Tällä viikolla torstaina oli ohjelmassa Annan kouluvalmennukset. Omaksi rooliksi tosin jäi toimia hovikuljettajana, hoitajana ja poniäitinä, kun Anni meni Tarmolla ja Olivia Sissillä. Possu ja Lilli on vähän liian pieniä mulle, mutta onneksi Peppi lupasi paikata ja meni sitten Possulla mun tilalle.
Pientä jännitystä aiheutti aivan peilijäät tiet. Hyvä, että pihasta pääsi pois, kun renkaat vaan suti. Ja jottei liukkaus olisi ainoa ongelma, niin eihän kopista tietenkään pyörinyt yksi rengas! Jes! Taaksepäin pyöri, mutta eteen ei. Liusui vaan jäällä. Isäntä ehti onneksi ajaa sillä pienen koelenkin ja pyöri se, kun pohjassa oli vähän pitoa. Siihen luottaen siis Sissi ja Possu kyytiin ja menoksi. Tarmo pääsi privaattikyydillä jo aiempaan ryhmään ja piti tietty kiirehtiä näiden seuraavien kanssa perään, että ehtis edes vähän nähdä Tarmon treeniä.
Perille päästiin hyvissä ajoin, rengas pyöri ja mäetkin selvittiin ylös. Ehdittiin siis näkemään Tarmonkin treeniä. Heillä oli vain tavoitteena saada poni kunnolla läpi ja pehmeäksi ylälinjastaan. Tarmo osaa olla sitkeä ja pistää vastaan, vaikka se onkin viime päivinä ollut ihan tosi hyvä. Krissen kanssa ollaan nyt keskitytty oikeastaan vuoden verran siihen, että keula saadaan ylös. Tarmollakun oli tapana liikkua vähän pitkällä ja matalalla kaulalla lavoillaan. Nyt sen ryhti on noussut ja sillä on paremmin voimaa kantaa itsensä, niin pääsee taas työstämään matalampaan muotoon. Hieman mietityttää, että miten nämä valkut alkavat toimia yhdessä, kun toisessa haetaan niskaa ylös ja toisessa alas. Mutta pitäähän sen muodon olla säädeltävissä tilanteen mukaan. Poni näytti rennolta ja hyvältä työskentelyn jälkeen. Jalan takana se on edelleen mielellään ja vähän väliä joutuu muistuttamaan, että menepäs vaan. Tarmo tykkää mennä vähän sellaisella säästöliekillä. Asiaa ei yhtään auta kotipihan surkeat pohjat, joissa ei voi ratsastaa eteen juuri lainkaan. Työskentely on pientä hipsuttelua, jotta pysytään pystyssä.
Possun ja Sissin tunnilla tehtiin voltteja ja siirtymisiä. Oli kiva katsoa kuinka Peppi pitkästä aikaa keskittyi ratsastamiseen. Hänellä on ollut motivaatiopulaa ja toivottavasti nämä kouluvalkut kunnon pohjalla toisivat lisäpuhtia. Hän on kuitenkin edistynyt kovasti. Possu liikkui suurimman osan nätisti apujen välissä pyöreänä. Vähän ohjat valui välillä ja poni yritti mennä säästöliekillä, mutta Peppi istui tiiviisti kyydissä ja poni näytti hyvältä. Sissikin meni kivasti. Välillä se jännittyi ja teki jonkun säpsähdyksen, mutta pääosin se oli oikein rento ja tasainen. Siirtymiset tulee vielä helposti töksähtäen, mutta paranee joka kerta.
Kovin ylpeä sai olla taitavista poneista ja kuskeista.
(mun piti tähän lisätä vielä pieni videopätkä Possusta ja Pepistä, mutta enpä oo saanut aikaiseksi ladata sitä puhelimesta...)
Connemaraponeja - kasvatusta, koulutusta, valmennuksia ja kisoja
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
291. Ja estetreenit
Viime torstaina oli vuorossa siis Annan estetreenit. Alunperin mun piti mennä itse Tarmolla ja Olivia oli mukana Sissillä. Annin oma poni oli kuitenkin ontunut tarhasta hakiessa, joten Anni saikin mennä Tarmolla ja itse toimin puomin nostajana. Tottakai mullakin on kova halu treenata ja kehittyä, mutta ensisijaisesti tytöt saa treenata noilla valmiimmilla poneilla. Nyt on vaan niinkin surkea tilanne, että olen itse sitten ilman ratsua. Loput omat ei ole tällä hetkellä treenikunnossa: Rose varsoo jo niin pian, että sitä ei enää kuskata mihinkään, Kaijalla ei kunto riitä enkä sitäkään mielellään kuljeta enää tulevan varsan takia, Ekku ja Lissu ovat sa-aikaeläkeläisiä, Reino on varsa ja Lilli sekä Possu liian pieniä. Mulle piti tässä jo talven aikana tulla yksi poni ratsastettavaksi, mutta siinä on ollut pari muuttujaa ja näillä näkymin ajankohta on vasta alkukesästä. Tällä viikolla pitäisi tulla joulukuussakin meillä ollut pv-tamma, joten ehkä sillä sitten, kun noi muut ratsutettavat ei ole vielä ihan valmennusvaiheessa. Piha täynnä hevosia eikä yhtään sopivaa... No syksyyn mennessä on sitten taas kaksi lisää täydessä käytössä.
Valkussa oli pari sarjaa ja erilaisia suhteutettuja linjoja, suoria ja kaarevia. Lisäksi harjoittelun alla oli pari tiukempaa kaarretta. Korkeudet pysyi siellä normaalitasolla. Tarmon kohdalla eniten tekemistä aiheutti suhteutettu väli, jossa piti ratsastaa eteen kuudella askeleella. Sitä on niin tottunut himmailemaan ja lyhentämään, että pari kertaa sai välin tulla ennen kuin se sujui. Poni oli kyllä tällä kertaa huomattavasti kuuliaisempi ja keskittyneempi. Siitkin huolimatta, että matkusti kiimaisen Sissin kanssa samalla kopilla maneesille. Videolla on myös hyvin näkyvissä pieni "tilanne" edessä olevan ponin kanssa, mutta ei se Tarmoa haitannut. Sillä on niin kova halu hyppäämiseen, että ei niin väliä onko hypättävän esteen vieressä kiimaisen tamman peppu vai esteen edessä toinen poni. Keskittyminen on tehtävässä. Mä niin tykkän mun kultakimpaleesta! Tosin saa nähdä, kun kevät tässä todella pyörähtää kiimoineen käyntiin, että kuinka kiva poni se onkaan...
Sissin treenikin sujui mukavasti, mitä nyt vähän kahden laukan sarjalla piti vähän luikkia ohi. Sen kanssa on edelleen vaikea saada paikkoja joka kerta sopimaan, kun ei tule kunnolla takajaloille ja lyhennä pyydettäessä. Kaula vaan lyhenee pidätteestä ja se alkaa miellellään vetää päätä alas. Tällä viikolla pitäisi tulla gägit, joten ne on ensi kerralla testissä. Videolta näkee hyvin varsinkin punaisen sarjan välissä ton etupainoisuuden, jolloin se myös menee helposi ohi. Onhan se nyt paljon työläämpää hypätä lavoilta, kuin takaosalta. Esteen jälkeen poni menee niin matalaksi eikä sitä sarjavälissä ehdi saada ylös. Sen pitäisi oppia itse tulemaan vähän takaosalle ja saada toki voimaa, että se pystyy tulemaan sinne. Treeniä treeniä. Vielä kun kuski muistaa pitää jalat kunnolla näissä tilanteissa kiinni eikä poni pääsekään helpoimman kautta, niin eiköhän se sieltä. Haasteita tuo myös ponin "hätääntyminen" ja karkuun lähtö, jos paikka ei sovi ja kuski horjahtaa. Silloin se ei käänny eikä varsinkaan tule takaisin. Koko ajan kuitenkin paranee ja varmuus kasvaa. Yhteistyötä on kuitenkin vasta reilu kuukausi takana.
Valkussa oli pari sarjaa ja erilaisia suhteutettuja linjoja, suoria ja kaarevia. Lisäksi harjoittelun alla oli pari tiukempaa kaarretta. Korkeudet pysyi siellä normaalitasolla. Tarmon kohdalla eniten tekemistä aiheutti suhteutettu väli, jossa piti ratsastaa eteen kuudella askeleella. Sitä on niin tottunut himmailemaan ja lyhentämään, että pari kertaa sai välin tulla ennen kuin se sujui. Poni oli kyllä tällä kertaa huomattavasti kuuliaisempi ja keskittyneempi. Siitkin huolimatta, että matkusti kiimaisen Sissin kanssa samalla kopilla maneesille. Videolla on myös hyvin näkyvissä pieni "tilanne" edessä olevan ponin kanssa, mutta ei se Tarmoa haitannut. Sillä on niin kova halu hyppäämiseen, että ei niin väliä onko hypättävän esteen vieressä kiimaisen tamman peppu vai esteen edessä toinen poni. Keskittyminen on tehtävässä. Mä niin tykkän mun kultakimpaleesta! Tosin saa nähdä, kun kevät tässä todella pyörähtää kiimoineen käyntiin, että kuinka kiva poni se onkaan...
Sissin treenikin sujui mukavasti, mitä nyt vähän kahden laukan sarjalla piti vähän luikkia ohi. Sen kanssa on edelleen vaikea saada paikkoja joka kerta sopimaan, kun ei tule kunnolla takajaloille ja lyhennä pyydettäessä. Kaula vaan lyhenee pidätteestä ja se alkaa miellellään vetää päätä alas. Tällä viikolla pitäisi tulla gägit, joten ne on ensi kerralla testissä. Videolta näkee hyvin varsinkin punaisen sarjan välissä ton etupainoisuuden, jolloin se myös menee helposi ohi. Onhan se nyt paljon työläämpää hypätä lavoilta, kuin takaosalta. Esteen jälkeen poni menee niin matalaksi eikä sitä sarjavälissä ehdi saada ylös. Sen pitäisi oppia itse tulemaan vähän takaosalle ja saada toki voimaa, että se pystyy tulemaan sinne. Treeniä treeniä. Vielä kun kuski muistaa pitää jalat kunnolla näissä tilanteissa kiinni eikä poni pääsekään helpoimman kautta, niin eiköhän se sieltä. Haasteita tuo myös ponin "hätääntyminen" ja karkuun lähtö, jos paikka ei sovi ja kuski horjahtaa. Silloin se ei käänny eikä varsinkaan tule takaisin. Koko ajan kuitenkin paranee ja varmuus kasvaa. Yhteistyötä on kuitenkin vasta reilu kuukausi takana.
maanantai 19. tammikuuta 2015
290. Kouluvalmennusta
 |
| Tarmo ja Anni peltotreeneissä viikonloppuna |
Menin Tarmon kanssa ja taas kostautui vapaapäivä valkun alla. Tarmo oli varsin työläs edestä, epätasainen ja koitti mennä vain pitkänä ja matalana. Asiaa ei helpottanut lainkaan ihan tajuton väsymys itsellä. Kaikki voimat oli ihan hukassa eikä muutenkaan olisi jaksanut tehdä mitään. Oli hieman epäreilua ponille edes lähteä sillä mielellä treenaamaan, kun vaan väsytti ja ketutti. Mutta onneksi menin. Alkuun meinasi kyllä epätoivo iskeä. Hampaiden kirskuttelua epätasaisuuden kanssa. Siirtymisten myötä poni alkoi kuitenkin kuunnella paremmin ja epätasaisuuskin helpotti. Tarmon ryhtikin nousi ja kaula lyheni. Siirtymisissä alaspäin se toimii hyvin ja siirtymiset tulee istunnalla pehmeästi. Takaisin raviin siirtyminen kaipaa edelleen lisää energiaa. Niitä täytyy nyt alkaa aktiivisesti miettiä. Haasteita tuo kotitreenissä jatkuva loimitus. Kun poni on klipattu kokonaan, pidän sillä aina ulkona mennessä ratsastusloimea. Silloin ei piiskasta ole kauheasti iloa pohkeen tehostamisessa. Loimen taputtelu ei juurikaan saa ponia aktivoitumaan. Kannuksia en taas halua venyttää mun talvisaappaisiin. Ehkä täytyy levittää jotkut vanhoista kannuksista niihin, koska haluan ponin pysyvän terävänä.
Kolmikaarisella Tarmo vähän koitti alkuun juosta kaarteiden läpi ja varsinkin kaarre vasemmalle vaati kovasti töitä. Sisäkättä nostamalla ja sisäpohkeella sain sen paremmin kantamaan itsensä myös vasemmalle. Alkuun turpakin jäi taas ulos taivutuksessa, mutta sekin parani toistojen myötä, kun muistin kiinnittää huomiota asiaan. Oikealle kaarteet oli helpompia, paitsi kun kentän laidalle tuli kengittäjän auto, joka saattoi syödä pieniä ponipoikia...Tarmo ei yleensä edes kyttää mitään, mut nyt piti koittaa kiertää kulma kaukaa. Joka kerta sinne mentiin ja joka kerta se oli yhtä kamalaa. Vasta noin parinkymmenen toiston jälkeen kulmaan meno oli ihan fine.
