maanantai 29. kesäkuuta 2015

335. Lisää tarinoita varsojen taustoilta

Viimeistä kertaa kisoissa
Kun 2006 loppuvuodesta muutimme tänne, ei seuraavalle kesälle ollut varsoja tulossa. Treenattiin Lissun kanssa vuosi enemmän ja vähemmän aktiivisesti, käytiin mm. hyppäämässä Lissun viimeiset kisat. Parin vuoden treenitauon jälkeenkin se luotsasi meidät 80 cm luokassa voittoon ja 100 cm luokasta tuli myös sijoitus. Edellisenä syksynä muutama connemarakasvattaja teki kimppatilausta joka tammanomistajan unelmasulhasen Dexter Leam Pondin pakastesiemenistä. Poni, joka on kaikin tavoin korrekti rotunsa edustaja ja kilpailee 130 cm tasolla. Koska Lissu on aina ollut henkeen ja vereen esteponi, halusin ehdottomasti myös kokeilla sille tätä oria. Tilasin kaksi annosta eli kahteen kiimaan voisi siementää. Siemenet tuli Orimattilaan, jonne Lissukin raahattiin, kun tuli kiimaan. Se oli oriasemalla muutaman päivän ja sitten haettiin kotiin ultraa odottelemaan. Eikä se tietenkään tiinehtynyt ekalla yrityksellä, joten uusi reissu Orimattilaan. Kotiin tamman sai juuri ennen juhannusta. Kyllä meidän isä oli iloinen, kun ajettiin juhannusruuhkassa vanhaa 1-tietä 30 km/h muutamia kymmeniä kilometrejä. Eikä se tiinehtynyt vieläkään. Unelmavarsa jäi saamatta. Tästä kimppatilauksesta ei Suomeen syntynyt yhtään Dexterin varsaa. Todella sääli.


Koska pakastevarsaa ei saatu aikaan, soitin Rockfield Scarfacen omistajalle ja Lissu vietiin jälleen Liljendahliin. Siellä pääsin ekaa kertaa näkemään astutuksenkin livenä, kun Lissu oli hyvässä kiimassa. Nyt se tiinehtyi laakista. Totesin, että Lissun kanssa ei toiste lähdetä pakastekokeiluihin. Varsinkin, kun siemenet maksoivat noin 500€ ja oriaseman lasku oli 700€. Tuloksena ei mitään! Halpaa lystiä...

Tässä välissä saimme toisen tamman mukaan kuvioihin. Snuttenin meille päätymisestä voi lukea täältä. Kesäkuun alussa syntyi meidän kolmas kasvatti Minni. Lähdettiin isännän kanssa käymään elokuvissa (oliskohan ollut Sinkkuelämää) ja kun tulimme kotiin oli varsa puoliksi syntynyt. Lissu oli otettu sisälle ennen lähtöä, koska osasimme odottaa varsomista, mutta pääsihän se silti yllättämään varsomalla niin "aikaisin". Tämä varsa oli varattu jo ennen syntymää, mutta olin siti ihan fiiliksissä ensimmäisestä tammavarsasta. Minnin nimi on näiden ostajien valikoima.


Snuttenin varsomisen kanssa oltiin hieman pihalla. Se tuli tiineenä ja astutuspaperit oli kaikki Tanskaksi. Niissä oli monia eri päivämääriä enkä oikein saanut selvää mikä olisi viimeinen astutuspäivä. Varsaa odoteltiin siis vasta heinäkuun loppuun. Pieni ylläri oli, kun menin 1.7. aamutalliin ja karsinassa odotti pieni varsa. Kakki vaikutti olevan hyvin, mutta pientä paniikkia aiheutti varsan lötköt jalat. Netta käveli lähes vuohisillaan. Lissun varsoilla ei ole koskaan ollut mitään löysyyttä jaloissa. Eläinlääkäri kuitenkin rauhoitteli, että se on aika yleistä ja jalat vahvistuvat muutamassa päivässä. Tämä varsa oli sievääkin sievempi ja tamma, joten se päätettiin jättää toistaiseksi kotiin erilaisen sukunsa takia. Nimi Cornette tuli emän emältä, joka on Bolle Cornett.

