva: Kaisa Kukkanen)

kuva: Kaisa Kukkanen

Nipsu totutteli myös lasten ratsuna toimimiseen, tämäkin Kaisan kuva

Oripäiville päästiin ja pojat käyttäytyivät hienosti. Ratsastuskokeeseen asti ei koskaan päästy alhaisten rakennepisteiden vuoksi. Sieltä kotiutumisen jälkeen varattiinkin ruunausaika molemmille ja toukokuussa vietettiin ruunajaisia. Toipumisen jälkeen jatkettiin hommia ja tavoitteeksi asetettiin jälleen laatuponikisa. Kesän myötä hyppytreenejä lisättiin ja ehdittiin parit valmennuksetkin käydä. Poni oli ihan super hypätessä. Valkuisskain tuli valtavasti kehuja. Yhdet kisatkin käytiin hyppäämässä, mutta se oli niin jännittävää, että kolme-neljä kieltoa taisi tulla.

Juuri ennen Laatukisaa poni alkoi liikkua epämääräisesti. Laatukisa jäi siis väliin ja poni meni kotiinsa. Se kävi klinikalla ja kintereessä oli tulehdus. Ne hoidettiin ja samalla omistajat tekivät päätöksen ponin myymisestä. Se oli pikkuponikokoinen ja tulisi jäämään pieneksi perheen ratsastajatytöille. Nipsu siis palasi meille vajaan kuukauden kotiloman jälkeen myyntiä varten. Meiltä lähti Snutten silloin vaihdossa ylläpitoon sinne. Juuri, kun olin päättänyt suostua ponien vaihtoon omistajuutta myöden, Nipsulle löytyi ostaja. Se muutti puolentoista vuoden yhteistyön jälkeen pohjoiseen perheponiksi. Myöhemmin harmitti, että en ponia vaihdossa ottanutkaan, mutta nyt poni on arvoisessaan kodissa. On ollut hienoa seurata ponin kehitystä nykyisellä omistajalla. Se kilpailee 3-tasolla rataesteillä ja selvittipä tänä vuonna kaikki kolme SM-osakilpailuakin hyväksytysti läpi. Tsemppiä Team Nipsulle kohti ensi kautta, täällä eletään jälleen hengessä mukana!

388. Jatkoa: Luukku 18

Jatketaan vielä näitä, vaikka väliin jäikin monta päivää. Kaikki ei enää mahdu mukaan, mutta jatketaan vaikka uuteen vuoteen asti.

Seuraavana connemararuuna Ohana Andromera (s. 2005)

kuvassa ei näy, mutta tässä pidän kiinni Pepistä ;)

Kaapo on mun ensimmäinen oma kasvatti ja sillä on aina aivan erityinen paikka mun elämässä. Se oli myös ensimmäinen varsa, jonka syntymän näin alusta asti. Kovasti toivoin kimoa orivarsaa ja sellainen tuli. Jotenkin olen pitänyt aina oreista paljon. Meidän silloisella kotitallilla asenne oreja kohtaan oli melko negatiivinen. Onhan oriinpidossa ja ratsastuskoulun pyörityksessä omat haasteensa. Mulla oli aina ollut ajatus, että hevosia ne oriitkin ovat ja halusin pitää Kaapon oriina.

Puoli vuotiaana vieroituksen jälkeen se muutti Kaarinaan yhdelle pienellä kotitallille samanikäisen suokkivarsan kaveriksi. Talven ja kevään se asusti siellä ja kävimme lähinnä viikonloppuisin rapsuttelemassa pikkumiestä Tampereelta käsin. Kesälaitumelle se meni kaverinsa kanssa Kylämäkeen Marttilaan. Kesän jälkeen Kaapo muutti takaisin samalle tallilla, missä Lissu ja Lilli asuivat. Loppukesän se sai olla porukassa muutaman ruunan kanssa, mutta tuntien alkaessa Kaapo sai oman "eristystarhan" korotetuilla aidoilla. Lissulla oli silloin uusi orivarsa alla, joten se olisi vieroituksesta tullut kaveriksi. Siellä asuessa Kaapo aloitti irtohypytysharjoitukset ja tottuteli valjaisiin. Loppuvuodesta sitten löytyi oma paikka, jonne muutimme Lissun, Lillin, Taavin ja Kaapon kanssa.