Laukkaa tehtiin ihan vaan ympyrällä. Siinäkin juoduttiin työstämään vasenta kierrosta enemmän ja poni olisi halunnut vähän kiihdytellä. Lisähaastetta toi yksi toinen poni, jolla on aika raaka laukka ja sen takia vauhti ja suunta eivät ole aina niin hillittyjä. Tottakai Tarmon piti ottaa tästä joka kerta vähän tulta alle, jolloin laukka ei ollut kovin rentoa. Onneksi niitä hyviä pätkiäkin oli. Nostotkin toimi ihan ok eikä se loikannut niin paljoa ylös. Tosin ravinostot on aina olleetkin tasaisempia.
Tarmosta tuli harjoitusten myötä varsin kiva ratsastaa ja valkun jälkeen olikin taas ihan hyvä mieli. Loppuraveissa tosin meinasi selkä krampata vasemman lavan alta, edellisenä päivänä tuli ratsastettua sen verran tehokkaasti, että vasen lapa oli ihan jumissa. Ei saisi jäädä vetämään... Mutta Tarmo oli siis hyvä ja ketutus mukavasti laantunut. Hyvä valmennus siis!
289. Testitulokset
Viime keskiviikkona olin saanut myöhään illalla sähköpostiin viestin laboratoriolta, johon lähetin poikien jouhinäytteet heti vuoden vaihteen jälkeen. Viestissä ilmoitettiin näytteen saapuneen perille ja tulokset tullevat noin 2-6 arkipäivän sisällä. Ajattelin, että maanantaina alan odotella tuloksia, kun viikonloppu osuu väliin. Lauantaina huomasin kuitenkin illalla, että tulokset onkin jo tulleet. En ihan hahmota miten toi aikaero menee täältä jenkkeihin, joten en osannut tuloksia vielä odottaa.
Tarmon kohdalla tulos oli N/N eli se on täysin terve HWSD-taudin suhteen ja sille voi huoletta käyttää tammoja, joilla geeni löytyy. Ekulta puolestaan löytyi geeni, eli sen tulos oli N/HWSD. Ekku on siis ulkoasultaan terve, mutta jättää tätä geeniä varsoilleen 50 % todennäköisyydellä. Nyt on siis tammanomistajan valinta ottaako riskin, vai jättääkö astuttamatta. Terveen (N/N) tamman kanssa varsat ovat kaikki ulkoasultaan terveitä, mutta puolet saattaa olla kantajia (N/HWSD). Kantajatamman kanssa taas 25% on terveitä (N/N), 50% on kantajia ja 25 % on sitten mallia HWDS/HWSD eli sairaita. Sairaan tamman kanssa taas puolet on kantajia (N/HWSD) ja puolet sairaita (HWSD/HWSD). Luulen kyllä, että sairas on liian vahva ilmaisu tähän, koska varsinaista ongelmaa ei ole Suomessa tullut vastaan. Olosuhteet siis varmasti ovat yksi osatekijä HWSD/HWSD- ponin lopulliseen sairastumiseen.
Nyt olen kerännyt jo tammoiltakin ( Sissi, Kaija, Lissu ja Rose) jouhettestiä varten. Kukkaro oli hukassa viikonloppuna ja luottokortti siinä samalla, mutta jos vaikka tänään saisi nekin laitettua lähetysvalmiuteen. Testin tekeminen siis onnistui, näytteet meni perille jne. eli voin tammojenkin näytteet huoletta laittaa, kun oriit toimivat "koe-eränä". Vähän tietää täytyykö jotain yhdistelmiä "varoa" ja tietää vähän myös varsojen tilannetta geenin suhteen. Meidän Reinon isän luin ainakin olevan mallia N/N eli se on korkeintaan kantaja. Koska se on jo ruuna, niin en sitä aio testata, varsinkin, kun isä on terve. Reino on siis terve joka tapauksessa, oli se kantaja tai ei. Eikä se tule geenejään jatkamaan eteenpäin.
Tarmon kohdalla tulos oli N/N eli se on täysin terve HWSD-taudin suhteen ja sille voi huoletta käyttää tammoja, joilla geeni löytyy. Ekulta puolestaan löytyi geeni, eli sen tulos oli N/HWSD. Ekku on siis ulkoasultaan terve, mutta jättää tätä geeniä varsoilleen 50 % todennäköisyydellä. Nyt on siis tammanomistajan valinta ottaako riskin, vai jättääkö astuttamatta. Terveen (N/N) tamman kanssa varsat ovat kaikki ulkoasultaan terveitä, mutta puolet saattaa olla kantajia (N/HWSD). Kantajatamman kanssa taas 25% on terveitä (N/N), 50% on kantajia ja 25 % on sitten mallia HWDS/HWSD eli sairaita. Sairaan tamman kanssa taas puolet on kantajia (N/HWSD) ja puolet sairaita (HWSD/HWSD). Luulen kyllä, että sairas on liian vahva ilmaisu tähän, koska varsinaista ongelmaa ei ole Suomessa tullut vastaan. Olosuhteet siis varmasti ovat yksi osatekijä HWSD/HWSD- ponin lopulliseen sairastumiseen.
Nyt olen kerännyt jo tammoiltakin ( Sissi, Kaija, Lissu ja Rose) jouhettestiä varten. Kukkaro oli hukassa viikonloppuna ja luottokortti siinä samalla, mutta jos vaikka tänään saisi nekin laitettua lähetysvalmiuteen. Testin tekeminen siis onnistui, näytteet meni perille jne. eli voin tammojenkin näytteet huoletta laittaa, kun oriit toimivat "koe-eränä". Vähän tietää täytyykö jotain yhdistelmiä "varoa" ja tietää vähän myös varsojen tilannetta geenin suhteen. Meidän Reinon isän luin ainakin olevan mallia N/N eli se on korkeintaan kantaja. Koska se on jo ruuna, niin en sitä aio testata, varsinkin, kun isä on terve. Reino on siis terve joka tapauksessa, oli se kantaja tai ei. Eikä se tule geenejään jatkamaan eteenpäin.
lauantai 17. tammikuuta 2015
288. Siksi
Tällä viikolla on taas tapahtunut vaikka ja kuinka paljon, mutta koitan tehdä niistä kaikista oman postauksensa lähiaikoina, ettei tule liian pitkää tekstiä. Tänään ajattelin kuitenkin kirjoittaa asiasta, josta olen keskustellut viimeisen viikon aikana pariinkin otteeseen. Siitä miten annan ponejani käyttöön/vuokraan niitä. On hyvä itsekin välillä miettiä, mikä on se kantava ajatus koko touhussa.
Eniten kummastusta herättää se, että en juurikaan ota siitä hintaa. Varsinkaan verrattuna niiden todellisiin elämiskustannuksiin. Tällä hetkellä tämä on ajankohtaista lähinnä Tarmon ja Sissin kohdalla, mutta toivottavasti tulevaisuudessa myös Rosen ja Kaijan kanssa. Ja niiden kaikkien tulevienkin ponien kohdalla. Haluan, että mun ponit on aktiivisessa kisakäytössä, tietysti ponin ehdoilla, mutta kuitenkin. Sissin kohdalla viime kauden ylläpitosopimus oli enemmän kuin hyvä ja toimiva. Mutta nykyinen diili, jossa poni on kotona, lämmittää ponitädin sydäntä ehkä vieläkin enemmän.
Sissi on siis ratsastajansa käytössä noin neljänä-viitenä päivänä viikossa. Yksi niistä on mun pitämä tunti, joka kuuluu "vuokrauksen" hintaan. Valmennuksissa ja kisoissa saa (ja tässä tapauksessa "pitää") käydä. Ne tosin omalla kustannuksella. Kengityksen kustannukset tulee ratsastajalle kuukausittaisen vuokran lisäksi, joka on siis huomattavasti pienempi kuin esim. tallivuokra. Itse ratsastan ponia noin kerran-kaksi viikossa, jotta se tulee ratsastettua läpi ja pidettyä taitoja yllä. Käytännössä kuvio siis menee niin, että ratsastajalla on kansallisen tason poni lähes vapaassa käytössä puolikkaalla tallivuokralla ja kengityskustannuksilla. Sitä ratsutetaan viikoittain ja riskit on kaikki edelleen omistajalla mahdollisissa sairastumisissa. Mä huolehdin myös rokotukset, raspaukset, madotukset, vuosimaksut ym. Olen kuskaamassa kisoihin ja valkkuihin. Hankin ja huollan varusteet.
Tarmon kohdalla hoidan kaikki ponin kustannukset ratsastajan hoitaessa omansa. Käyttöpäiviä on niin monta kuin ratsastaja ehtii käymään oman poninsa hoidolta. Itse koitan huolehtia muusta ratsastuksesta/liikutuksesta. Sama valkkujen ja kisojen kanssa. Anni saa mennä ensisijaisesti ja mä meen, jos hän ei pääse. Tarmon kohdalla erona Sissiin on, että Sissi on "valmis" ja se vasta aloittelee tulosten tekemistä. Tarmonkin kanssa toimin tietysti hovikuljettajana ja hoitajana.
Yhtenä syynä on oman kilpailemisen aloitus. Sain Lissun käyttööni kokonaan, kun se ei herkkänä sopinut tunneille. Sain aina apua ja neuvoja, kannustusta harjoitteluun ja kisaamiseen. Kotiväki on tietysti myös ollut tukemassa, mutta ei-hevosihmisinä suurimman avun ja tuen olen saanut silloisilta tallin pitäjiltä ja valmentajalta. Meitä kuljetettiin kisoihin ja valmennuksiin. Tämän kaiken eteen tuli kyllä muutama kärryllinen työnneltyä sitä-itseään, parit varusteet kuurattua ja ruokinnat hoidettua. Käytännössä vietin kaiken vapaa-aikani tallilla vuosien 1996-2003 välillä osallistuen ihan kaikkiin tallin töihin.
Mutta onhan tässä tietysti myös "oma lehmä ojassa". Ihan pelkästään en siis tätä tee halusta tarjota mahdollisuuksia tulevaisuuden toivoille. Edelleen haluan ensisijaisesti olla kasvattaja. Ja kasvattaa kilpaponeja. Kilpaponeilla pitää olla kilpailutuloksia. kilpailutuloksia ja meriittejä pitää poneilla olla tietysti poniratsastajan kanssa ja omat ponivuodet on menneet ohi muutama vuosi sitten eikä omat lapset ole vielä valmiita kisaradoille. Haaveenani on saada lisää tunnettavuutta kilpakentillä sekä omalle kasvatustyölle että koko rodulle. Koen olevani jo hyvillä jäljillä, kun kerrankin Annan valkussa Ypäjällä yksi poni-isä kysyi Annalta mikä poni mulla on. Olin silloin mukana Tiina-ponilla (Streamside So Dear), joka on erittäin näyttävä upeassa ryhdissään, kuin pieni andalusialainen. Annan vastaus oli, että kai se connemara on, kun Hanna sitä ratsastaa...
Mielestäni tilanne on siis aika miellyttävä kaikille osapuolille. Mulla on tarjota laadukkaita poneja motivoituneille tulevaisuuden kilparatsastajille kohtuullisin kustannuksin. Saan niille ja niiden tuleville jälkeläisille meriittejä ja ehkä niitä varsoja on joskus helpompi saada myytyä myös kilpaileviin koteihin. Samalla saan edes vähän niiden kustannuksia alemmas. Vaikkei kaikki kulut tietenkään tule katettua, niin toinen vaihtoehto olisi maksaa kaikki kustannukset kilpailu- ja valmennuskuluineen kaikilta poneilta itse. Toivottavasti tämä panostus kannattaa ja tuottaa tulosta joskus kymmenen vuoden päästä. Ensimmäiset kymmenen vuotta ollaan tällä ajatuksella poneja kasvatettu.
Eniten kummastusta herättää se, että en juurikaan ota siitä hintaa. Varsinkaan verrattuna niiden todellisiin elämiskustannuksiin. Tällä hetkellä tämä on ajankohtaista lähinnä Tarmon ja Sissin kohdalla, mutta toivottavasti tulevaisuudessa myös Rosen ja Kaijan kanssa. Ja niiden kaikkien tulevienkin ponien kohdalla. Haluan, että mun ponit on aktiivisessa kisakäytössä, tietysti ponin ehdoilla, mutta kuitenkin. Sissin kohdalla viime kauden ylläpitosopimus oli enemmän kuin hyvä ja toimiva. Mutta nykyinen diili, jossa poni on kotona, lämmittää ponitädin sydäntä ehkä vieläkin enemmän.