Kumikoipi
Samana keväänä olin jo ajatellut, että Lissu astutetaan nuorella Dale Mountain Mistillä, joka oli juuri hyväksytty oripäivillä. Sille varsalle oli jo nimikin ja kaikki. Sitten kuitenkin Suomeen tuotiin yhdeksi kaudeksi Ruotsista hyppyori Ashfield Cathael Crobdhearg astumaan. Varasin heti Lissulle paikan sille. Snutten päätettiin jättää astuttamatta ja kouluttaa sitä eteenpäin sekä vähän kisata. Lissu vietiin siis Kouvolaan Minnin kanssa, muistaakseni ei varsakiimaan, vaan seuraavaan. Astutukset oli menneet hyvin, mutta Lissu ei vaan tiinehtynyt. Se taidettiin astuttaa kolmeen kiimaan, kunnes tärppäsi. Viimeisen astutuksen jälkeen tamma ja varsa haettiin kotiin juuri ennen Poninäyttelyä. Olin ikionnellinen, kun Lissu viimein ultrattiin tiineeksi, sillä tästä yhdistelmästä tosiaan halusin varsan. Estehyppääjän.

Viime aikoina olen huomannut, että en muista Tarmon syntymää lainkaan. Siitä ei vain ole jäänyt mitään muistikuvia. Silti se on meidän varsoista ainoa, joka ei ole koskaan ollut myynnissä. Sitäkin olen miettiyt, että miksi näin. En kuitenkaan odottanut sen riittävän jalostukseen. Se on ollut alusta asti selvää, että se on esteponi. Meillä oli tuuria, että se hyväksyttiin jalostukseen, joten mulla on syy pitää se kotona. Kasvattaja, kun ei ruunalla oikeen mitään tee. Tarmon syntymän jälkeen Lissua yritettiin siementää Golddigger Laddiella, ekan kerran jo varsakiimaan. Taidettiin kolme yritystä ehtiä ottaa, mutta tyhjäksi se jäi. Se harmitti todella, koska Dixi oli lähdössä Irlantiin astumaan eikä takaisin tulosta ollut vielä tietoa. Varsaton vuosi edessä...

Edit: Tarmon nimen takaa on jäänyt tarina kokonaan pois. Halusin nimeen loppuosan Dash, koska isä on Ash. Pelkkä Dash olisi ollut ihan tylsä ja lyhyt, joten selasin sopivan kuuloisia vaihtoehtoja Irish Names -sivustolta. Sieltä löytyi sopiva nimi Tarmolle: Domhnall; pyhimysten listalta (Dónal), joka tarkoittaa World-Mighty. Sitähän Tarmo on. Lempinimi vain sopi varsalle kuin nakutettu. Se ei siis tule "mistään". Tarmo oli heti Tarmo, alkuun sille naureskeltiin, mutta aika nopeaan kaikki ovat todenneet, että nimi kuvaa sitä valtavan hyvin. 

Tässä Tarmolla on ikää yksi päivä, kuva: Kaisa Kukkanen

lauantai 27. kesäkuuta 2015

334. 10 vuotta ja 12 kasvattia

Mä olin niin suunnitellut, että tekisin tämän postauksen, kun merkkipäivä tuli täyteen. No enhän mä mitään siinä juhannushässäköissä muistanut. Unohdin jopa lähettää onnitteluviestin meidän 10-v. Kaapolle. Kymmenen vuotta tuli täyteen 19.6. Silloin syntyi ensimmäinen Ohana-varsa. Nyttemmin niitä on yhteensä 12. Tammoja on viisi, oreina on syntynyt seitsemän ja kuusi näistä elelee ruunana.

En edes muista mistä se lopullinen päätös Lissun varsottamiseen tuli. Olin silloin koulussa Ypäjällä ja poni asusteli kotitallillaan. Kaverini ratsasti sitä viikot ja mulla oli viikonloput. Lissu oli kantakirjattu edellisenä vuonna ja varsonutkin muutamaa vuotta aiemmin. Selailin netistä orivaihtoehtoja aika monta kertaa. Olin jo pitkään ihaillut oria Golddigger Laddie, mutta sen käyttö kaatui kotisivujen ja sähköpostin puuttumiseen. Edelleen vihaan soittelua vieraille ihmisille ja silloin reilu 10 vuotta sitten se oli vielä vaikeampaa. Lopulta päädyin Dixin poikaan Rockfield McBurney. Se näytti kivalta ja omistajaa oli helppo lähestyä. Siinä vaiheessa mulla ei juurikaan ollut mitään kasvatuksellisia tavoitteita tms. Kunhan saisin varsan. Lissu siis koppiin ja äidin ja isän kanssa ajettiin reilun kolmen tunnin matka Liljendahliin. Oli se jännää hoitaa ensimmäistä kertaa näitä juttuja, mutta onneksi oriinpitäjä neuvoi hyvin. Lissu haettiin kiiman jälkeen kotiin odottelemaan ultraa. Tiine se oli kerrasta ja sitten vain odoteltiin.