Kaapo ja Taavi

Silloin oli vielä aikaa puuhailla näiden nuorten kanssa kunnolla. Viikottain pojat saivat hypellä pikkuesteitä, käytiin taluttelemassa ja ohjasajamassa. Peppi istuskeli aina välillä ponin selässä. Käytiin mätsäreissä ja näyttelyissä. Näitä varsoja oli todella käsitelty ja kaikki sujui helposti. Koska se oli ensimmäinen oma varsa, sehän oli maailman hienoin. Kyllähän
ne rakenteelliset puutteet alkoi tulla selväksi lukuisten mätsärireissujen jälkeen, mutta luonne pikkuoriilla oli täysin kohdillaan. Kaapo opetettiin ajollekin ja sen kanssa tuli ajettua paljon. Vähän harmittaa, että sen jälkeen ajohommat on jääneet huomattavasti vähemmälle. Kaikkia varsoja tässä on kyllä ohjasajettu, mutta kärryjä ei ole kaikilla ollut perässä. Tai että niitä olisi voinut vaan lähteä ajamaan.


Kaapo on myös ensimmäinen poni, jonka olen kokonaan itse sisäänratsastanut. Se meni todella helposti, koska ponia oli ajettu paljon. Se oli myös tottunut, että pieni Peppi istuskeli sen selässä. Onpa meillä otettu yhden vuoden joulukorttikuvatkin niin, että Kaapo 2-v. on irrallaan kentällä ja Peppi 1,5-v. istuu sen selässä naapurin kissan kanssa, kun itse otan kuvaa. Niin paljon siihen luotin ja se oli aina kaiken sen luottamuksen arvoinen. Kaapo oppi nopeasti kantamaan ratsastajaa kentällä ja maastossa. Sinänsä hyvä, koska aloin odottaa Nuuttia ja kevään sisäänratsastuksen jälkeen poni sai olla rauhassa laitumella. Syksyllä muutama ystäväni ratsasti sillä silloin tällöin.

Kaapon kanssa tutustuttiin nuorten ponien tapahtumiin, kuten Laatuponikisaan ja tietty breedersiinkin se ilmoitettiin. Vermon poninäyttelyssä ja rotunäyttelyssäkin käytiin ahkeraan. Vihdoin Kaapon 3-v. loppukesällä, aloin ymmärtää, ettei se ole riittävän hyvä oriiksi. Vaikka luonne oli aina mutkaton ja meidän pojat oli tunnettuja hyvistä käytötavoistaan maailmalla, niin rakenteellisesti se ei ollut riittävä. Ajattelin, että voisin kokeilla menisikö se kaupaksi. Tätä päätöstä mietin todella pitkään. Maltanko luopua siitä unelmasta, joka mulla oli. Lopulta tajusin ajatuksen, että meillä se oli aina vain osa laumaa. Yksi muiden joukossa, jakamassa aikaa ja huomiota. Silloin meillä oli omia kuitenkin Lissu, Lilli, Snutten, Netta ja Minni, Kaapon lisäksi. Kaapo ansaitsi olla jollekin se koko lauma, kaiken huomion ja ajankäytön keskipiste. Laitoin siitä siis myynti-ilmoituksen meidän kotisivuille. Muutaman viikon päästä tuli yksi yhteydenotto. Parin katsomisreissun jälkeen kaupoista sovittiin ja poni ruunattiin. Joulukuussa 2008 Kaapo muutti uuteen kotiin. Sen myynti on ollut mulle vaikein kaikista, mutta parempaa kotia ei olisi voinut toivoa. ja mikä parasta yhteistyö jatkui edelleen.

Seuraavana keväänä Kaapo tuli neljäksi kuukaudeksi takaisin kotiin. Tavoitteena oli Laatuponikisa. Kesän aikana treenattiin monipuolisesti ratsain ja ajaenkin. Kaapo tutustui kilpailuihin ja aloitti hyppäämisen. Se tuntui edelleen niin omalta. Meillä synkkasi hyvin ja kisatuloksetkin oli kohtuullisia. Laatuponikisoissa Kaapo oli luokkansa paras connemara ja taisi saada koko kisankin parhaan connemaran tittelin. Silloin Kaapo oli myös mukana (toistaiseksi) viimeistä kertaa näyttelyissä Vermossa. Se palkittiin I-palkinnolla, luokkavoitolla ja rotunsa parhaana ruunana. Kaiken huipuksi se oli vielä VV3. Kyllä sitä oli niin ylpeä kasvatistaan.