Sissi on siis ratsastajansa käytössä noin neljänä-viitenä päivänä viikossa. Yksi niistä on mun pitämä tunti, joka kuuluu "vuokrauksen" hintaan. Valmennuksissa ja kisoissa saa (ja tässä tapauksessa "pitää") käydä. Ne tosin omalla kustannuksella. Kengityksen kustannukset tulee ratsastajalle kuukausittaisen vuokran lisäksi, joka on siis huomattavasti pienempi kuin esim. tallivuokra. Itse ratsastan ponia noin kerran-kaksi viikossa, jotta se tulee ratsastettua läpi ja pidettyä taitoja yllä. Käytännössä kuvio siis menee niin, että ratsastajalla on kansallisen tason poni lähes vapaassa käytössä puolikkaalla tallivuokralla ja kengityskustannuksilla. Sitä ratsutetaan viikoittain ja riskit on kaikki edelleen omistajalla mahdollisissa sairastumisissa. Mä huolehdin myös rokotukset, raspaukset, madotukset, vuosimaksut ym. Olen kuskaamassa kisoihin ja valkkuihin. Hankin ja huollan varusteet.
Tarmon kohdalla hoidan kaikki ponin kustannukset ratsastajan hoitaessa omansa. Käyttöpäiviä on niin monta kuin ratsastaja ehtii käymään oman poninsa hoidolta. Itse koitan huolehtia muusta ratsastuksesta/liikutuksesta. Sama valkkujen ja kisojen kanssa. Anni saa mennä ensisijaisesti ja mä meen, jos hän ei pääse. Tarmon kohdalla erona Sissiin on, että Sissi on "valmis" ja se vasta aloittelee tulosten tekemistä. Tarmonkin kanssa toimin tietysti hovikuljettajana ja hoitajana.
 |
| Tarmo ja Anni peltolaukoilla tänään |
Mutta onhan tässä tietysti myös "oma lehmä ojassa". Ihan pelkästään en siis tätä tee halusta tarjota mahdollisuuksia tulevaisuuden toivoille. Edelleen haluan ensisijaisesti olla kasvattaja. Ja kasvattaa kilpaponeja. Kilpaponeilla pitää olla kilpailutuloksia. kilpailutuloksia ja meriittejä pitää poneilla olla tietysti poniratsastajan kanssa ja omat ponivuodet on menneet ohi muutama vuosi sitten eikä omat lapset ole vielä valmiita kisaradoille. Haaveenani on saada lisää tunnettavuutta kilpakentillä sekä omalle kasvatustyölle että koko rodulle. Koen olevani jo hyvillä jäljillä, kun kerrankin Annan valkussa Ypäjällä yksi poni-isä kysyi Annalta mikä poni mulla on. Olin silloin mukana Tiina-ponilla (Streamside So Dear), joka on erittäin näyttävä upeassa ryhdissään, kuin pieni andalusialainen. Annan vastaus oli, että kai se connemara on, kun Hanna sitä ratsastaa...
 |
| Tiinan kanssa Ypäjällä kenttäkisoissa keväällä 2012 |
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
287. Ratsastuspilatesta
Juuri viime viikolla mietin, että koskakohan Aira pääsee taas pitämään meille pilatestunteja. Viime estetunnin jälkeen mun sisäreidet huusi kuolemaa ja meinasivat krmpata ihan normaalissa sileätyöskentelyssäkin. Vatsalihakset laiskottelee samalla kun reidet puristaa minkä ehtii... No tähän en varsinaisesti odottanutkaan ratkaisua, koska ongelma on olemassa lähinnä esteillä ja Sissin kanssa. treenataan sitä siis kesällä (ja toivotaan myös uusien kuolainten saapumista kohta).
Treenattiin siis siirtymisiä ja varsinkin laukannostoja, joissa Tarmon kuono yleensä nousee. Aloitettiin suorakaiteella, jossa väistettiin "pitkillä" sivuilla takaosaa ulos. Kyllä oli taas liian monta liikkuvaa osaa. Ulkokättä piti vähän nostaa ylös, jotta ulkolapa ei pullahtanut ulos. Sisäkäsi johti sisälle asetuksen aikaansaamiseksi. Ulkokylki piti saada ruttuun, ettei ylävartalo kallistu sisälle ja samalla ulkokylki käänsi etuosaa sisälle. Sisäpohje pyysi takaosaa ulos satulavyön tuntumassa, jotta lonkka pysyy auki eikä lukitse liikettä. Oma pää sai tehdä töitä ihan tosissaan. Alkuun ponikin oli ihan ihmeissään, kun viime aikoina ollaan valkuissa käytetty aika paljon epäsuoraa sisäohjaa, nostettu siis sitä kaulaa vasten. Hyvin poni lopulta asettui ja väistötkin meni hyvin. Kun Tarmo rentouti väistöön, otettiin siitä suoraan raviin. Pätkä ravia ja uusi väistö ravissa. Taas kun saatiin renotja askelia, siirrettiin käyntiin. Näitä siirtymisiä tehtiin molempiin suuntiin. Eniten ongelmia aiheutti mun sisäpohje, joka koitti koko ajan vaeltaa taakse päin, jolloin polvi alkoi puristaa. Siirtymiset alkoi kyllä parantua kovasti. Poni teki ne huomattavasti pehmeämmin ja sujuvammin, vaikkei aikasemminkaan ole ollut mitenkään töksähtävä tms. Se reagoi myös paremmin jalkaan.
Kun raviväistöt oli sujuvia, jätettiin käyntisiirtymiset pois ja nostettiin laukka. Alkuun nostot oli taas aika paljon ylöspäin. Varsinkin, kun pohja oli liukas ja muutaman kerran jouduin ottamaan myös kiinni, ettei lähde täysiä kaahaamaan. Tarmo alkoi myös ennekoida aika lailla. Väisti joo, mutta sitten alkoi pään nyppiminen ja jännittyminen. Heti, kun nosto saatiin vähän isommista väistöaskelista ja vähän isommalla myötäämisellä, niin ne paranikin hurjasti. Nyt vaan lisää treeniä ja kovaa keskittymistä molemmille. Itse täytyy vaan pysyä niin rauhallisena ettei yhtään ala provosoida ponia.
Siitäkin huolimatta, että kenttä oli ihan täysi luistinrata eikä mitään vauhtitreeniä voinut ottaa, niin kuuma tuli. Kyljet pysyi itsellä paremmin töissä. Tuli taas niin hyvä mieli, kun saatiin lisää työkaluja työskentelyyn ja pikkuhiljaa johtojen päät yhdistyy oman pään sisällä. Tästä on taas hyvä jatkaa kohti seuraavia treenejä ja he A-ratoja.
Treenattiin siis siirtymisiä ja varsinkin laukannostoja, joissa Tarmon kuono yleensä nousee. Aloitettiin suorakaiteella, jossa väistettiin "pitkillä" sivuilla takaosaa ulos. Kyllä oli taas liian monta liikkuvaa osaa. Ulkokättä piti vähän nostaa ylös, jotta ulkolapa ei pullahtanut ulos. Sisäkäsi johti sisälle asetuksen aikaansaamiseksi. Ulkokylki piti saada ruttuun, ettei ylävartalo kallistu sisälle ja samalla ulkokylki käänsi etuosaa sisälle. Sisäpohje pyysi takaosaa ulos satulavyön tuntumassa, jotta lonkka pysyy auki eikä lukitse liikettä. Oma pää sai tehdä töitä ihan tosissaan. Alkuun ponikin oli ihan ihmeissään, kun viime aikoina ollaan valkuissa käytetty aika paljon epäsuoraa sisäohjaa, nostettu siis sitä kaulaa vasten. Hyvin poni lopulta asettui ja väistötkin meni hyvin. Kun Tarmo rentouti väistöön, otettiin siitä suoraan raviin. Pätkä ravia ja uusi väistö ravissa. Taas kun saatiin renotja askelia, siirrettiin käyntiin. Näitä siirtymisiä tehtiin molempiin suuntiin. Eniten ongelmia aiheutti mun sisäpohje, joka koitti koko ajan vaeltaa taakse päin, jolloin polvi alkoi puristaa. Siirtymiset alkoi kyllä parantua kovasti. Poni teki ne huomattavasti pehmeämmin ja sujuvammin, vaikkei aikasemminkaan ole ollut mitenkään töksähtävä tms. Se reagoi myös paremmin jalkaan.
Kun raviväistöt oli sujuvia, jätettiin käyntisiirtymiset pois ja nostettiin laukka. Alkuun nostot oli taas aika paljon ylöspäin. Varsinkin, kun pohja oli liukas ja muutaman kerran jouduin ottamaan myös kiinni, ettei lähde täysiä kaahaamaan. Tarmo alkoi myös ennekoida aika lailla. Väisti joo, mutta sitten alkoi pään nyppiminen ja jännittyminen. Heti, kun nosto saatiin vähän isommista väistöaskelista ja vähän isommalla myötäämisellä, niin ne paranikin hurjasti. Nyt vaan lisää treeniä ja kovaa keskittymistä molemmille. Itse täytyy vaan pysyä niin rauhallisena ettei yhtään ala provosoida ponia.
Siitäkin huolimatta, että kenttä oli ihan täysi luistinrata eikä mitään vauhtitreeniä voinut ottaa, niin kuuma tuli. Kyljet pysyi itsellä paremmin töissä. Tuli taas niin hyvä mieli, kun saatiin lisää työkaluja työskentelyyn ja pikkuhiljaa johtojen päät yhdistyy oman pään sisällä. Tästä on taas hyvä jatkaa kohti seuraavia treenejä ja he A-ratoja.
perjantai 9. tammikuuta 2015
286. Kotitreeniä kelien armoilla
Pari päivää vesisadetta ja kenttä onkin ihan super... Eilen se oli vielä melkein ratsastettava, mutta tänään se alkoi muistuttaa luistinrataa, jossa on vähän sohjoa pinnalla. Olihan se jo melkein viikon hyväkin tässä välissä, kun saatiin sopiva kerros lunta edellisen jään päälle. Nyt taas pakastaa, että saapa nähdä kuinka loistava se on huomenna, kun päästään pitkästä aikaa Airan ratsastuspilatestreeneihin.
Eilen tehtiin päivällä Dartmoorin kanssa kärrylenkki. Saatiin kärryihin viimein uusi rengas, kun vanhassa ei ilma pysynyt. Pääsin siis ekaa ihan kyytiin istumaan. Se on kyllä niin kiltti ja fiksu nuori mies. Illemmalla menin Ahaltek-tamman kanssa. Oli taas niin hyvä yhdistelmä, kun kentällä oli kolme muutakin ponia lasten kanssa, liukas ja sohjoinen pohja sekä pimeää. Tamma pelkää toisessa päädyssä kenttää majailevia mörköjä ja ottaa aina sopivin välein pienet spurtit sieltä. Erityisen kivaa se on liukkaalla pohjalla. Saatiin me vähän töitäkin tehtyä, mut pääasiassa aika meni muiden väistelyyn sekä suunnasta ja vauhdista keskusteluun. Mutta hyvillä pätkillä huomaa kyllä kehitystäkin. Sen etuosa on ryhdistynyt ja vinous helpottanut. Vieläkin työntää helposti takaosaa vasemmalle, mutta nyt sen saa jo korjattua aika helpolla. Laukka pyörii paremmin ja on tasapainoisempaa. Enää sekään ei mene niin paljoa alamäkeen. Ehkä se siitä, kun kelit helpottuu ja päästään treenaamaan vähän tehokkaammin ylimääräinen virta pois.
Eilen menin myös Tarmolla lyhyen treenin kentällä. Alkuverkassa ravailin vain rennosti matalassa muodossa taivutellen. Siinä poni oli oikein kiva ja rento. Mitään suurempia puolieroja ei ole, paitsi oikeassa kierroksessa se jättää turvan helposti ulos. Nyt kun keskityin siihen koko ratsastuksen ajan, turpa alkoi pysyäkin paremmin sisällä. Samalla vahdin myös takaosaa, ettei lähde samalla työntämään sitä ulos ja välttele taipumista sitä kautta... Treenattiin myös käynti-laukka-käynti -siirtymisiä. Niissä ongelmana on muodon häviäminen nostossa. Poni jää pohkeen taakse. Laukka nousee kyllä hyvin, mutta nosto menee liikaa ylöspäin eikä eteen. Takaisin käyntiin se siirtyy sujuvasti, mutta käynnissä jää heti liian hitaaksi jalalle. Siihen tarttis nyt keskittyä ennen kuin kisakausi todella alkaa. Poni nopeammaksi jalalle käynnissä. Siinä on kyllä haastetta, koska käynti menee helposti hätäiseksi ja jännittyneeksi. Kentän huonosta pohjasta huolimatta päätin myös kokeilla miltä vastalaukka tällä hetkellä vaikuttaa. Tein pitkän sivun loppuun täyskaarron ja jatkoin siitä vastalaukassa uraa pitkin (pyöristetyillä päädyillä) reilun kierroksen. Viimeksi, kun olen tehnyt Tarmon kanssa vastalaukkaa, niin se yritti vaihtaa heti. Nyt Se vaan jatkoi tasapainoista vastalaukkaa hyvässä muodossa kiihdyttämättä vauhtia. Olin itsekin ihan ihmeissäni, kun se toimikin niin hyvin. Laukka on vaan saanut voimaa ja sitä kautta vastalaukkakin on helpompaa. Muuta selitystä en keksi, koska itse vastalaukkaa ei olla treenattu kuin pari kertaa syksyn aikana. Mutta hyvä näin. Ei ne He A-radat olekaan niin kaukana kuin kuvittelin.
