312. Ypäjä Spring Show ja 1-tason esteitä

Viime viikonloppu vietettiin jälleen kisojen parissa. Lauantaina Tarmon kanssa Ypäjällä ja sunnuntaina Liedossa Sissin (ja Possun+Lillin) kanssa. Koko ajan saa olla tien päällä, kun ponit menee tällä hetkellä niin eri tasoilla. Tarmon kanssa mennään tämä kausi 3-tasolla esteitä ja 2-3-tasolla kenttää. Sissi taas menee koulua 1-2-tasolla ja 1-tasolla esteitä, toivottavasti loppukaudesta voidaan myös esteillä lähteä 2-tasolle.

Lauantaina siis Tarmo ja Anni starttasivat Ypäjä Spring Showssa kaksi poniluokkaa. Ensin 100 cm luokka alle ja sitten ensimmäistä kertaa 110 cm radalle Staffansbergin ponisarjaan. Ensin oli tavoitteena mennä tällä kaudella Ponicuppia, jossa isot ponit menevät 100 cm tasolla ja vasta finaalissa 110 cm. Staffansbergiä sitten vasta ensi kaudella. Ponicupin kisat menee kuitenkin pahasti päällekkäin kenttäkisojen kanssa ja treeneissä kymppi menee jo sujuvasti. Metrissä ratsukolle tuli yksi puomi uusinnassa alas. Muilta osin rata oli oikein sujuva ja hyvä. Tarmo oli aika rento eikä tikittänyt menemään täysillä. Sijoitus luokassa oli kahdeksas, kun kuusi palkittiin.

Itse jännitin varmaan kaikkein eniten koko porukasta 110 cm luokkaa. Mun vauvaponi alkaa jo mennä esteen kokoisia esteitä. Oli todella kiva nähdä miten se pärjää nuorena ja kokemattomana konkariponien joukossa, missä mennään muihin poniratsukoihin verrattuna. Ja hyvinhän se menee. Kympin rata oli oikein sujuvaa menoa. Siinä joutui kyllä jo pitämään ratsastajakin jalat kiinni ja vähän rohkaisemaan, vaikkei se missään kohden ollutkaan jarruttamassa. Meno oli helpon ja varman näköistä. Meinasin haljeta ylpeydestä. Perusradalla yksi puomi tuli alas, mutta sekin niin pienellä hipaisulla, että olisi hyvin voinut olla putoamattakin. Tästä on hyvä jatkaa ja tällä tasolla selvästi mennään. Sijoitus oli 13/25. eli aika hieno ekaksi kerraksi. On se hienoa nähdä itse koulutettu oma kasvatti kisaamassa tasavertaisena poniluokissa vasta 6-vuotiaana tällä tasolla. Toivottavasti saisin jatkossa palaset loksahtelemaan paikoilleen, niin että tulevaisuudessakin omia kasvatteja saisi tuotua 3-tasolle kilparadoille.

Nämä kuvat 100 cm luokasta by Annika Mäki

ja mun suosikkikuva 110cm radalta, poni ottaa varman päälle

Loppuverkaksi käytiin Tarmon kanssa vielä kahlaamassa Ypäjän Rivieralla. Vettä oli mahaan asti. Alkuun Tarmo oli kyllä sitä mieltä, että hänhän ei sinne mene, mutta meni kuitenkin. Lopulta hienosti ja kaikissa askellajeissa. Piti loiskuttaa ja juoda. Toivottavasti se oppisi, että vesi on ihan kiva juttu.

Sunnuntaina vuorossa oli siis 1-tason estekisat Liedossa. Lilli meni ristikkoluokan ja 40 cm, molemmat laiskasti mutta puhtaasti. Possu ja Sissi treenasivat kohti Powercupia menemällä molemmat 50 ja 70 cm. Possu meni molemmat radat puhtaasti ja nappasi toisen sijankin 50 cm luokassa. Sissille tuli 50 cm radalla perusradalla viimeinen puomi alas. Se tippui jotenkin niin huomaamatta, että tuomarikin vihelsi vasta, kun uusinnan eka este oli hypätty. Seuraava rata menikin puhtaasti ja meno oli erittäin sujuvaa. Selkeästi yhteistyö alkaa toimia ja epävarmuus hävitä. Yhtään kertaa poni ei ollut edes menossa ohi. Tältä sen pitääkin näyttää, kivaa ja helppoa, molemmille. Aika pian päästään varmaan lähtemään isommillekin radoille, kun rutiinia tulee ja meno alkaa olla pysyvästi sujuvaa. Tuli niin hyvä mieli, kun katsoi rataa. Talven aikana tuli paljon kieltoja eikä luottoa oikein ollut puolin eikä toisin. Sissi on niin herkkä, että sen kanssa on aina alkuun pientä hakemista. Mutta hyvältä alkaa näyttää ja homma toimii koko ajan paremmin ja paremmin.