Vermossa 2009 (kuva: Kaisa Kukkanen)

Kaapo 4-v. ekoissa estekisoissa

4-v. kotitreenissä (kuva: Kaisa Kukkanen), tää on mun suosikkikuva Kaaposta

Laatukisan jälkeen poni palasi kotiin. Muutaman kerran sitä kävin katsomassa ja taas 5-v. kesällä Kaapo tuli meille kesäksi. Jälleen tavoitteena Laatuponikisa sekä Ponibreeders. Valmentauduimme viikoittain Annan silmien alla ja poni sai paljon kehuja. Esteillä mentiin jo 90 cm ratoja ja kisattiin aluetasolla esteillä ja koulussa. Breedersissä kaapo oli hieno. Ensimmäisenä päivänä menimme sekä koulua että esteitä. Koulussa olimme kolmansina, aivan Siiri Kyrön ja Anna Kärkkäisen kintereillä. Esteillä hyppäsimme puhtaasti 80 cm radan, joten siinä jaetulla ekalla sijalla. Valitsimme lajiksi siis esteet seuraavalle päivälle. Silloin harmittava pudotus ensimmäiseltä esteeltä ja tuloksena jaettu toinen sija. Laatuponikisa ei mennyt niin putkeen, mutta poni oli silti hieno. Sen kanssa oli aina ilo tehdä töitä. Tämän kesän kohokohtia oli myös meidän häät. Kaapo toimi meidän ajokkina siellä. Se oli yksi unelmien täyttymys. Päästä hevoskyydillä kirkosta juhlapaikalle ja vielä enemmän merkitsi, että se hevonen oli ensimmäinen oma kasvatti. Kärryt ja valjaat saimme lainaan vanhalt talliltamme ja Kaapon ihana omistaja toimi apukätenä ponin kanssa. Harmi, että päivän ainoa sadekuuro osui sille 500 metrin matkalle, jonka olimme ponin kanssa ulkona ja kuvia siitä ei juurikaan ole. Olisin halunnut "viralliset" hääkuvatkin ponin kanssa, mutta aikataulu ei antanut periksi. Kaapo toimi kuin unelma. Ja olihan se varsin tyylikäs pestissään.

11.9.2010 ( Kuva: Panu Koli)

Jälleen Kaapo lähti kotiin laatukisan jälkeen, mutta uudet treffit sovittiin seuraavalle kesälle. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Meidän Fanni syntyi kuusi viikkoa ennen Ponibreedersiä. Kaapo oli jo tullut meille laitumelle odottamaan treenien alkua. Mutta synnytys menikin hätäsektioksi enkä olisi ehtinyt ponin kanssa valmiiksi kisaan. Kaapo meni sitten Lehtimäen Terhille, joka oli sitä talven ajan ratsastanut jonkin verran ja hän ratsasti sen myös breedersissä.

Sen jälkeen olen yhden kerran käynyt ratsastamassa Kaapoa Ypäjällä ja aina se jättää yhtä hyvän fiiliksen. Poni on kisannut aika vähän, mutta se on koulutettu pitkälle. Yhden vaativan B:n se on mennyt harjoituskisoissa. Se on treenannut mm. sarjavaihtojakin. Kaapo kilapili myös pari valjakkokisaa, mutta epäonninen kaatuminen kärryjen kanssa ohjan mennessä poikki, teki stopin lupaavalle uralle. Kaapoon edelleen samalla omistajalla ja aina Ypäjän kisoissa vaihdellaan kuulumisia. Viimeksi olen itse ponin nähnyt 2013 Somerolla seurakisoissa. Ruusukkeen se silloinkin nappasi.

387. Selittelyä

Joulukalenteri kosahti viime viikon Ypäjä-viikkoon. Läppäri jäi kotiin, kun alunperin mun piti tulla käymään kotona jo heti ekana iltana. Pienen säädön jälkeen ei tarvinnutkaan, joten en viitsinyt ajella edestakaisin turhaan. Hammasharjan, shampoot ym. sai onneksi kaupasta, vaatteet ja poni kamat oli sentään pakattuna.