Illan päätteeksi päätin mennä vielä Ekullakin hetken kentällä ilman satulaa. Nyt se oli jo huomattavasti rauhallisempi. Vasen pohje ei ihan kunnolla mene läpi vielä, vaan ensireaktio pohkeen käyttöön on potku sivulle. Kyllä sieltä vähän väistöä ja avoakin saatiin käynnissä ja ravissa. Laukka nousi sujuvammin, mutta taaspiti pari "pukkia" tehdä. Tai eihän se edes pukita kunnolla, vaan potkaisee sivulle, vetää päätä alas ja pysähtyy. Kerran meinasin horjahtaa alas, mut en sitten kuitenkaan. Ja ihan hienoa laukkaa sieltä tuli. En osaa sanoa, johtuuko loikkiminen, siitä että liukastui vai liukastuiko loikkiessaan, mutta joka tapauksessa pohja ei ollut pitävin mahdollinen. Kiva sillä on mennä, nyt kun vain saisi sen taas vähän säännöllisemmäksi. Jonkun oman ihmisen Ekku tarttis, joka köpöttelisi sillä muutaman kerran viikossa. Ihan kenelle vaan se ei kuitenkaan sovi, vaan taitoa pitäisi jo olla.
Tänään käytiin pitkästä, pitkästä aikaa ajamassa Tarmoa. Sillä on viimeksi kärryt olleet perässä vissiin 3-vuotiaana eikä silloinkaan kovin montaa ajolenkkiä tehty. Nyt olen miettinyt jo jonkin aikaa, että haluaisin koittaa muistaako kärryttelystä enää mitään. Keli ei ollut tänäänkään ihan parhaasta päästä, kun tiet oli kuin luistinrata. Ja päällä vettä. Isäntä oli mukana apukätenä. Alku lähtikin oikein lupaavasti ja poni selvästi muisti homman. Varoiksi oltiin vielä kuitenkin molemmat kävelemässä ja poni vielä isännällä liinan päässä. Pian istuttiin kuitenkin molemmat kyytiin ja matka jatkui, kunnes poni pelästyi jotain. Kärryistä ei edes tullut silloin mitään ääntä tms. mutta poni jännittyi voimakkaasti ja koitti häipyä. Se on onneksi sen verran herkkä suustaan, että sain sen pidettyä ihan käynnissä ja isäntä hyppäsi vierelle kävelemään. vähän ajan päästä taas rentoutui ja matka sujui hyvin. Käännös kotiinpäin sujui kuin kärryponilta konsanaan, kun käännyttiin oikean kautta. Kotiin päin tullessa käännös naapurin pihaan olikin sitten vasemmalle ja sehän osoittautui lähes mahdottomaksi. Tarmo oli sitä mieltä, ettei niin päin voi kääntyä, vaan koitti heittäytyä mutkalla oikean lavan päälle. Kun oltiin molemat päässä kiinni, saatiin vaadittavat ristiaskeleet ja käännös kunnialla tehtyä. Toinen käännös vasemmalle tuli vielä ihan pihaan käännyttäessä ja nyt sekin jo sujui. Ei siis mikään katastrofi, mutta harjoitusta vaadittais vielä ennen kuin yksin lähtisin ajamaan sitä. Voi olla, että isäntä ei taas ihan heti ole innokkaana lähdössä mukaan. Ei oikeen tykännyt luistella tiellä, jossa on 5 cm vettä jään päällä. Kärryttely tekisi kuitenkin hyvää Tarmon selälle ja takaosalle. Joutuisi vähän erilailla käyttämään koko kroppaansa, kun kiskoo kärryjä.
Tarmon jälkeen päätin ottaa myös Reinon käsittelyyn. Sen on korkea aika opetella ohjasajoa. Sen verran kentällä oli vielä sohjoa jään päällä, että kengätönkin pysyi pystyssä käynnissä. Reino sai valjaat päälleen, että tottuu niihin, vaikken ohjia lenkeistä laittanutkaan. Itse kävelin taas siinä lavan kohdalla. Ensin Reino ei ihan tajunnut, että siinä pitää kävellä eteenpäin. Pienen hetken päästä poni oppi etenemään uraa pitkin. Noin 10 minuutin harjoittelun jälkeen käynti ja pysähdykset sujui molempiin suuntiin. Vähän mörköjä Reinon mielestä oli kentän laidalla, vaikka se on koko ikänsä siinä kentällä pyörinyt. Taitava varsa joka tapauksessa.
Vuorossa oli vielä Kaija. Menin silläkin vähän aikaa käyntiä kentällä ilman satulaa. Kaija on heti tajunnut olevansa 4-vuotias ja melkein aikuinen poni. Hienosti se alkaa liikkua kuolaimella ja taipua. Vähän oikealle on hankalampaa, mutta vähän jo siirtyy oikeastakin pohkeesta poispäin. Kyllä se tuntui niin pieneltä ja kapealta siinä alla. Selkärankakin tuntui lampaantaljan alta. Mutta on sen vatsa kasvanut. Eiköhän se siitä aikuistu. Pikkuhiljaa tehdään hommia vähän kerrallaan ja opetellaan ratsun juttuja. Poni saa rauhassa kasvaa ja kehittyä eikä lähdetä rasittamaan sitä tiineyden lisäksi.
Eilen tehtiin päivällä Dartmoorin kanssa kärrylenkki. Saatiin kärryihin viimein uusi rengas, kun vanhassa ei ilma pysynyt. Pääsin siis ekaa ihan kyytiin istumaan. Se on kyllä niin kiltti ja fiksu nuori mies. Illemmalla menin Ahaltek-tamman kanssa. Oli taas niin hyvä yhdistelmä, kun kentällä oli kolme muutakin ponia lasten kanssa, liukas ja sohjoinen pohja sekä pimeää. Tamma pelkää toisessa päädyssä kenttää majailevia mörköjä ja ottaa aina sopivin välein pienet spurtit sieltä. Erityisen kivaa se on liukkaalla pohjalla. Saatiin me vähän töitäkin tehtyä, mut pääasiassa aika meni muiden väistelyyn sekä suunnasta ja vauhdista keskusteluun. Mutta hyvillä pätkillä huomaa kyllä kehitystäkin. Sen etuosa on ryhdistynyt ja vinous helpottanut. Vieläkin työntää helposti takaosaa vasemmalle, mutta nyt sen saa jo korjattua aika helpolla. Laukka pyörii paremmin ja on tasapainoisempaa. Enää sekään ei mene niin paljoa alamäkeen. Ehkä se siitä, kun kelit helpottuu ja päästään treenaamaan vähän tehokkaammin ylimääräinen virta pois.
Eilen menin myös Tarmolla lyhyen treenin kentällä. Alkuverkassa ravailin vain rennosti matalassa muodossa taivutellen. Siinä poni oli oikein kiva ja rento. Mitään suurempia puolieroja ei ole, paitsi oikeassa kierroksessa se jättää turvan helposti ulos. Nyt kun keskityin siihen koko ratsastuksen ajan, turpa alkoi pysyäkin paremmin sisällä. Samalla vahdin myös takaosaa, ettei lähde samalla työntämään sitä ulos ja välttele taipumista sitä kautta... Treenattiin myös käynti-laukka-käynti -siirtymisiä. Niissä ongelmana on muodon häviäminen nostossa. Poni jää pohkeen taakse. Laukka nousee kyllä hyvin, mutta nosto menee liikaa ylöspäin eikä eteen. Takaisin käyntiin se siirtyy sujuvasti, mutta käynnissä jää heti liian hitaaksi jalalle. Siihen tarttis nyt keskittyä ennen kuin kisakausi todella alkaa. Poni nopeammaksi jalalle käynnissä. Siinä on kyllä haastetta, koska käynti menee helposti hätäiseksi ja jännittyneeksi. Kentän huonosta pohjasta huolimatta päätin myös kokeilla miltä vastalaukka tällä hetkellä vaikuttaa. Tein pitkän sivun loppuun täyskaarron ja jatkoin siitä vastalaukassa uraa pitkin (pyöristetyillä päädyillä) reilun kierroksen. Viimeksi, kun olen tehnyt Tarmon kanssa vastalaukkaa, niin se yritti vaihtaa heti. Nyt Se vaan jatkoi tasapainoista vastalaukkaa hyvässä muodossa kiihdyttämättä vauhtia. Olin itsekin ihan ihmeissäni, kun se toimikin niin hyvin. Laukka on vaan saanut voimaa ja sitä kautta vastalaukkakin on helpompaa. Muuta selitystä en keksi, koska itse vastalaukkaa ei olla treenattu kuin pari kertaa syksyn aikana. Mutta hyvä näin. Ei ne He A-radat olekaan niin kaukana kuin kuvittelin.
Illan päätteeksi päätin mennä vielä Ekullakin hetken kentällä ilman satulaa. Nyt se oli jo huomattavasti rauhallisempi. Vasen pohje ei ihan kunnolla mene läpi vielä, vaan ensireaktio pohkeen käyttöön on potku sivulle. Kyllä sieltä vähän väistöä ja avoakin saatiin käynnissä ja ravissa. Laukka nousi sujuvammin, mutta taaspiti pari "pukkia" tehdä. Tai eihän se edes pukita kunnolla, vaan potkaisee sivulle, vetää päätä alas ja pysähtyy. Kerran meinasin horjahtaa alas, mut en sitten kuitenkaan. Ja ihan hienoa laukkaa sieltä tuli. En osaa sanoa, johtuuko loikkiminen, siitä että liukastui vai liukastuiko loikkiessaan, mutta joka tapauksessa pohja ei ollut pitävin mahdollinen. Kiva sillä on mennä, nyt kun vain saisi sen taas vähän säännöllisemmäksi. Jonkun oman ihmisen Ekku tarttis, joka köpöttelisi sillä muutaman kerran viikossa. Ihan kenelle vaan se ei kuitenkaan sovi, vaan taitoa pitäisi jo olla.
Tänään käytiin pitkästä, pitkästä aikaa ajamassa Tarmoa. Sillä on viimeksi kärryt olleet perässä vissiin 3-vuotiaana eikä silloinkaan kovin montaa ajolenkkiä tehty. Nyt olen miettinyt jo jonkin aikaa, että haluaisin koittaa muistaako kärryttelystä enää mitään. Keli ei ollut tänäänkään ihan parhaasta päästä, kun tiet oli kuin luistinrata. Ja päällä vettä. Isäntä oli mukana apukätenä. Alku lähtikin oikein lupaavasti ja poni selvästi muisti homman. Varoiksi oltiin vielä kuitenkin molemmat kävelemässä ja poni vielä isännällä liinan päässä. Pian istuttiin kuitenkin molemmat kyytiin ja matka jatkui, kunnes poni pelästyi jotain. Kärryistä ei edes tullut silloin mitään ääntä tms. mutta poni jännittyi voimakkaasti ja koitti häipyä. Se on onneksi sen verran herkkä suustaan, että sain sen pidettyä ihan käynnissä ja isäntä hyppäsi vierelle kävelemään. vähän ajan päästä taas rentoutui ja matka sujui hyvin. Käännös kotiinpäin sujui kuin kärryponilta konsanaan, kun käännyttiin oikean kautta. Kotiin päin tullessa käännös naapurin pihaan olikin sitten vasemmalle ja sehän osoittautui lähes mahdottomaksi. Tarmo oli sitä mieltä, ettei niin päin voi kääntyä, vaan koitti heittäytyä mutkalla oikean lavan päälle. Kun oltiin molemat päässä kiinni, saatiin vaadittavat ristiaskeleet ja käännös kunnialla tehtyä. Toinen käännös vasemmalle tuli vielä ihan pihaan käännyttäessä ja nyt sekin jo sujui. Ei siis mikään katastrofi, mutta harjoitusta vaadittais vielä ennen kuin yksin lähtisin ajamaan sitä. Voi olla, että isäntä ei taas ihan heti ole innokkaana lähdössä mukaan. Ei oikeen tykännyt luistella tiellä, jossa on 5 cm vettä jään päällä. Kärryttely tekisi kuitenkin hyvää Tarmon selälle ja takaosalle. Joutuisi vähän erilailla käyttämään koko kroppaansa, kun kiskoo kärryjä.