311. Kuvapostaus maastoesteiltä

Kuittaan nyt edellisviikon maastoestetreenien raportoinnin kuvilla. Ekalla reissulla oli mukana Sissi ja Tarmo. Toisella reissulla mukana oli vain Tarmo. Kauden ekat kenttäkisat on kahden päivän päästä ja hyvilä mielin lähdetään matkaan. Ekalla treenikerralla Tarzan oli nimensä veroinen ja eteni täysiä mitään katsomatta. Toisella kerralla sillä oli jo vähän enemmän järkeä touhussa ja se ehti nähdäkin mitä hyppää. Vesi on sujunut kohtuu hyvin, toivottavasti sujuu myös kisoissa.

Nämä kuvat oli ekalta treenikerralta

Nyt saa treeneistä kuvia, kun ei itse pääse selkään. Niitä tulee siis kaikkien kuvattomien postausten edestä. Koittakaa kestää.

310. Ponioripäivillä

Ponioripäivät järjestettiin tänä vuonna 17.-19.4. Connemarat oli mukana sunnuntaina. Mukaan oli ilmoitettu kolme nuorta oria. Yksi näistä oli ruunivoikko tuontiponi Bork's Cody ja aivan uusi tuttavuus. Isänä tällä Suomessakin varsin tunnettu Innellan Kestrel. Ikää tällä oriilla taisi olla 5-vuotta. Kaksi muuta olivat kotimaisia kasvatteja; kimo 4-vuotias Symphatil Quality (i. Halle Lafferty) sekä ruunikko 3-vuotias Mornfrost Clements (i. Symphatil Hazy Becks). kaikki oriit oli mun silmään hienoja, oma suosikkini kuitenkin tämä 3-vuotias, vaikka ruunikko ei olekaan niin "säväyttävä" väri. Mutta hieno poni on hieno väristä huolimatta. Tykkäänhän mä meidän Rosestakin, vaikka se on ruunikko.

Ekaa kertaa mukana oli myös oriparaati. Se oli siis käytännössä väliaikaohjelmana varsinaisten arvostelujen välissä. Harmittavan vähän oreja oli tuotu paikalle. Osallistujia, kun oli vain neljä ja niistäkin kaksi meiltä. Toivottavasti tämä saisi jatkoa ja ottaisi vähän tuulta alleen. Mitä enemmän oreja olisi näytillä sitä enemmän yleisöä ja tammanomistajia saataisiin paikalle. Ja kun paikalla olisi niitä tammanomistajia, niin tottakai orejakin kannattaisi tuoda enemmän näytille. Vähän lisää markkinointia olisin kaivannut sekä yleisön että oriinomistajien suhteen. Muuten homma toimi hienosti. Oreista oli tehty värillinen lehtinen, johon sai toimittaa oman mainoksensa, kuuluttajalle sai toimittaa oman esittelyn oriista,esiintyä sai ratsain tai maasta ja hyppäämäänkin pääsi. Ja tämä maksoi vain vaivan raahautua oriinsa kanssa paikalle. Todella toivon, että paraati olisi mukana jatkossakin.

Oriparaati oli ennen connemarojen rakennearvosteluja. Ekku esiintyi ensin ja näytin sen vain maasta käsin. Pappa oli hieman pörheänä ja esitteli alakaulaansa vahvasti. Se ei ole ihan edustavimmillaan pörhistellessään. Selkä on jo sen verran painunut, että yliryhti korostaa erittäin vahvaa alakaulaa ja notkoselkää. Liikettäkän ei irtoa sitäkään vähää, kun pitää leijua. Käynnin esittäminen on lähes mahdotonta. Muutaman kierroksen ravasin sen kanssa maneesissa, mutta Ekku olisi mielellään mennyt vähän reippaamminkin. Olisi varmaan pitänyt pyytää, jos sekin olisi saanut juosta irti kuten rakennearvostelussa. Tosin voi olla, että sitä ei olisi saanut enää kiinni. Sen verran virtaa tuntui olevan. Vähän kuin olisi leijaa lennättänyt. Varsinkin ulkokentällä kävelyttäessä pappa oli varsin pörheänä muiden orhien pyöriessä ympärillä. Tarmosta se otti selvästi enemmän kipinää kuin muista, vaikka Tarmo ei kovin isolla egolla siellä kulkenutkaan. Selvästi tuntee kilpakumppaninsa.