Jatkuva vesisade, rahapula ja  hylätty kouluratsastusnäyttö veti kaiken motivaationkin ihan pohjamutiin. Muksujen kanssa meinaa mennä hermot jatkuvasti eikä isäntää tarvitse juuri katsella... Jotenkin nyt on ollut niin helpottavaa päästä takaisin tallihommiin. Karsinansiivous on niin terapeuttista. Omassa rauhassa omien ajatusten kanssa. Ratsastuskin sujuu suht kivutta. Enää nopeat äkkiliikkeet ja hengästyminen vähän pistää kylkeen. Solisluu on melko kivuton. Särkylääkkeitä en ole juurikaan enää syönyt. Toki huomaa selässä, jos siivoaa karsinat ja ratsastaa vaikka kolmekin hevosta, mutta pienellä huililla helpottaa.

Joulu aiheuttaa pientä ahdistusta, kun mitään ei ole sen eteen tehnyt. Tosin eikähän se sieltä tule tekemättäkin. Lahjahommat on tänään saatu voiton puolelle ja kortitkin sain ihme kyllä postiin. Vielä joku siivous olisi  edessä. Sekä pakolliset sukulaisvierailut. Nyt ratsastusintokin olisi taas kova, mutta aika meinaa loppua. Työtahti ei ole ihan ennellaan, vaan lepotaukoja on pakko pitää. Tehokkuuskin kärsii, kun ihan täysiä kottareita ei pysty lykkimään. Nyt sentään voi ja kantaa täysiä vesiämpäreitä.

Pieni lumikerros maassa piristää kummasti, mutta sateeksi senkin pitäisi taas muuttua. Ja ratsastuksen kannalta lumi oli huono. Tilsaa tuli niin, ettei kunnolla voinut ratsastaa kolmeen päivään. Tämän viikon valmennukset oli pakko jättääväliin, kun laskupinossa on sen verran isoja laskuja. Miten voikin olla, että ne isot laskut osuu samaan väliin. Heinät ja kirjanpitäjän lasku ovat isoimpia ja nyt ne pitäisi maksaa samassa kuussa. Tänään tiputin vielä puhelimenikin tallin lattialle ja siitä hajosi tietysti koko kosketusnäyttö. Sitä tässä nyt kaivattiinkin.

No jotain hyvääkin oman kunnon paranemisen lisäksi. Ypäjällä oli kivaa ja meillä on superhyvä porukka. Enää pitää opetella ratsastamaan ja päästä jälleen Sissin kanssa samalle aaltopituudelle. Liljalla oli tänään ostotarkastus ja se oli ihan terve varsa. Loppuviikosta sitten vieroitus. Nyt on myös tallipaikan kyselijöitä ollut useampia ja tammikuusta talli onkin taas ääriään myöden täynnä. Vielä, kun saisi Kaijasta viralliset myynti-ilmot tehtyä. Haluaisin kuitenkin saada siitä vielä jonkun videopätkänkin suoraan ilmoitukseen ja varmistaa, että vieroitus menee hyvin.

Loppuun vähän jouluisia kuvia varsoista. Pakko oli napsia vähän kuvia ennen kuin lumi sulaa kokonaan...

386. Seiska

Seitsemäntenä esittelyyn pääsee Lissun ensimmäinen varsa eli connemara tamma Cailin O'Cassiopeia (s.2001) sukuposti

Lina 2-vuotta

Lissun ensimmäinen varsa Lina syntyi Lissun silloiselle omistajalle. Lissu oli silloin hoitoponini jo kolmen vuoden ajan. Alkuun mua hieman harmittikin astutuspäätös, koska olimme edenneet kisauralla hyvää vauhtia 100 cm tasolle ja viimeinen ponivuosi olisi ollut edessä. Jos Lissu ei olisi tiinehtynyt, olimme valmentajan kanssa suunnitelleet nousua 110 cm luokkiin. Mutta tiinehän se oli. Reilun kuukauden astutusreissun jälkeen Lissu oli todella haastava käsitellä ja märkä kesä oli tehnyt riviäkin joka jalkaan. Hoidin jalkoja ja tein maastakäsin harjoituksia sen kanssa seuraavan kuukauden. Tiineyden aikana kuitenkin meille kehittyi vahva luottamus, kun oli aikaa tehdä asioita kiireettä. Melko pitkään tehtiin kävelymaastoja ilman satulaa.