Tarmon jälkeen päätin ottaa myös Reinon käsittelyyn. Sen on korkea aika opetella ohjasajoa. Sen verran kentällä oli vielä sohjoa jään päällä, että kengätönkin pysyi pystyssä käynnissä. Reino sai valjaat päälleen, että tottuu niihin, vaikken ohjia lenkeistä laittanutkaan. Itse kävelin taas siinä lavan kohdalla. Ensin Reino ei ihan tajunnut, että siinä pitää kävellä eteenpäin. Pienen hetken päästä poni oppi etenemään uraa pitkin. Noin 10 minuutin harjoittelun jälkeen käynti ja pysähdykset sujui molempiin suuntiin. Vähän mörköjä Reinon mielestä oli kentän laidalla, vaikka se on koko ikänsä siinä kentällä pyörinyt. Taitava varsa joka tapauksessa.
Vuorossa oli vielä Kaija. Menin silläkin vähän aikaa käyntiä kentällä ilman satulaa. Kaija on heti tajunnut olevansa 4-vuotias ja melkein aikuinen poni. Hienosti se alkaa liikkua kuolaimella ja taipua. Vähän oikealle on hankalampaa, mutta vähän jo siirtyy oikeastakin pohkeesta poispäin. Kyllä se tuntui niin pieneltä ja kapealta siinä alla. Selkärankakin tuntui lampaantaljan alta. Mutta on sen vatsa kasvanut. Eiköhän se siitä aikuistu. Pikkuhiljaa tehdään hommia vähän kerrallaan ja opetellaan ratsun juttuja. Poni saa rauhassa kasvaa ja kehittyä eikä lähdetä rasittamaan sitä tiineyden lisäksi.
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
285. Kylläpä suutuin!
Itsekin yllätyin kuinka paljon mielialaa heilautti yksi kypärättä ratsastus meidän kotikentällä. Sykekin nousi ihan huimiin lukemiin ja pitkäksi aikaa. Tosin siihen saattoi vaikuttaa myös syömättömyys... Yhdellä yksärillä oli (meidän tallilla) vieraampi tyttö ratsastamassa, täysi-ikäinen joo, mutta silti. Kentällä oli vielä samaan aikaan meidän Peppi kaverinsa kanssa ratsastamassa pikkuponeilla. Itse tulin juuri kaupasta ja kun ajoin kentän ohi autolla, niin tämä ponihan lähti kuin ohjus toisesta päästä kenttää kiitämään toiseen päähän. Siinä pipo vaan heilui, onneksi ei poni liukastunut, sillä luman alla on paikotellen jäisiä kohtia ja tollasessa hallitsemattomassa spurtissa takajalat sutasee aika helposti alta. Jos omassa päässä ei ole mitään suojeltavaa, niin voisi edes vähän ajatella millaista esimerkkiä näyttää nuoremilleen. Meillä kypärän käyttö on aina ollut ihan itsestäänselvyys enkä halua, että lapset edes tajuavat kyseenalaistaa sitä. Yhden kerran aikaisemmin olen joutunut asiasta huomauttamaan naapuritallin yhdelle ratsastajalle noin seitsemän vuotta sitten.
Tämä on niitä asioita, joissa olen ehdoton. Natsi-meininki, myönnetään, mutta mun talli ja mun säännöt. Meillä ratsastetaan kypärä päässä! Ja se koskee kaikkia. Toinen asia, joka mut saa kirskuttelemaan hampaita hyvin voimakkaasti, on tupakointi. Meidän tallin alueella ei myöskään tarvitse tupakoida. Musta se ei vaan kuulu tähän hommaan, ei eläinten läheisyyteen eikä urheiluun.
Omaan ajatusmaailmaan kuulu vahvasti esimerkistä oppiminen. Olen itse saanut aikanani niin hyvän perustan tähän hommaan ja haluaisin jakaa sitä eteenpäin. Vastuullisuus, ahkeruus ja maalaisjärki on iso osa näiden eläinten kanssa toimimista. Haluan opettaa nuoria toimimaan ponien kanssa monipuolisesti ja järkevästi. Tähän samaan aiheeseen sopii myös talvikeleille asianmukaisesti pukeutuminen tai heijastinten käyttö. Mä olen aina vihannut palelemista ja varustautunut sen mukaan. Meillä oli lähes kilpavarustelu-tasolla talvivaatetus. Mitä enemmän sai vaatetta päälleen sitä parempi. Piti ostaa vielä Honkkarista kokoa 54 oleva pilkkihaalarikin, joka vedettiin sitten koko muun vaatekerran päälle. Ei mietitty kuinka nololta se näyttää, vaan nautittiin kirpeistä pakkaspäivistä varustuksen ollessa oikea. Maastoon lähtiessä omat vaatteet ja poni oli kuorrutettu heijastimilla. Ratsukko muistutti joulukuusta. Eikä kenenkään tarvinnut tulla sanomaan, että laita nyt edes heijastinliivi päälle, kun alkaa hämärtää.
Vaikka aina olen arvostanut todella korkealle sen opin, jonka olen silloin pienenä ponityttönä saanut, arvostan sitä koko ajan enemmän ja enemmän. Meidän tallin ilmapiiri oli niin hyvä olla. Kaikki tuli toimeen ja kaikki olivat hyväksyttyjä omana itsenään. Kaikki auttoivat toisiaan parhaansa mukaan. Olen itse pyrkinyt enemmän ja vähemmän tietoisesti samaan henkeen ja vosin väittää, että siinä on onnistuttu vähintääkin hyvin. Meillä on kivaa yhdessä. Välillä on huonompia päiviä, mutta yleensä tallista poistuu hymy huulilla. Meille ei kuulu snobbailu ja hienostelu. Kypärää, heijastinliiviä ja toppahuosuja käytetään, vaikka se näyttäisikin dorkalta. Ollaan sitten dorkia yhdessä porukalla.
Iso kiitos meidän tallin porukalle, silloin ennen ja nyt.
Tämä on niitä asioita, joissa olen ehdoton. Natsi-meininki, myönnetään, mutta mun talli ja mun säännöt. Meillä ratsastetaan kypärä päässä! Ja se koskee kaikkia. Toinen asia, joka mut saa kirskuttelemaan hampaita hyvin voimakkaasti, on tupakointi. Meidän tallin alueella ei myöskään tarvitse tupakoida. Musta se ei vaan kuulu tähän hommaan, ei eläinten läheisyyteen eikä urheiluun.
Omaan ajatusmaailmaan kuulu vahvasti esimerkistä oppiminen. Olen itse saanut aikanani niin hyvän perustan tähän hommaan ja haluaisin jakaa sitä eteenpäin. Vastuullisuus, ahkeruus ja maalaisjärki on iso osa näiden eläinten kanssa toimimista. Haluan opettaa nuoria toimimaan ponien kanssa monipuolisesti ja järkevästi. Tähän samaan aiheeseen sopii myös talvikeleille asianmukaisesti pukeutuminen tai heijastinten käyttö. Mä olen aina vihannut palelemista ja varustautunut sen mukaan. Meillä oli lähes kilpavarustelu-tasolla talvivaatetus. Mitä enemmän sai vaatetta päälleen sitä parempi. Piti ostaa vielä Honkkarista kokoa 54 oleva pilkkihaalarikin, joka vedettiin sitten koko muun vaatekerran päälle. Ei mietitty kuinka nololta se näyttää, vaan nautittiin kirpeistä pakkaspäivistä varustuksen ollessa oikea. Maastoon lähtiessä omat vaatteet ja poni oli kuorrutettu heijastimilla. Ratsukko muistutti joulukuusta. Eikä kenenkään tarvinnut tulla sanomaan, että laita nyt edes heijastinliivi päälle, kun alkaa hämärtää.
Vaikka aina olen arvostanut todella korkealle sen opin, jonka olen silloin pienenä ponityttönä saanut, arvostan sitä koko ajan enemmän ja enemmän. Meidän tallin ilmapiiri oli niin hyvä olla. Kaikki tuli toimeen ja kaikki olivat hyväksyttyjä omana itsenään. Kaikki auttoivat toisiaan parhaansa mukaan. Olen itse pyrkinyt enemmän ja vähemmän tietoisesti samaan henkeen ja vosin väittää, että siinä on onnistuttu vähintääkin hyvin. Meillä on kivaa yhdessä. Välillä on huonompia päiviä, mutta yleensä tallista poistuu hymy huulilla. Meille ei kuulu snobbailu ja hienostelu. Kypärää, heijastinliiviä ja toppahuosuja käytetään, vaikka se näyttäisikin dorkalta. Ollaan sitten dorkia yhdessä porukalla.
Iso kiitos meidän tallin porukalle, silloin ennen ja nyt.
tiistai 6. tammikuuta 2015
284. Talvipuuhia
Nyt on ollut muutaman päivän mahtavat talvikelit ja oma motivaatiokin on vähän parempi. Lapsiakin olen saanut vähän aktivoitua puuhailemaan ponien kanssa. Sunnuntaina Lissu-muori (nyt 25-v.) pääsi verestämään muistoja pulkan vedossa. Silloin aikanaan tehtiin pitkiäkin maastolenkkejä hiihtäjä perässä, mutta moneen aikaan ei ole ollut reippaita hiihtäjiä. Omilla muksuilla toi suksien hallinta sen verran heikkoa, että pulkka on parempi vehje tähän touhuun. Hienosti Lissu toimi ja vähän otti kierroksiakin. Onneksi kenttä on sen verran iso, että siinä voi mennä. Pellolla ponilla ei varmaan olisi ollut enää jarruja lainkaan.
Tänään ohjelmassa oli Krissen kouluvalkku. Tällä kertaa oli Tarmon vuoro päästä hommiin. Tehtiin paljon väistöjä kaikissa askellajeissa. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että Tarmollakin alkaa väistäminen sujua. Sivulle meneminen on ollut haastavaa ja Tarmon mielestä erityisen ärsyttävää. Nyt se teki oikein sujuvasti molempiin suuntiin ristiaskeleet keskihalkaisijalta uralle. Välillä takaosa pyrki vähän edelle, mutta nyt se ei tainnut kertaakaan punkea vain lapa edellä mutkalla ilman ristiaskelia. Ravissa vaikeuttettiin väistöä tekemällä muutama askel isommassa ravissa. Lähdettiin siis normaalisti väistöön, muutaman askeleen jälkeen lisättiin ravia väistössä ja sitten taas siirtyminen takaisin normaaliin väistöön. Tarkoituksena tietysti saada tahti säilymään ja vain askel pidentymään. Hienoja pätkiä tuli, vaikka ensin poni oli vähän hidas jalalle. Siihen tosin saattoi hieman vaikuttaa ratsastusloimi ja sen päällä fullneck-fleeceloimi. Pakkasta oli -18 ja Tarmo on siis klipattu vajaa viikko sitten. Itsekin olin kuin Michelin-ukko, joten ratsastus oli hieman työlästä. Laukassa tehtiin myös väistöjä samaan tapaan keskihalkaisijalta uralle. Hienosti Tarmo kokosi laukkaa ja meni sivulle, välillä liikaakin, jolloin tulikin vaihto. Hienointa oli kuitenkin, kun ennen niin työläät väistöt tuntui helpoilta. Poni meni sivulle eikä kysellyt, että onko pakko. Ehkä se on tajunnut olevansa jo iso mies, 6-vuotias. Edistyy se, vaikka välillä epätoivo iskeekin. Varsinkin, kun kaverina oli samanikäinen, mutta paljon raaempi tunnilla. Tarmo oli ihan pro ;)
Illalla ratsastin myös pitkästä aikaa Ekulla. Viimeiksi olen mennyt sillä keväällä ennen astutusen alkamista. Poni on hyvin pyöristynyt eikä enää tehnyt pahaa ajatella sillä ratsastamista. Tai onhan se jo pitkään ollut hyvännäköinen, mutta ei vain ole ollut aikaa tai intoa ottaa sitä työn alle. Menin ilman satulaa, kun sen selkä on painunut sen verran paljon, että meidän satulat ei ole ihan sopivia sille. Mieluiten menen ilman. Sen selkä on myös leveä ja mukava istua. Ensin Ekku ei seissyt paikallaan jakkaran vieressä. Jos on topannut itsensä lähes liikuntakyvyttömäksi, olisi kiva, että poni seisoisi paikallaan jakkaran vieressä. Hetken pyörimisen jälkeen sain kammettua itseni kyytiin. Ekulla oli virtaa aika lailla ja ekat kaksi kierrosta se hipsutteli eteenpäin päätään viskoen. Sitten se alkoi pikkuhiljaa rentoutua ja malttoi kävelläkin. Ravissakin se oli alkuun kuin viulun kieli, mutta kun renotutui, liikkui tosi hyvin. Vähän tehtiin avoja ravissa ja yllättävän hyvin vanha jaksoi tehdä hommia ja kintut nousi. On viime talven suht säännöllisestä työskentelystä jotain jäänyt muistiin. Sellaista vinoutta ei ollut lainkaan, mitä oli reilu vuosi sitten työskentelyä aloittaessa. Olisko myös jatkuvalla MSM:n syötöllä vaikutusta. Laukassa Ekku vähän kyseli, että onko ihan pakko. Se koitti jarruttaa ja vetää päätä alas sekä potki pari kertaa sivulle. Siitä kun sain sen eteen, niin laukka itsessään oli tosi hyvää. Aiemmin on laukannut mielellään vähän vinossa, ettei takajalkoja tarvitse ottaa rungon alle, mutta nyt liikkui hyvässä ryhdissä ja suorana. Hieno mies! Nyt täytyy koittaa jatkaa ja saada poni vähän säännöllisemmin liikkeeseen. Se on kuitenkin terve ja kiva kaiken lisäksi kiva ratsastaa. Ei siis mitään syytä olla ratsastamatta.