Ekku-pappa 22-v. ekaa kertaa ihmisten ilmoilla Suomessa

 Ekun jälkeen esiintyi Kärkkäisen Annan welsh mountain Moondelight Tawanda ja sen jälkeen connemara Vanity Padraigh. Tarmon vuoro oli viimeisenä. Anni esitti sen ratsain ja otti muutaman hypynkin. Oli hyvä, että ponin sai esittää esteillä, koska se on kuitenkin Tarmon juttu. Ekassa hypyssä poni oli vähän vetelä koulutyyppisen verkan takia ja noin 80 cm korkeasta pystystä tuli puomi alas. Hienosti poni skarppasi ja jalat nousi terävästi seuraavaan hyppyyn. Pystyä nostettiin noin 115 cm korkeudelle ja okserikin oli reilussa metrissä. Kyllä siitä nyt tuli hyvin selville, että poni tykkää ja osaa hypätä. Oltiin siis oikein tyytyväisiä.

Tarmo on "Alansa Ykkönen"

 Ihan kaikkia connemarojen rakennearvosteluja en ehtinyt nähdä, kun Ekku ei halunnut koppiin takaisin. Kaikki kolme nuorta poikaa käyttäytyi todella siivosti ja näyttivät komeilta. Käyttökokeita en ehtinyt katsoa, kun mentiin Tarmon kanssa maastoestetreeneihin. Lopputuloksia katsoin myöhemmin netistä ja aika paljon yllätyin, kun vain Bork's Cody pääsi läpi. Tänä vuonnakin seula oli siis kovin tiukka. Kyllä taas mietin, että onneksi näytin Tarmon silloin kun näytin. Enää sille ei lupia heruisi. Tässä parina viime vuonna on niin monta hienoa oria jäänyt ilman lupia. Jalostusohjesäännön uudistuksen muutoskohdassa oli pari vuotta selvästi "löyhemmän" oloinen arvostelu. Ykkösiä ei silloinkaan ole jaettu, mutta läpi on päässyt. Se on meidän onni. Uskon, että Tarmolla voi silti olla annettavaa jalostukseen, vaikka se ei ulkomuodoltaan olekaan maailman hienoin connemara, mutta suorituskykyä sillä on ja takana hieno suku. Tulevaisuus näyttää sitten mitä se jättää. Tärkeintä jalostuksessa on kuitenkin se jälkeläisten laatu, ei itse yksilön. Kovin olen tyytyväinen ainakin tähän ensimmäiseen Tarmolaiseen.

309. Tulihan se sieltä!

Rosen varsa siis. Ja mihin väliin se päättikin syntyä... Jo perjantai-ilta (17.4.) meni myöhäseen, kun piti laittaa ponit ja kamat iskuun lauantain kisareissua varten. Vajailla unilla siis lähdettiin Laitilaan koulutuupparoimaan. Ajo kesti noin tunti ja 40 min. Pari starttia molemmille poneille ja satulan sovitteluja lisäksi. Mun ratsun kanssa kävi myös sellainen vahinko, että sijoituimme K.N.Specialista, joten lisää odottelua. Kotiin päästiin lähtemään vähän ennen neljää. Kotiin päästyämme ohjelmassa karsinoiden siivous. Siinä jo katsoin Rosea, että taas olisi jotain "töhnää" tissien päissä. Putsasin vielä kamoja sunnuntain oriparaatia varten Pepin liikuttaessa ponejaan. Kahdeksalta illalla oltiin lähimmällä ABC:llä syömässä päivän ensimmäistä ateriaa. Ysiltä taas kotona ja orhien pesuun. Tarmolta onneksi riitti jalkojen ja hännän pesu, mutta Ekku oli pakko pestä kokonaan. Lämmin vesikin loppu tietty kesken, mutta pesu saatiin onneksi suoritettua melko hyvin. Hepat vielä sisälle ja iltaheinät eteen. Kello oli semmoset puoli yksitoista. Rose oli vielä rauhallinen, mutta vahatipat selvästi kasvaneet. Tähän väliin juuri kaivattiin yövalvomista, kun Ypäjälle piti lähteä aamulla ysiltä.