Varsominen ajoittui mun kesälomaan. Se meni noin viikon yli lasketusta ajasta, mutta varsomisen merkit oli hyvin nähtävissä. Jäimme isännän (joka oli siis edellisenä syksynä joutunut mukaan näihin kuvioihin) kanssa tallille varsomista odottelemaan. Siinä odotellessa kävimme saunassa ja uimassa. Aamuyön tunteina viimein alkoi tapahtua ja näimme koko varsomisen. Se oli kyllä hienoa. Lissu  hoiti homman hyvin ilman apuja. Nopeasti pieni oripoika oli pystyssä ja syömässä. Nimeä olin pohtinut koko vuoden. Siinä vaiheessa ei ollut suunnitelmissa mikään varsinainen kasvatusura, mutta halusin kuitenkin mennä aakkosten mukaan nimien kanssa. Lissun ensimmäinen varsa on nimeltään Cailin O'Cassiopeia, joten halusin jonkun yhteyden siihen. Sieltä löytyi sitten Andromera (tietysti pienen kirjainvirheen kanssa). Kasvattajanimi Ohana taas tuli Disneyn Lilo ja Stich -elokuvasta. Olen aina ollut Disneyn piirrettyjen suuri fani ja sieltä jäi mieleen tämä. Ohana on perhe ja perhe on, että ketään ei hylätä tai jätetä yksin.

Kaapo alle 1 vrk
Varsa oli tietysti kaikkein hienoin ja ihanin. Kaikki sujui hyvin ja ongelmitta. Mulla koulu jatkui ja Lissu oli vähän juoten edelleen, joten halusin tietysti toisen varsan. Nyt oriiksi valikoitui suht lähellä asuva ja hyvin kisoissa pärjännyt Symphatil Hazy Becks. Lissu vietiin sinne jo varsakiimaan, mutta Lissu oli sitämieltä, että siihen ei kyllä astuta. Ensimmäiset vastoinkäymiset tuli siis tässä vaiheessa, että ei kaikki aina menekään kuin strömsössä. Lissu tuli kotiin ja sai kiimapiikin. Muutaman päivän päästä se vietiin taas takaisin oriille, mutta se ei näyttänyt kiimaa vieläkään. Se hengaili siellä jonkin aikaa, kunnes alettiin jo miettiä siementämistä. Se vaan kiukutteli oriille koko ajan. Lissu on aina ollut aika hysteerinen varsojensa perään ensimmäisen kuukauden. Lopulta se tuli kuitenkin luonnostan kiimaan ja saatiin astutettua ongelmitta. Kotiin se haettiin Vermon poninäyttelyn kautta. Sieltä saalistettiin suoraan laitumelta ja ajettiin Vermoon pesemään poneja näyttelykuntoon. Tiineeksi Lissu jäi heti.

Seuraavana keväänä meille syntyi huhtikuussa oma vauva. Asuttiin Tampereella ja Lissu oli Paimiossa edelleen omalla tallillaan. Kesäkuun lopulla se varsoi vähän yllättäen laitumelle ruunikon oripojan. Nimeksi sille tuli Becksham, koska olihan silloin käynnissä jalkapallon MM-kisat ja isä oli Becks. Varsa oli varsin villi ja hankala saalistaa, kun oli vapaana syntynyt. Ehdin siinä jo panikoida, mitä teen nyt neljän ponin kanssa. Pelastava enkeli saapui kuitenkin ja Taavi vaihtoi omistajaa alle viikon ikäisenä, kun hyvä ystäväni osti sen. Kesän aikana muutettiin itsekin Tampereelta takaisin Paimioon ja ponien hoito onnistui taas hyvin. Siihen oli tarkoitus jäädä toistaiseksi, joten Lissuakaan ei astutettu uudelleen.