 |
| Tosi puhdas ponski |
Tänään ohjelmassa oli Krissen kouluvalkku. Tällä kertaa oli Tarmon vuoro päästä hommiin. Tehtiin paljon väistöjä kaikissa askellajeissa. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että Tarmollakin alkaa väistäminen sujua. Sivulle meneminen on ollut haastavaa ja Tarmon mielestä erityisen ärsyttävää. Nyt se teki oikein sujuvasti molempiin suuntiin ristiaskeleet keskihalkaisijalta uralle. Välillä takaosa pyrki vähän edelle, mutta nyt se ei tainnut kertaakaan punkea vain lapa edellä mutkalla ilman ristiaskelia. Ravissa vaikeuttettiin väistöä tekemällä muutama askel isommassa ravissa. Lähdettiin siis normaalisti väistöön, muutaman askeleen jälkeen lisättiin ravia väistössä ja sitten taas siirtyminen takaisin normaaliin väistöön. Tarkoituksena tietysti saada tahti säilymään ja vain askel pidentymään. Hienoja pätkiä tuli, vaikka ensin poni oli vähän hidas jalalle. Siihen tosin saattoi hieman vaikuttaa ratsastusloimi ja sen päällä fullneck-fleeceloimi. Pakkasta oli -18 ja Tarmo on siis klipattu vajaa viikko sitten. Itsekin olin kuin Michelin-ukko, joten ratsastus oli hieman työlästä. Laukassa tehtiin myös väistöjä samaan tapaan keskihalkaisijalta uralle. Hienosti Tarmo kokosi laukkaa ja meni sivulle, välillä liikaakin, jolloin tulikin vaihto. Hienointa oli kuitenkin, kun ennen niin työläät väistöt tuntui helpoilta. Poni meni sivulle eikä kysellyt, että onko pakko. Ehkä se on tajunnut olevansa jo iso mies, 6-vuotias. Edistyy se, vaikka välillä epätoivo iskeekin. Varsinkin, kun kaverina oli samanikäinen, mutta paljon raaempi tunnilla. Tarmo oli ihan pro ;)
Illalla ratsastin myös pitkästä aikaa Ekulla. Viimeiksi olen mennyt sillä keväällä ennen astutusen alkamista. Poni on hyvin pyöristynyt eikä enää tehnyt pahaa ajatella sillä ratsastamista. Tai onhan se jo pitkään ollut hyvännäköinen, mutta ei vain ole ollut aikaa tai intoa ottaa sitä työn alle. Menin ilman satulaa, kun sen selkä on painunut sen verran paljon, että meidän satulat ei ole ihan sopivia sille. Mieluiten menen ilman. Sen selkä on myös leveä ja mukava istua. Ensin Ekku ei seissyt paikallaan jakkaran vieressä. Jos on topannut itsensä lähes liikuntakyvyttömäksi, olisi kiva, että poni seisoisi paikallaan jakkaran vieressä. Hetken pyörimisen jälkeen sain kammettua itseni kyytiin. Ekulla oli virtaa aika lailla ja ekat kaksi kierrosta se hipsutteli eteenpäin päätään viskoen. Sitten se alkoi pikkuhiljaa rentoutua ja malttoi kävelläkin. Ravissakin se oli alkuun kuin viulun kieli, mutta kun renotutui, liikkui tosi hyvin. Vähän tehtiin avoja ravissa ja yllättävän hyvin vanha jaksoi tehdä hommia ja kintut nousi. On viime talven suht säännöllisestä työskentelystä jotain jäänyt muistiin. Sellaista vinoutta ei ollut lainkaan, mitä oli reilu vuosi sitten työskentelyä aloittaessa. Olisko myös jatkuvalla MSM:n syötöllä vaikutusta. Laukassa Ekku vähän kyseli, että onko ihan pakko. Se koitti jarruttaa ja vetää päätä alas sekä potki pari kertaa sivulle. Siitä kun sain sen eteen, niin laukka itsessään oli tosi hyvää. Aiemmin on laukannut mielellään vähän vinossa, ettei takajalkoja tarvitse ottaa rungon alle, mutta nyt liikkui hyvässä ryhdissä ja suorana. Hieno mies! Nyt täytyy koittaa jatkaa ja saada poni vähän säännöllisemmin liikkeeseen. Se on kuitenkin terve ja kiva kaiken lisäksi kiva ratsastaa. Ei siis mitään syytä olla ratsastamatta.
lauantai 3. tammikuuta 2015
283. Blogihaaste
Jonkun verran on tullut viime aikoina seurattua blogiportaaleja, Hippolaa ja Blogitallia. Ei mitenkään superaktiivisesti, mutta välillä sieltä nousee hyviä ideoita omaankin kirjoittamiseen. Päätin tehdä yhden blogitallin haasteen, kun aihe oli sellainen, josta voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan. Haasteen voi tehdä jokainen ja linkittämällä sen blogitalliin osallistuu BOT-kaulahuivin arvontaan. Ohjeet täällä.
Mikä rakkaassa eläimessä on parasta? Onko suosikkisi oma ponisi, tallin kiltein tuntihevonen vai kenties koirasi? Kerro postauksessasi miksi juuri hän on viennyt sydämesi.
Ensin piti tietysti miettiä, mikä kolmesta ponista olisi juuri se kaikkein paras. Yhden kanssa olen oikeasti päässyt eteenpäin, kehittynyt ja saavuttanutkin niitä oikeita fiiliksiä. Yksi on alusta asti itse tehty ja se missä pisteessä ollaan nyt, on aina ollut suuri haave ja unelma. Mutta se yksi ja ainoa on syy kaikkeen tähän. Rotuvalintaan, ylipäätään kasvatukseen, kilpailemiseen, näyttelyihin, ihan kaikkeen.
Elämäni Hevonen ARAMARA ELIZA ja mikä siinä on parasta.
Lissu on siis ensimmäinen oma ponini ja se on antanut mulle ihan käsittämättömän paljon. Yhteistä taivalta meillä on Lissun kanssa takana 17 vuotta, joista tänä keväänä tulee täyteen 13 mun omistuksessa. Alussa oli hankalaa, kun poni oli hyvin raaka ja herkkä. Hyvä yhdistelmä nuoren ja kokemattoman ponitytön kanssa. Mutta kun homma alkoi toimia ja luotto pelata molemmin puolin. Sellaista asiaa ei ollutkaan mihin me ei olisi uskallettu lähteä. Lissun parhaita ominaisuuksia on ehdottomasti monipuolisuus ja luotettavuus, itsevarmuus ja miellyttämishalu.
Meidän päälaji oli aikanaan rataesteet. Lissun kanssa oli aina varma olo hypätessä. Se tiesi mitä piti tehdä ja se todella halusi tehdä. Piti vain näyttää mihin mennään. Se oli tarkka jaloistaan, ei kytännyt erikoisempiakaan esteitä, kääntyi pennin päällä ja meni kovaa. Koulupuoli ei ollut meidän vahvuuksia;mutta tottakai sitäkin treenattiin. Kenttääkin mentiin pari starttia ilman mitään maastoestetreenejä. Mutta Lissuun voi luottaa, kaikki maastoesteetkin se meni aina kyselemättä. Me oltiin myös mukana länkkäri-treeneissä, joissa poni oli ihan elementissään. Kesäleirejä vetäessä Lissu toimi vikellyksessä lapsilla. Sillä on niin tasaiset liikkeet eikä se hätkähdä mistään. Itsekseen treenatessa pystyin jopa seisomaan selässä ponin laukatessa ympyrällä ilman juoksuttajaa. Se vain säilytti tasaisen laukan ja pysyi ympyrällä. Lissu toimi kärryjen ja reen edessäkin.
Parhaimmillaan se oli maastossa. Kelillä kuin kelillä lähdettiin metsiin, yleensä ilman satulaa. Se ei kytännyt mörköjä, eikä kyttää edelleenkään. Laukatessa se meni niin lujaa, että isommatkin hevoset jäi taakse ja aina kun pyysi, se lisäsi vauhtia. Samanlaista luottamusta en ole saavuttanut yhdenkään toisen hevosen kanssa. Edelleen Lissun kanssa voi lähteä ilman satulaa maastoilemaan. Viime kesänä etsin sen kanssa ilman satulaa ja riimulla vieraassa umpimetsässä meidän säikähtänyttä koiraa. Ja pari kesää sitten koitin saalistaa sen kanssa varsaa, joka ei päästänyt laitumella ihmistä lähelleen. Ilman varusteita. Vauhtia siinä olisi edelleen enemmän kuin tarpeeksi eikä se ymmärrä olevansa jo vanha ja hieman raihnainen. Kentällä Peppikin ratsastaa sitä sujuvasti ilman satulaa kaikissa askellajeissa.
Aktiivisen kisaamisen ja työskentelyn jälkeen se on ollut kaikkia odotuksia parempi myös näyttelykehissä. Vuoden 2003 jälkeen se on palkittu joka kerta I-palkinnolla ja parhaita saavutuksia on 2008 Vermon Poninäyttelyssä parhaan connemaran titteli ja 2012 connemaranäyttelyn paras poni. Ja voittihan se vielä ratsastusluokkansakin 2012 Pepin (silloin 6-v.) kanssa. Se on ollut myös erinomainen emä ja hoitanut jokaisen varsansa esimerkillisesti. Sen varsoissa ei ehkä rakenteellisesti ole sitä samaa mitä emässään. Jälkeläisryhmssäkin kerran ollut arvosteluna, että ei jätä niin hyviä jälkeläisiä mitä itse on. Ne tuomarit eivät tunnekaan niitä jälkeläisiä. Niillä on se sama itsevarmuus ja työskentelymotivaatio. Varsinkin nämä kolme viimeistä poikaansa, niiden ilmeestä paistaa se sama lempeys ja itsevarmuus. Niiden ei tarvitse tuoda itseään esille, ne tietävät olevansa hyviä.
Meidän yhteinen taival alkaa olla loppupuolella. Tamma on hyvässä kunnossa, mutta ikää on nyt sitten 25-vuotta eikä sen jalat enää paremmiksi tule. Se ei onnu normaalisti, mutta useamman päivän reippaampaan ratsastukseen jalat reagoi kyllä. Vaikeita päätöksiä on siis edessä, koska saattaa elämäsä hevonen viimeiselle matkalle. Lissu on antanut mulle niin paljon, ettei yksikään hevonen tule koskaan antamaan. Sitä samaa luottoa en varmaan myöskään tule toisen kanssa löytämään. Jo ihan siitä syystä, että en vain ehdi tässä elämäntilanteessa luoda samanlaista suhdetta poneihini kuin Lissuun aikanaan.
Mikä rakkaassa eläimessä on parasta? Onko suosikkisi oma ponisi, tallin kiltein tuntihevonen vai kenties koirasi? Kerro postauksessasi miksi juuri hän on viennyt sydämesi.
Ensin piti tietysti miettiä, mikä kolmesta ponista olisi juuri se kaikkein paras. Yhden kanssa olen oikeasti päässyt eteenpäin, kehittynyt ja saavuttanutkin niitä oikeita fiiliksiä. Yksi on alusta asti itse tehty ja se missä pisteessä ollaan nyt, on aina ollut suuri haave ja unelma. Mutta se yksi ja ainoa on syy kaikkeen tähän. Rotuvalintaan, ylipäätään kasvatukseen, kilpailemiseen, näyttelyihin, ihan kaikkeen.