Kävin tsekkaamassa Rosen juuri ennen nukkumaan menoa. Tilanne edelleen sama. Yhden kieppeillä heräsin itsekseni ja kävin tamman luona. Ei vieläkään muutosta. Kolmen jälkeen mulla oli kello soimassa ja nyt tallissa oli vastassa puoliksi syntynyt varsa ja kova hörinä. Rose tuntui olevan ihan ilmiömäinen äiti. Varsa oli hyvin saanut kalvot auki ja terhakkaan oloinen. Ensimmäisenä katsoin, että JES, KELTAINEN! Ylösnoustuaan Rose ei heti aloittanut nuolemaan varsaa kuivaksi, joten menin auttamaan ja kuivaamaan varsaa hieromalla olkitupoilla. Meillä on kylmä talli ja yöt on edelleen myös aika kylmiä. Samalla kurkkasin hännän alle ja toinen JES! TAMMA!

Rosen jälkeiset tuli nopeasti ja ne oli siistit ja ehjät. Pikkuneiti alkoi myös pyrkiä pystyyn ja neljän maissa se jo seisoi ja kävi maitobaarissa. Koko homma meni kuin oppikirjasta. Rose hoiti homman hyvin ja varsa oli oikein jäntevä ja vahvan oloinen. Puoli viiden kieppeillä möngin takaisin sänkyyn, kun oltiin isännän ja Pepin kanssa varsaa ihailtu. Ajatukset harhaili eikä uni tullut. Parin tunnin unilla taas ylös uuteen päivään.

Aamulla kunnon valossa katsoin, että jo on varsalla järeät jalat. Tilauksessa oli keltainen tammavarsa, jolla on emänsä luusto ja isänsä hyppykyky. Nyt olisi kolme neljästä totutunut. Hyppääminen selviää sitten myöhemmin. Nyt se on ainakin maailman ihanin ja söpöin ja paras varsa. Kutsumanimi vähän vielä hakee muotoaan. Olin ajatellut etukäteen Hilmaa tai Hopea, mutta lapset alkaa jo tarjota omia vaihtoehtojaan. Ensin Peppi päätti sen olevan Miuku, mutta nyt ollaan päätymässä kuitenkin kissan nimen sijaan Hillaan. Virallinen nimi tulee olemaan Ohana Highest Hope.

Ja sitten iso kasa kuvia. Koitan kaivaa ensikuvat puhelimestakin jossain välissä.

Ensimmäinen aamu, ikää noin 5 h

ja ekaa kertaa pihalla

 

Loput kuvat on ottanut Päivi Kankare ja ikää neidillä pari päivää.

Tämä kuva on musta ihan huikea. Pitäisi tauluksi teettää.

308. Kootut selitykset...

Tähän kuuluu tietenkin pahoittelut liian vähäisestä postaamisesta ja kiireiden selittelystä. Nyt on vaan yksinkertaisesti tullut vastaan tilanne, että tunnit vuorokaudessa eivät riitä kaikkeen. Täytyy oikein miettiä ja tsekata mistä kaikesta on kirjoittamatta. Sellaista haipakkaa on pari viikkoa menty, että itsekään ei pysy perässä. Parin viikon päästä helpottaa hetkeksi (tai näin ainakin uskottelen itselleni).

Viime viikkoon mahtui:
* eläinlääkäriä, kengittäjää, ratsikoulun ratsutuspäivää
* Annan kouluvalkkua
* Annan maastoestevalkkua (x2)
* kauden ensimmäiset 2-tasonkoulukisat
* Ponioripäivät
* Anun estetunteja kahdella hevosella
* varsominen

Tässä siis olisi tulevia postausaiheita ja yksi luonnoskin tuolla odottelee julkaisemistaan, kun saisi sen kirjoitettua loppuun. Tosin huominenkin näyttää huonolta, kun ap on taas vuorossa ratsastuskoulun ratsutettavat ja illalla olisi tarkoitus lähteä Vermoon Poninäyttely-yhdistyksen kokoukseen. Siis muiden hommien lisäksi.

Väsymyksestä huolimatta upeita hetkiä on taas koettu paljon ja niiden voimalla jaksaa taas painaa. Nämä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

307. Kisakuulumisia

Kirjoitettavaa on vaikka kuinka paljon ja koko ajan tapahtuu. Valkkuja on noin kaksi viikossa ja kisat viikonloppuisin. Ratsutettavat edistyy, uusia tulee ja vanhoja menee. Arjen haasteita, (hevos)elämän iloja ja suruja. Päälimmäisenä vuoden ensimmäisen varsan odottelua ja lähestyvän astutuskauden alkamista. Niin ja tietty omien ponien hehkutusta.