Noin viikko ennen Linan syntymää vietin aikaani yötä päivää tallilla. Tuvan ikkunasta tarkkailimme laiduntavaa Lissua pitkin yötä. Sillä viikolla olin yksin kotona, kun vanhempani olivat kesälomareissulla. Olin siis koiravahtina ja kukkien kastelijana. Kesäkuun 16. päivä lähdimme joskus yhdeltä päivällä ystäväni Vonnen kanssa käymään meillä kotona kuuden kilometrin päässä ruokkimassa koiran ja kastelemassa kukat. Olimme liikkeellä kevarilla eli kovin kauaa emme olleet poissa. Takaisin tullessa huomasimme, että Lissun laitumen ympärillä oli porukkaa. Se ryökäle oli varsonut sillä välin, kun oltiin poissa! Kovin paljoa ei onneksi myöhästytty ja päästiin näkemään kuitenkin ensimmäiset ylösnousemiset ja syömiset. Lissu oli alusta asti ihan superemä.

Linan kanssa puuhailin alusta asti. Totutin käsittelyyn, harjaamiseen ja jalkojen nostoon. Se oli myös äärettömän kiltti ja järkevä varsa. Lissu oli kovasti varsan perään ja ensimmäiset ratsastukset ilman varsaa olivatkin ihan mahdottomia. Lina otti asian paljon rauhallisemmin. Pientä epäonnea pikkuneidin elämään mahtui, kun se loukkasi karsinassa toisen takajalkansa. Aamuruokinnan jälkeen niiden karsinan alahaka oli jäänyt auki ja varsan jalka luiskahtanut oven alta. Karsinan lattia oli noin 10 cm käytävää korkeammalla. Siitä seurasi letkutusta ja haavan puhdistusta, mikä ei ollut ihan helppo tehtävä. Kaikki Lissun varsat ovat olleet hyvin reaktiivisia ja ärhäköitä tietyissä tilanteissa. Pieni arpi tästä äksidentistä Linalle lopulta jäi, vaikka se lopulta antoi hienosti jalkaa hoitaa.

Lina 1 kk

Linan kasvaessa kävin taluttelemassa sitä lähimaastoissa ja ohjasajoakin opeteltiin. Raahasin Linaa myös mätsäreissä ja kävi se Hippoksenkin näyttelyssä kaksi vuotiaana samalla kun Lissu kantakirjattiin. Linan kääntyessä 3-vuotiaaksi auttelin jonkun verran sen ratsukoulutuksessa. Minä olin se, joka roikkui kyydissä ja valmentajamme oli narun päässä. Lina oli rohkea ratsuoppilas. Hyvin on jäänyt mieleen kuinka se alkuun oli hyvin etupainoinen varsinkin ekoissa laukoissa. Kun se kerran meinasi kompastua nenilleen, niin kummasti sitä ryhtiä ja tasapainoa alkoi löytyä. Lina on aina ollut taipuvainen lihomaan ja laukka olikin alkuun "lihapullalaukkaa", jossa edetään suorin jaloin. Tämän jälkeen Linan työstäminen jäi mun osalta.

ensimmäinen ratsastus

Vuonna 2007 kysyttiin Linaa leasingiin varsotusta varten. Sitä ei  kuitenkaan silloin haluttu antaa muualle. Siitä huolimatta se astutettiin ja varsoi seuraavan vuonna silloiselle tallinpitäjälle orivarsan. Nykyisin tämä ruuna Capaillin Liath on edelleen samalla omistajalla ja toimii tuntiponina. Anselmi oli meilläkin yhden kevään ratsutuksessa ja paljon siitä löytyi tuttuja piirteitä. Lina asuu yhä syntymätallillaan. Välillä se käy seuran pikkukisoissa ja yhtenä vuonna kävin sen kanssa Vermon poninäyttelyssäkin. Nyt olen uudelleen myös alkanut haaveilla tilausvarsan teettämisestä, kun itselle ei Lissusta tammavarsaa kotiin jäänyt.