Elämäni Hevonen ARAMARA ELIZA ja mikä siinä on parasta.
 |
| Lissu 2009, vierellään orivarsa Ohana Domhnall Dash (kuva: Kaisa Kukkanen) |
 |
| meidän viimeiset kisat |
 |
| 80 cm voitto ja 100 cm 4. sija |
Parhaimmillaan se oli maastossa. Kelillä kuin kelillä lähdettiin metsiin, yleensä ilman satulaa. Se ei kytännyt mörköjä, eikä kyttää edelleenkään. Laukatessa se meni niin lujaa, että isommatkin hevoset jäi taakse ja aina kun pyysi, se lisäsi vauhtia. Samanlaista luottamusta en ole saavuttanut yhdenkään toisen hevosen kanssa. Edelleen Lissun kanssa voi lähteä ilman satulaa maastoilemaan. Viime kesänä etsin sen kanssa ilman satulaa ja riimulla vieraassa umpimetsässä meidän säikähtänyttä koiraa. Ja pari kesää sitten koitin saalistaa sen kanssa varsaa, joka ei päästänyt laitumella ihmistä lähelleen. Ilman varusteita. Vauhtia siinä olisi edelleen enemmän kuin tarpeeksi eikä se ymmärrä olevansa jo vanha ja hieman raihnainen. Kentällä Peppikin ratsastaa sitä sujuvasti ilman satulaa kaikissa askellajeissa.
 |
| Kaksi vuotta sitten olen viimeksi ratsastanut ponilla kunnolla |
 |
| Pepin kanssa kaksi vuotta sitten |
Meidän yhteinen taival alkaa olla loppupuolella. Tamma on hyvässä kunnossa, mutta ikää on nyt sitten 25-vuotta eikä sen jalat enää paremmiksi tule. Se ei onnu normaalisti, mutta useamman päivän reippaampaan ratsastukseen jalat reagoi kyllä. Vaikeita päätöksiä on siis edessä, koska saattaa elämäsä hevonen viimeiselle matkalle. Lissu on antanut mulle niin paljon, ettei yksikään hevonen tule koskaan antamaan. Sitä samaa luottoa en varmaan myöskään tule toisen kanssa löytämään. Jo ihan siitä syystä, että en vain ehdi tässä elämäntilanteessa luoda samanlaista suhdetta poneihini kuin Lissuun aikanaan.
 |
| Lissu 24-vuotiaana Rotunäyttelyssä |
torstai 1. tammikuuta 2015
282. Hyvää Uuutta Vuotta!
Vuosi aloitettiin heti Annan estevalmennuksen merkeissä. Ennen valkkua klippasin myös Tarmon. Sillä ei ollut ihan yhtä pitkä turkki kuin Sissillä, mutta se hikoaa vielä paljon enemmän kuin Sissi. Tarmo on hieman hankalampi ajella, koska se haluaa askarrella koko ajan jotain. Sitä kutittaa jatkuva loimitus ja klippaaminen on sen mielestä ihanaa rapsutusta. Siinä ei vaan tule kovin tasasista jälkeä, kun poni nojaa koneeseen. Varsinkin kaula ja lavan alue syhytää. Hassu poni. Klippaaminen ei häiritse sitä millään lailla, mutta käytävällä paikallaan seisominen on haastavaa. Varsinkin leuan alusta ajellessa täytyy koittaa heilua ja huojua. Raidakas siitä taisi tulla, mutta eipä tuu niin kuuma. Ja kiiltävä sen turkki ainakin on, raidakkaanakin.
Annan treeneissä Anni meni Tarmolla ja itse menin Sissin kanssa. Alkuun tehtiin vähän kuuliaisuus harjoittelua ja taivutuksia pikkuesteillä. Mittasuhteet ei oo kuvassa ihan oikein, mutta tultiin siis oikeassa kierroksessa uralta täyskaarto vihreän vesimatto-okserin ympäri ja siitä viistosti 8c väärin päin uralle. Kierrettiin laine ja mentiin 8b vinosti taas uralle. Käännettiin ennen okseria vielä takaisin ja mentiin 8a viistosti väärinpäin takaisin uralle. Se tehtävä tehtiin pariin otteeseen. Sissi oli taas aika paljon menossa, mutta sain pidettyä sen vähän paremmin takajaloilla. Toinen rundi oli jo oikein hyväkin. Toisena verkkatehtävänä tultiin oikeasta kierroksesta lyhyellä lähestymisellä aalto, jonka päältä käännettin heti voltti oikealle, laineen ja 8a:n välistä vihreälle pystylle ja voltti vasemmalle. Voltilta suoralla lähestymisellä punaiselle okserille. Sissi toimiihan ok, vaikka edelleen koittikin rynniä esteille. Toisella toistolla sain taas sen vähän paremmin odottamaan ja pääsin vähän rentoutumaan kädellä.
Seuraava tehtävä oli laine- 4 laukkaa (17m)- vihreä pysty- 5 laukkaa (21m) -punainen okseri. Nyt oli vähän vaikeuksia saada laukka oikeaan rytmiin, kun ensin vaan lyhennettiin ja haettiin pientä kouluratalaukkaa. Sissi lähtee kyllä eteen, mutta valuu myös pitkäksi ja matalaksi. Se tultiin vain kerran ja menikin ihan ok. Neljäs tehtävä oli keltainen pysty vasemmassa laukassa lyhyellä lähestymisellä. Siitä seitsemän laukkaa (28m) punaiselle pystylle, päädyn kautta punaiselle okserille ja edellisen tehtävän kiemura takaisin. Välillä joudun ottamaan tosi kovinkin kiinni, että Sissi jarruttaa yhtään. Paikat on kuitenkin ok, kun muistan laskea askeleet suhteutetuilla ja pidän pääni ajatellusta askeleesta enkä luovuta ja anna sen rynnätä viimeistä askelta. Viimeisenä ennen rataa tultiin vielä kolmoissarja, jossa siis kolme pystyä yhden laukan välein ja siitä kolme laukkaa vesimatto-okserille. Sen Sissi tuli sujuvasti.
Vuorossa rata: punainen okseri lyhyellä lähestymisellä, seitsemän laukkaa keltaiselle pystylle, päädyn läpi aallolle, neljä laukkaa vihreälle pystylle, 5 laukkaa ja punainen okseri, josta päädyn kautta punainen pysty ja keltainen pysty, taas päädyn kautta ja kolmoissarjan kautta vesimatto-okserille. Radalla ykkönen ja kakkonen mentiin taas ihan ryntäämällä. Päädyssä tuli hyvin takas ja kiemura sujui ihan hyvin, vaikka vauhti vähän kiihtyi. Pystyn ja okserin väli meinasi vähän jäädä ahtaaksi. Päädyssä tuli taas hyvin takaisin ja puaniselle pystylle tultiin ekaa kertaa tämän treenin aikana ryntäämättä. Pidäte meni läpi! Siitä myös keltaiselle pystylle sujuvasti ja vielä sarjan a-osakin meni moitteetta, mutta siinä en ollutkaan enää ihan hereillä. Kun poni lakkasi juoksemasta täysiä ja tuli hyvin takaisin, niin hommahan kävikin työlääksi eikä enää huvittanutkaan hypätä. Tultiin siinä sarjlla useamman kerran ohi milloin mistäkin osasta. Poni on vaan niin nopea sujahtamaan ohi, mutta lopulta se teki linjan oikein sujuvasti. Sen jälkeen tultiin uudelleen vielä esteet 1-5. Ykkösen ja kakkosen väliä jouduttiin tulemaan useamman kerran, kun poni sai taas jonkun vauhtiboostin ja vaan rynni esteeltä toiselle. Lopulta poni odotti taas kohtuu hyvin. Valkkuun olen kyllä hyvin tyytyväinen. Vaikka ponilla oli virtaa, niin yhtään ihan katastrofaalista lähestymistä ei tullut. Se on esteen jälkeen tosi vahva ja vetää pään alas, niin että koko paketti menee kuin mäyräkoira pitkin maneesia. Mutta selvästi kehitystä edelliseen kertaan. Edelleen täytyy koittaa niitä Gägejä, josko keula nousisi paremmin. Tällä kertaa en ollut lähdössä pois kesken valkun.
Tarmo oli kuin pieni pommi. Jalat takoi maata hillitöntä tahtia ja se kävi todella kuumana. Loppua kohden se alkoi vähän rauhoittua ja malttoi keskittyä paremmin. Hypyt oli silti melko sujuvia, muutamiin lähestymisiin tuli ylimääräinen pikkuaskel. Vauhtia olisi niin paljon, mutta askel menee enemmän ylöspäin kuin eteenpäin. Silloin etäisyyksien arviointi on aika lailla vaikeampaa. Tarmo teki radan siellä noin 100 cm korkeuksilla (Sissi 90 cm). Lopuksi se tuli vielä kolmoissarjan ja viimeinen okseri oli 125 cm! Kaksi kertaa se hyppäsi sen ja kevyesti. Ei voi kuin ihailla kuinka se suorittaa. Vasta näillä korkeuksilla se alkaa tulla itse esteestä takaisin ja sitä pääsee ratsastamaan vähän jalalla. Etujalat on niin tiukasti supussa ja hyppy menee koko rungon läpi. Se ei edes hipaissut puomia eikä epäröinyt ylitystä lainkaan. Ei sitä oikein voi edes käsittää millainen kultakimpale se onkaan. Siinä jo poniäiditkin alkoi ehdotella, että nythän se pitäisi myydä. Siitä saattaisi saada jopa ihan hyvin rahaa. Mutta enhän mä sitä voi myydä. Se on sellainen mamman mussukka <3
Annan treeneissä Anni meni Tarmolla ja itse menin Sissin kanssa. Alkuun tehtiin vähän kuuliaisuus harjoittelua ja taivutuksia pikkuesteillä. Mittasuhteet ei oo kuvassa ihan oikein, mutta tultiin siis oikeassa kierroksessa uralta täyskaarto vihreän vesimatto-okserin ympäri ja siitä viistosti 8c väärin päin uralle. Kierrettiin laine ja mentiin 8b vinosti taas uralle. Käännettiin ennen okseria vielä takaisin ja mentiin 8a viistosti väärinpäin takaisin uralle. Se tehtävä tehtiin pariin otteeseen. Sissi oli taas aika paljon menossa, mutta sain pidettyä sen vähän paremmin takajaloilla. Toinen rundi oli jo oikein hyväkin. Toisena verkkatehtävänä tultiin oikeasta kierroksesta lyhyellä lähestymisellä aalto, jonka päältä käännettin heti voltti oikealle, laineen ja 8a:n välistä vihreälle pystylle ja voltti vasemmalle. Voltilta suoralla lähestymisellä punaiselle okserille. Sissi toimiihan ok, vaikka edelleen koittikin rynniä esteille. Toisella toistolla sain taas sen vähän paremmin odottamaan ja pääsin vähän rentoutumaan kädellä.Seuraava tehtävä oli laine- 4 laukkaa (17m)- vihreä pysty- 5 laukkaa (21m) -punainen okseri. Nyt oli vähän vaikeuksia saada laukka oikeaan rytmiin, kun ensin vaan lyhennettiin ja haettiin pientä kouluratalaukkaa. Sissi lähtee kyllä eteen, mutta valuu myös pitkäksi ja matalaksi. Se tultiin vain kerran ja menikin ihan ok. Neljäs tehtävä oli keltainen pysty vasemmassa laukassa lyhyellä lähestymisellä. Siitä seitsemän laukkaa (28m) punaiselle pystylle, päädyn kautta punaiselle okserille ja edellisen tehtävän kiemura takaisin. Välillä joudun ottamaan tosi kovinkin kiinni, että Sissi jarruttaa yhtään. Paikat on kuitenkin ok, kun muistan laskea askeleet suhteutetuilla ja pidän pääni ajatellusta askeleesta enkä luovuta ja anna sen rynnätä viimeistä askelta. Viimeisenä ennen rataa tultiin vielä kolmoissarja, jossa siis kolme pystyä yhden laukan välein ja siitä kolme laukkaa vesimatto-okserille. Sen Sissi tuli sujuvasti.
Vuorossa rata: punainen okseri lyhyellä lähestymisellä, seitsemän laukkaa keltaiselle pystylle, päädyn läpi aallolle, neljä laukkaa vihreälle pystylle, 5 laukkaa ja punainen okseri, josta päädyn kautta punainen pysty ja keltainen pysty, taas päädyn kautta ja kolmoissarjan kautta vesimatto-okserille. Radalla ykkönen ja kakkonen mentiin taas ihan ryntäämällä. Päädyssä tuli hyvin takas ja kiemura sujui ihan hyvin, vaikka vauhti vähän kiihtyi. Pystyn ja okserin väli meinasi vähän jäädä ahtaaksi. Päädyssä tuli taas hyvin takaisin ja puaniselle pystylle tultiin ekaa kertaa tämän treenin aikana ryntäämättä. Pidäte meni läpi! Siitä myös keltaiselle pystylle sujuvasti ja vielä sarjan a-osakin meni moitteetta, mutta siinä en ollutkaan enää ihan hereillä. Kun poni lakkasi juoksemasta täysiä ja tuli hyvin takaisin, niin hommahan kävikin työlääksi eikä enää huvittanutkaan hypätä. Tultiin siinä sarjlla useamman kerran ohi milloin mistäkin osasta. Poni on vaan niin nopea sujahtamaan ohi, mutta lopulta se teki linjan oikein sujuvasti. Sen jälkeen tultiin uudelleen vielä esteet 1-5. Ykkösen ja kakkosen väliä jouduttiin tulemaan useamman kerran, kun poni sai taas jonkun vauhtiboostin ja vaan rynni esteeltä toiselle. Lopulta poni odotti taas kohtuu hyvin. Valkkuun olen kyllä hyvin tyytyväinen. Vaikka ponilla oli virtaa, niin yhtään ihan katastrofaalista lähestymistä ei tullut. Se on esteen jälkeen tosi vahva ja vetää pään alas, niin että koko paketti menee kuin mäyräkoira pitkin maneesia. Mutta selvästi kehitystä edelliseen kertaan. Edelleen täytyy koittaa niitä Gägejä, josko keula nousisi paremmin. Tällä kertaa en ollut lähdössä pois kesken valkun.