Viime viikonloppuna käytiin 1-tason koulukisoissa Turussa. Mukana oli Possu, Baroni ja Sissi. Peppi oli jälleen ensimmäinen ei-sijoittunut siistilläja tasaisella suorituksella. Sissi puolestaan nappasi jälleen punaisen rusetin He B:0 :ssa. Vauva-poni Baroni teki todella hyvän raviosuuden, mutta laukka putosi muutaman kerran molempiin suuntiin. Tuomarin linja oli aika tiukka ja prosentit oli 57,5. Tällaisen hevosen kanssa on niin kiva tehdä töitä, kun se edistyy harppauksin. Kisojen välisellä viikolla löytyi yhtäkkiä laukannostot ja laukkaan löytyi ihan uudenlainen vauhti ja meininki. Hyppytreeneissäkään ei ollut enää tietoakaan ponista, jonka laukka kuoli kaarteeseen. Sain jopa vähän pidellä sitä. Kouluvalkussa se oppi hienosti väistämään pohjetta ympyrällä sekä sisään että ulos. Itsekseen mennessä tulee usein ajateltua, että se on vasta vauva, ei sen tarvii osata vielä. Siispä kotiharjoitukset menee helposti keventelyksi ja laukkailuksi isoilla ympyröillä. Valkuissa tulee tsempattua ja valmentajan ottaessa huomioon hevosen iän, tehtävät pysyvät sopivina sekä vaativuudeltaan että kestoltaan. Tämä viikko ollaan otettu hyvin rennosti kahden tiiviimmän työviikon jälkeen.

Baroni 4-v. verkkaa

Pääsiäismaanantaina Tarmo pääsi Annin kanssa 2-tason estehyppelöihin Anisiin. Se meni 90 ja 100 cm. Verkka oli taas paikoitellen poukkoilua. Ekassa luokassa ponilla oli vauhti päällä ja se meni hieman hätäisesti. Tuplanollat tuli kuitenkin ja aika riitti kuudenteen sijaan. Rusetti siis Tarmollekin. Metrin verkassa oli aika tyhjää, kun Tarmo oli eka lähtijä, joten sen sai paljon rennommaksi. Radalla rytmi oli hyvä ja meno sujuvaa. Se on kauhea kuinka paljon voikaan jännittää siellä radan laidalla. Syke oli ihan miljoona ja melkein muistin hengittää. Mä olen niin tyytyväinen tähän yhteistyöhön. Ratsukko pelaa hyvin yhteen ja tekeminen on helppoa. Torstaina Annan valkussa poni oli taas virtaa täynnä, mutta hyvin se tekee pyydetyt askeleet. Sillä on niin vatava halu hypätä ja vahva itseluottamus. Seuraavissa kisoissa olisi sitten tarkoitus lähteä ensimmäistä kertaa 110 cm radalle. Mua jännittää jo nyt ihan valtavasti. Ei siksi etteikö poni selviäisi. Tiedän, että se selviää ja helposti. Mutta onhan se aina jännää, kun oma lapsi kisaa. Vaikka se lapsi olisikin karvainen ja nelijalkainen.

nämä kuvat metrin verkasta

ja odotellessa odotellaan

Tässä vielä video metrin radasta hidastuksineen kaikkineen. Ammattitason vehkeillä tulee hieman erilaatuista kuvaa kuin mun kännyllä... Tarmo100cm

Rosella on ollut nyt kahtena iltana pienet vahatipat. Laskettu aika sillä on 13.4. Se on kyllä ollut todella rauhallinen, mutta ei näistä ensikertalaisista oikein tiedä, koska varsa on tulossa. Viime yönä kävin kerran katsomassa tallissa ja tämäkin yö tarkkaillaan tilannetta. Oljet laitoin eilen illalla alle. Melkein teki itsekin mieli käydä sinne nukkumaan. Kovasti odotan Tarmon (ja tietty Rosen) ekaa connemaravarsaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Ei vaan malttais odottaa, kun ollaan jo näin lähellä.

Ensi viikolla on vuorossa sunnuntaina ponioripäivät. Connemaroja on näytillä kolme. Lisäksi mukana on ensimmäistä kertaa oriparaati hyväksytyille ponioreille. Hieno tilaisuus päästä näyttämään poikia tammojen omistajille parhaassa kunnossa. Kesällä noi on todennäköisesti laihtuneita, joten kevät on hyvä aika näyttää niitä ennen kuin massa alkaa hävitä. Tosin Ekku on jo aika paksukin, mutta siitä olemme vain onnellisia. Kaikki siis sankoin joukoin ihailemaan meidän oreja Ypäjälle 19.4. klo 11 oriparaatiin. Tarmo esiintyy Annin kanssa ratsain, myös hyppyjä olisi tarkoitus näyttää. Ekku puolestaan tulee ihan maasta käsin näytille. Sitä on nyt ratsastettu niin vähän, että käy varsin kuumana ja stressaa helposti. Se on onneksi edustava ihan omana itsenäänkin.

Huomenna messuilemaan.

306. Kisoihin(ko)

Ennen viime viikonlopun koulukisoja heräsi taas mietteitä kisoihin lähdön ja luokkavalinnan suhteen. Koska nuoren voi viedä ekaa kertaa kisoihin, mihin luokkaan mennään ja milloin voi alkaa miettiä tason nostoa. 1-tason kisat on mielestäni harjoittelua, joihin voi lähteä harjoittelamaan vieraassa paikassa käymistä, erilaisten esteiden/kouluaitojen katselua ja vieraiden hevosten kanssa liikkumista. Lisäsi tulee tietysti matkustaminen. 2-tasolla ja siitä ylöspäin sitten ajatuksena on enemmän itse kisaaminen.

Mulla kun on tapana lähteä maailmalle melko pian kun hallintalaitteet toimii suht varmasti ja ratsu tuntuu siltä, että en aiheuta sen kanssa vaaratilanteita ratsulle, itselle tai kanssakilpailijoille. Ei sen niin väliä, vaikka muoto ei ole vielä ihan tasainen tai laukka ei nouse joka kerta kuin napista. Tässä vuosien varrella on tullut sen verran monta kisarataa mentyä, että en jännitä näitä tilanteita enkä ota paineita. Se tietysti helpottaa ratsunkin rennoksi saamista. Tottakai tavoitteena on saada siisti ja ehjä suoritus. Pitäähän sitä kyetä samalla näyttämään oman osaamisensa taso ja ennen kaikkea saada kokemattomalle ratsulle mukava kokemus vieraasta tilanteesta. Radan aikanakin pyrin kehumaan oikeista asioista. Prosenteilla ei juurikaan ole merkitystä, vaan hyvä mieli on tärkein.

Hevosen taitojen kehittyessä lähden mielelläni myös etenemään luokissa. Kun seuraavan tason kuviot sujuu, voidaan aloittaa niiden treenaminen jo pikkukisoissakin. Edelleenkään en hae täydellistä suoritusta, vaan lähinnä kisoissa on mahdollisuus testata kuinka kuviot sujuvat peräkkäin. Paperin saatuaan radan jälkeen tietää ainakin mitä treenata ensi kerralla.

Tiedän paljon ratsastajia ja valmentajia, jotka hiovat kuvioita viimeiseen asti eikä niitä lähdetä julkisesti esittämään ennen kuin ne varmasti sujuvat. Mutta tekeekö silloin itselleen turhia paineita? Kilpailutilanne on aina eri kuin kotona tai valmentajan silmien alla. Hevonen voikin olla lähes toimintakyvytön vieraassa tilanteessa ja pettymys onkin suuri, kun viimeiseen asti hiottu kuvio ei onnistukaan. Varsinkin nuoren ja kokemattoman hevosen kanssa uusi tilanne voi olla todella jännittävä. Mielummin lähden vähän raaemmalla hevosella täysin ilman paineita hakemaan kokemusta, kuin suorittamaan tosissani ja saalistamaan ruusukkeita. Voi olla tyytyväinen suoritukseen, jos hevonen on mennyt tuomaripäätyyn ja pysynyt valkoisten aitojen sisällä. Kun tavoitteet on riittävän matalalla, onnistuminen ja hyvä mieli on paljon todennäköisempää.

Kyrahan on sanonut, ettei kannata lähteä kisaamaan, jos ei lähde voittamaan. Kyllähän se voiton tavoittelu laittaa tsemppaamaan ja tuo harjoitteluun ihan erilaista motivaatiota. Kyllä sitä itsekin alkaa haaveilla tuloksista ja pärjäämisestä, jos kisaa pidempään yhdellä ratsulla. Mulla on kuitenkin hevoset vaihtuneet aina silloin, kun homma alkaa sujua ja tulosta voisi odottaa. Mutta tämä sopii hyvin. Ei kovia paineita, ei tiivistä treenaamista hampaat irvessä. Olen todella tavoitteellinen omassa ratsastuksessani eikä ilman valmennuksia ja kisoja ratsastaminenkaan juuri kiinnosta. Mutta ne huikeat hetket, kun nuori poni oppii kokoamaan laukkaa tai tekemään sujuvia siirtymisiä.