Tarmo oli kuin pieni pommi. Jalat takoi maata hillitöntä tahtia ja se kävi todella kuumana. Loppua kohden se alkoi vähän rauhoittua ja malttoi keskittyä paremmin. Hypyt oli silti melko sujuvia, muutamiin lähestymisiin tuli ylimääräinen pikkuaskel. Vauhtia olisi niin paljon, mutta askel menee enemmän ylöspäin kuin eteenpäin. Silloin etäisyyksien arviointi on aika lailla vaikeampaa. Tarmo teki radan siellä noin 100 cm korkeuksilla (Sissi 90 cm). Lopuksi se tuli vielä kolmoissarjan ja viimeinen okseri oli 125 cm! Kaksi kertaa se hyppäsi sen ja kevyesti. Ei voi kuin ihailla kuinka se suorittaa. Vasta näillä korkeuksilla se alkaa tulla itse esteestä takaisin ja sitä pääsee ratsastamaan vähän jalalla. Etujalat on niin tiukasti supussa ja hyppy menee koko rungon läpi. Se ei edes hipaissut puomia eikä epäröinyt ylitystä lainkaan. Ei sitä oikein voi edes käsittää millainen kultakimpale se onkaan. Siinä jo poniäiditkin alkoi ehdotella, että nythän se pitäisi myydä. Siitä saattaisi saada jopa ihan hyvin rahaa. Mutta enhän mä sitä voi myydä. Se on sellainen mamman mussukka <3
 |
| pikkuveli ja isoveli |
281. 2014 viimeiset päivät
Ponipoikien jouhet on nypitty ja pakattu useamman lipukkeen kanssa kuoreen. Hevosen tietolomakkeen (johon jouhet teipattiin) lisäksi tarvittiin Import Permit ja Statment of Health letter. Ne sai printattua samasta liitteestä kuin jouhilomakkeetkin. Huomenna vien kuoren postiin ja sitten vain odotellaan. Ht-netissä keskustelu aiheesta velloo taas valtoimenaan. Kuinka niitä tullaan syyttelemään, jotka eivät ponejaan testaa jne. Itse näen testaamisen yhtenä plussana ja "kilpailuvalttina". Vaikka Suomessa perimältään sairaita poneja olisikin, niin itse tauti ei ole ongelmia aiheuttanut. Testeillä ei siis mielestäni ole sen suurempaa kiirettä. Kaikkia jalostusponeja ei siis tarvitse testata nyt heti ennen astutuskautta. Mutta testatuilla poneilla ja niiden varsoilla on kuitenkin selvä "etulyöntiasema". Itse ainakin osataisin mielummin varsan, jonka vanhemmat on testattu. Ihan samaan tapaan kuin ostan mielummin ponin, jonka vanhemmilla on kilpailutuloksia. Ja nämä siis omia pohdintoja eikä mitään ehdottomia totuuksia.
Mutta asiasta toiseen. Tiistaina meillä oli vuorossa Krissen kouluvalkku. Menin pitkästä aikaa Sissillä. Tehtiin avoja ja takaosakäännöksiä. Ravityöskentelyä enimmäkseen, koska pohja ei ollut ihan parhaimmillaan. Käynnissä tuli tilsaa ja laukassa oli vähän liukas. Alkuun tehtiin ihan voltteja ravissa, jotta saatiin Sissi taipumaan kunnolla. Se puri taas kiinni vasempaan kuolaimeen ihan kunnolla. Kun otin otteen ratsastusloimen reunasta ja vaan pidin taivutuksen vetämättä, se alkoi rentoutua ja helppasi niskasta. Sen jälkeen poni alkoi olla todella kiva, kivempi kuin vielä kertakaan kotiin palaamisen jälkeen. Se vaati taas vaan kunnolla työstämistä. Helposti se nappaa edelleen kiinni sinne vasemmalle, mutta antaa periksi paljon helpommin. Takaosakäännöksissä Sissi oli sitä mieltä, että "Joo joo, kyllä nämä osataan" ja pyörähti vain takaosan ympäri ruuvaten osan askeleista ennen kuin ehdin edes tehdä mitään... Se vaati itseltä hirveästi keskittymistä, että ratsastaa joka askeleen eikä annan ponin kääntyä liian pientä käännöstä. Avot oli oikein hyviä ja vitsit niitä oli helppo mennä. Taas pääsi mukaan siihen fiilikseen miten homman kuuluukin mennä. Samalla huomasi kuinka paljon Tarmon kanssa on matkaa tähän. Vasemmalle oli vaikeampaa, kun poni ei olisi halunnut taipua, vaan helposti heitti takaosan ulos. Heti kun helppasi taas vasemmalta niskasta, niin avokin oli tosi sujuvaa. Ja se laukka. Kuinka hieno pieni poni voikaan olla. Kehuja vaan sateli hienosta muodosta ja ryhdistä. Mitään temppuja laukassa ei voinut liukkauden vuoksi tehdä. Sissin kanssa pystyy aika hyvin kuitenkin menemään, kun laukka on niin tasapainoista ja sen saa pidettyä hyvin kasassa.
Eilen, vuoden viimeisenä päivänä, päätin vielä klipata Sissin. Se oli ajettu juuri ennen kotiutumista, mutta turkki oli jo melkoinen. Nyt kun lämpötilat ovat taas plussan puolella, niin ponille tulee todella kuuma jo ihan pienestä. Tänään ollaan menossa hyppäämään, joten halusin turkin pois ennen sitä. Tarmo pitäisi mennä klippaamaan nyt vielä ennen valkkuun lähtöä. Klippauksen jälkeen ratsastin Sissillä ilman satulaa hetken ennen uuden vuoden viettoon lähtöä. Se oli taas tosi kiva ja vasen puoli ei jäkittänyt vastaan yhtään niin paljoa. Jotain siis saatu eilen aikaan kouluvalkussa! Kyllä se valvovan silmän alla ratsastus ratkaisee monta juttua. Samat asiat olisin osannut tehdä yksinkin, mutta jotenkin sitä luovuttaa helpommin yksin.
Hepat oli hieman ihmeissään, kun heitä alettiin raahata jo puoli viideltä sisälle. Ei ollut edes kunnolla pimeää. Yleensä noi on heti portilla vastassa, mutta nyt joutui useamman hakemaan peränurkasta. Tyytyväisinä jäivät sisälle syömään päiväheiniään. Ilta ruuat oltiin laitettu valmiiksi karsinoiden eteen, jotta ne olis helppo nakata yöllä. Oltiin menossa muksujen kanssa mummilaan katsomaan ilotulitusta ja syömään. Lapset jäi sinne ja me palattiin vähän ennen vuoden vaihtumista kotiin. Meidän tallin sijainti on hyvä, kun lähellä ei ole yhtään taloa, josta raketteja ammuskeltaisiin. Kyllä ne kuuluu ja näkyy, mutta ihan päällä ei ole lainkaan. Kaikki hevoset oli rauhallisia ja ruoka maistui, kun myöhäiset iltaheinät nakattiin naaman eteen. Koirakin oli ihan innoissaan raketeista. Se kuvitteli, että jossain ammutaan ja alkoi tietty heti hinkua sen saaliin perään. Siitä on tullut kunnon metsästyskoira.
Tässä vielä muutama kuva jouluratsastukselta ja aurinkoiselta Joulupäivältä.
Mutta asiasta toiseen. Tiistaina meillä oli vuorossa Krissen kouluvalkku. Menin pitkästä aikaa Sissillä. Tehtiin avoja ja takaosakäännöksiä. Ravityöskentelyä enimmäkseen, koska pohja ei ollut ihan parhaimmillaan. Käynnissä tuli tilsaa ja laukassa oli vähän liukas. Alkuun tehtiin ihan voltteja ravissa, jotta saatiin Sissi taipumaan kunnolla. Se puri taas kiinni vasempaan kuolaimeen ihan kunnolla. Kun otin otteen ratsastusloimen reunasta ja vaan pidin taivutuksen vetämättä, se alkoi rentoutua ja helppasi niskasta. Sen jälkeen poni alkoi olla todella kiva, kivempi kuin vielä kertakaan kotiin palaamisen jälkeen. Se vaati taas vaan kunnolla työstämistä. Helposti se nappaa edelleen kiinni sinne vasemmalle, mutta antaa periksi paljon helpommin. Takaosakäännöksissä Sissi oli sitä mieltä, että "Joo joo, kyllä nämä osataan" ja pyörähti vain takaosan ympäri ruuvaten osan askeleista ennen kuin ehdin edes tehdä mitään... Se vaati itseltä hirveästi keskittymistä, että ratsastaa joka askeleen eikä annan ponin kääntyä liian pientä käännöstä. Avot oli oikein hyviä ja vitsit niitä oli helppo mennä. Taas pääsi mukaan siihen fiilikseen miten homman kuuluukin mennä. Samalla huomasi kuinka paljon Tarmon kanssa on matkaa tähän. Vasemmalle oli vaikeampaa, kun poni ei olisi halunnut taipua, vaan helposti heitti takaosan ulos. Heti kun helppasi taas vasemmalta niskasta, niin avokin oli tosi sujuvaa. Ja se laukka. Kuinka hieno pieni poni voikaan olla. Kehuja vaan sateli hienosta muodosta ja ryhdistä. Mitään temppuja laukassa ei voinut liukkauden vuoksi tehdä. Sissin kanssa pystyy aika hyvin kuitenkin menemään, kun laukka on niin tasapainoista ja sen saa pidettyä hyvin kasassa.
Eilen, vuoden viimeisenä päivänä, päätin vielä klipata Sissin. Se oli ajettu juuri ennen kotiutumista, mutta turkki oli jo melkoinen. Nyt kun lämpötilat ovat taas plussan puolella, niin ponille tulee todella kuuma jo ihan pienestä. Tänään ollaan menossa hyppäämään, joten halusin turkin pois ennen sitä. Tarmo pitäisi mennä klippaamaan nyt vielä ennen valkkuun lähtöä. Klippauksen jälkeen ratsastin Sissillä ilman satulaa hetken ennen uuden vuoden viettoon lähtöä. Se oli taas tosi kiva ja vasen puoli ei jäkittänyt vastaan yhtään niin paljoa. Jotain siis saatu eilen aikaan kouluvalkussa! Kyllä se valvovan silmän alla ratsastus ratkaisee monta juttua. Samat asiat olisin osannut tehdä yksinkin, mutta jotenkin sitä luovuttaa helpommin yksin.
Hepat oli hieman ihmeissään, kun heitä alettiin raahata jo puoli viideltä sisälle. Ei ollut edes kunnolla pimeää. Yleensä noi on heti portilla vastassa, mutta nyt joutui useamman hakemaan peränurkasta. Tyytyväisinä jäivät sisälle syömään päiväheiniään. Ilta ruuat oltiin laitettu valmiiksi karsinoiden eteen, jotta ne olis helppo nakata yöllä. Oltiin menossa muksujen kanssa mummilaan katsomaan ilotulitusta ja syömään. Lapset jäi sinne ja me palattiin vähän ennen vuoden vaihtumista kotiin. Meidän tallin sijainti on hyvä, kun lähellä ei ole yhtään taloa, josta raketteja ammuskeltaisiin. Kyllä ne kuuluu ja näkyy, mutta ihan päällä ei ole lainkaan. Kaikki hevoset oli rauhallisia ja ruoka maistui, kun myöhäiset iltaheinät nakattiin naaman eteen. Koirakin oli ihan innoissaan raketeista. Se kuvitteli, että jossain ammutaan ja alkoi tietty heti hinkua sen saaliin perään. Siitä on tullut kunnon metsästyskoira.
Tässä vielä muutama kuva jouluratsastukselta ja aurinkoiselta Joulupäivältä.
 |
| Rose ja joulunalle |
 |
| Lilli ja Possu skarppina |
 |
| Tarmolla oli niin kiire, ettei malttanut olla paikallaan kuvattavana lainkaan |
 |
| Possun jouluposeeraus |
 |
| Kultakimpale kimaltelee auringossa |
 |
| Reino, pieni karvamammutti |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)