Onhan se tavallaan vähän huonoakin mainosta omalle työlle käydä raaoilla hevosilla ihmisten ilmoilla. Tällä alalla pitää olla esillä ja käydä kisoissa, jotta mahdolliset asiakkaat näkee mun tyylin ratsastaa ja toimia hevosten kanssa. Hyvät ja onnistuneet suoritukset tietysti olisivat toivottavia, mutta kun hevosten kanssa kaikki ei aina mene niin kuin suunnittelit. Musta on hyvä näyttää myös kuinka ratkaisee mahdolliset jännittävät tilanteet ja kuinka pystyy hevosta niissä auttamaan. Aika harva  käy mun työskentelyä täällä kotona katsomassa. Jos mä odottaisin valmista ja treenaisin kaikki kuviot loppuun asti, niin enhän mä pääsisi kisoihin asti lainkaan.

Estepuolellakin lähdetään rohkeasti kisaamaan pikkuluokkia, kun kaasu, jarru ja ratti toimii. Korkeuksien nostossa ei kuitenkaan hätiköidä, vaan pidetään meno ennemmin vähän helppona kuin liian vaikeana. Liian korkeilla esteillä hevosen itseluottamusta saa syötyä helposti. Pienillä korkeuksilla voi yhtä hyvin harjoitella ratojen sujuvuutta ja teiden ratsastamista. Kun ne sujuu esteiden nousukin on helpompaa. 

Ehkä mun suhtautuminen kisoja kohtaan on liian leppoisaa, mutta mulle riittää, että olen itse tyytyväinen ja hevonen saa hyviä kokemuksia. Vaikka ratsastaminen on usein ihan työtä, niin kisaaminen on aina harrastamista ja tykkään haastaa itseäni vaikken voittoa lähdekään tavoittelemaan. Ehkä asenne olisi erilainen, jos alla olisi oikea kilpahevonen, jonka kanssa hioisi yksityiskohtia ja tavoitteena olisi pärjätä. Toisaalta silloin myös pettymykset olisi isompia.

305. Koulukisoja, varsan odotusta ja muuta pientä

Edelleen voisi myös velloa tässä tuskassa kelien ja työmäärän kanssa, mutta päätin olla valittamatta enempää. joten sori vaan kanssatalleilijat, valitan suoraan teille.

Aloitetaan vaikka varsojen odottelusta. Rosen laskettuun aikaan on enää vajaa kaksi viikkoa! Joka aamu ja ilta kyttään sen tissejä. Kasvavat vauhdilla, mutta ei vielä vahatippoja, maidon valuttamista ym. Mä en vaan malttais odottaa enää yhtään. Vatsa Rosella on valtava eikä se juurikaan arvosta sen käpälöintiä. Vähän tukalalta sen olo vaikuttaa muutenkin eikä ruokakaan oikein maistu, varsinkaan aamuisin. Se jättää rehuja kupin pohjalle, yön aikana kaikki menee kyllä ja heinä maistuu. Karsinaan en ole vielä vaihtanut olkia, ensi viikolla jossain välissä sitten. Haaveissa olisi ruunivoikko tammavarsa. Värinä varsalla on joko ruunikko tai ruunivoikko. Keltainen olisi vaan niin paljon kivampi kuin perus ruunikko. Tammavarsa saisi jäädä kotiin ainakin alkuun ja rauhassa katseltaisiin mitä siitä tulee. Orivarsa menee myyntiin. Todennäköisesti se ei mene kuitenkaan heti kaupaksi.

Nämä otokset otettu viikko sitten

Kaijalla on varsomiseen kolmisen kuukautta. Sillä on selkeästi varsavatsa, mutta utare ei ole kasvanut vielä lainkaan ja virtaa sillä tuntuu riittävän. Viime viikolla ehdin ratsastaakin sillä pitkästä aikaa. Sen tamman  luonne on kyllä puhdasta kultaa. Taas kuukauden tauko hommista ja menin ilman satulaa kentällä kaikki askellajit läpi. Kuolaimen vaihdoin novasta oliiviin, koska Kaija oli pureskellut novaa...ryökäle. Se oli kallis kuolain! Hienosti tamma kulkee kuolaimella käynnissä ja ravissa, taipuu molempiin suuntiin ja tekee töitä kuuliaisesti. Molemmat laukatkin nousi mallikkaasti ilman kiihdytysravia. Vatsa työntää kyllä kuskia vahvasti kaulalle, varsinkin laukassa, kun poni on vielä todella etupainoinen. Tässä vaiheessa en edes lähde työstämään ryhtiä, vaan riittää, että laukka nousee ja säilyy. Ei ole reilua lähteä vaatimaan mitään "uutta", kun vatsa painaa ja aiheuttaa lisävastusta muutenkin voimattomaan menoon. Syksyllä ehditään treenata sitten. Kaija on niin täyspäinen, että etenee kyllä nopeaan. Hyvin se tuntuu edistyvän hengailemalla tarhassakin... Sen kohdalla olen pyöritellyt ajatusta myymisestä, mikäli siis tammavarsa tulisi. Toisaalta myös uudelleen astuttaminen houkuttelisi...Katsotaan tilannetta sitten varsan synnyttyä.

Reinon myynnissä pitäisi myös aktivoitua. Toisaalta en haluaisi myydä sitä vielä, mutta pakko olisi vähentää. Saatiin siitä  videolle pari irtohypytyspätkää Aulangoltakin ilmoitukseen mukaan. Siitä tulee kiva poni. Toisaalta olisi kiva jättää se tohon, koska tässä on nyt aikamoinen aukko nuorisossa. Kaijaa, kun päästään työstämään, niin Reino on sitten seuraavana vasta vuoden päästä ja sen jälkeen on taas välivuosi. Tosin kyllä noita projekteja on riittänyt, vaikkei omia olekaan. Tälle keväälle on sovittuna viisi 3-vuotiasta suokkia sisäänratsastukseen muutaman muun projektin lisäksi. Reino pitäisi saada kärryjen eteen, mutta aukädet puuttuu niin usein.

Viime sunnuntaina pääsin viimein myös itse aloittamaan kisakauden. Vitsit oli kivaa! Menin tolla 4-v. ratsuponilla sen ensimmäisen kouluradan. Se väläyttelee todella laadukkaita pätkiä. Voima ei ihan vielä riitä esim. volteilla, mutta paranee joka päivä. Tänään sillä oli jo virtaakin sen verran, että laukkaa pääsee vähän lyhentämään ja työstämään ilman, että putoaa heti raville. Nostotkin oli nostoja. Superhieno vauva-poni. Kisoissa se oli oikein viisaasti. Verkkasin hyvin kevyesti ja lähinnä hengailtiin ja katseltiin maisemia sekä fiiliksiä. Yllättävän vähän se kyttäili aitoja, tuomaria tai ylipäätään mitään. Radalla oli havaittavissa pientä kiemurtelua. Eka laukka nousi vähän myöhässä ja toinen meni rikki kerran. Tulokseksi saatiin 58%. Tosi tyytyväinen oli poni-poikaan. Se oli taitava.

Muutenkin kisat meni hyvin. Olivia ja Sissi nappasivat ekoista kisoistaan sekä He C:1.ssä että K.N.Specialissa 4. sijan erittäin siisteillä ja tasaisilla radoilla. Peppi ja Possu olivat C:ssä ekoja ei-sijoittuneita 62,5% tuloksellla. Possukaan ei jäänyt pissimään kesken radan. K.N:ssä Peppi unohti radan kerran ja pysähdyksessä Possu meinasi jäädä pissimään, mutta suostui kuitenkin jatkamaan. Pepillä meni selvästi vähän kuviot sekaisin ja loppurata oli vähän huolimaton. Kommenttia tuli myös, kun poni ei liikkunut peräänannossa. Peppi unohtaa aina radalla ratsastaa ponia ja suorittaa vaan kuvioita, jolloin Possu jolkottelee vähän pitkänä ja löysänä. Tämä kausi treenataan tätä asiaa. Pääasia, että saatiin kaksi hyväksyttyä rataa. Vähän lisää luottoa ja motivaatiota tekemiseen. Tarmokin pääsi Annin kanssa kisoihin ja he menivät Tarmon ekan He A-radan. Ohjelma oli kyllä sieltä vaikeimmasta päästä, mutta poni selvitti sen kunnialla läpi 57,8% tuloksella ja siihen mahtui yksi rikottu vastalaukka. Tästä on hyvä jatkaa. Videoitakin parista suorituksesta on tulossa, kunhan ne suostuu latautumaan koneelle...