Pikku-Taavi
Syksyllä isäntä kuitenkin löysi meille tämän nykyisen paikan yövuorossa netissä surffaillessaan ja joulukuussa pääsimme muuttamaan neljän ponin kanssa. Omia oli Lissu, Kaapo ja Lilli. Lisäksi Taavi seurasi mukana. Oman paikan löytymisen jälkeen kasvatus on alkanut aktiivisemmin. Silloin Tampereella ja Paimiossa kerrostalossa asuessa ja ensimmäisen oman varsan myötä aloin myös osallistua aktiivisemmin netin connemarakeskusteluihin sekä yhdistyksen toimintaan. Pikkuhiljaa sitä on vajottu syvemmälle ja syvemmälle. Nyt ollaan jo niin syvällä, että tästä on vaikeaa edes kuvitella jotain muuta. Edelleen orivalintojen teko, ultrausten jännittäminen, varsojen syntymät sekä muun connemaraväen kanssa tapaamiset ovat ehkä parasta mitä tiedän. Kasvatus on kaikkien tuskastelujenkin jälkeen ihan parasta tässä hevoshommassa.

Kiinnostaako lukea tarinat myös muiden varsojen/orivalintojen taustalta?

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

333. Sissin jalat...

Maanantaina oli vihdoin sovittuna Sissille eläinlääkäriaika, jotta saadaan selville mikä siellä etusissa mättää. Ponihan siis liikkui huonosti toukokuun lopussa, kun olin soveltuvuuskokeissa Ypäjällä. Ei mitään selvää ontumista missään vaiheessa, mutta liikkuminen oli pätkittäin epämääräistä. Siitä asti  Sissi on ollut hyvin kevyellä ja nyt kokonaan saikulla saatuaan potkun rintaansa.


Tältä patti näytti pahimmillaan
Aamuhan oli ihanan kesäinen ja lämmin... Toppatakkia siis niskaan ja vesisateeseen kahlaamaan kentälle poni liinan päässä. Patti ryntäissä on laskenut hyvin, joten ontumatutkimus pystyttiin tekemään. Ympyrällä Sissi liikkui ihan puhtaasti molempiin suuntiin. Molemmat etuset taivutettiin vuohisnivelten kohdalta ja molemmissa jaloissa oli havaittavissa taivutusreaktiot. Etujalat siis kuvattiin, tai siis vuohisnivelet. Se on kyllä näppärää, kun lähialueelta löytyy eläinlääkäri, jolla on kannettava röntgen-laite. Vuosi sitten hän kävi kuvaamassa Rosen takapolvet ja kintereet, kun se liikkui jäykästi. Yhdellä ponilla on kuvattu kavioluun asentoa jne. Kotona kuvaaminen on lähes ilmaista verrattuna klinikalle lähtöön. Ei poliklinikkamaksuja, ei menetettyä aikaa ja bensaa. Alle puoli tuntia ja homma oli hoidettu.

Kuvissa oli pientä sanomista. Vähän terävää reunaa ja epätasaisuutta. Ei paljoa, mutta 10-vuotiaalla ponilla saisi olla paremmat. Eikä ne siitä paremmiksi muutu. Nyt on siis tärkeää hoitaa jalkoja niin, etteivät ne oireilisi eivätkä pääse pahenemaan. Nyt jalat on ok, kun alla on kevyempi jakso, joten niitä ei lääkitty millään lailla. Nyt lisätään ruokintaan MSM tms. nivelvalmistetta, jalat kylmätään liikutuksen jälkeen ja yöksi laitetaan W-healing wrapit. Muutokset on sen verran pieniä, että nämäkin voivat pitää kintut iskussa, mutta jos ei, niin mietitään lääkitsemisvaihtoehtoja sitten. Treenejä ja kisoja täytyy myös miettiä vähän tarkemmin, varsinkin hyppäämisiä. Ei siis hypellä useampaa päivää putkeen.

Pohdin ääneen myös eläinlääkärille varsottamista. Onko sellaisen tamman paikka siitoksessa, jos sillä on nivelet rikki jo 10-vuotiaana? Sissillä on taustalla ylipainoa eikä sen varsa-ajasta juuri ole tietoa, joten eihän niitäkään vaikuttajina voi sulkea pois. Eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että muutokset ovat sen verran pieniä, ettei sen pitäisi olla esteenä varsottamiselle. Täytyy vaan valita mahdollisimman hyväjalkaisia oreja. Sissi on kyllä niin hyvä tamma, että olisi todella sääli olla käyttämättä sitä. Mutta toivotaan nyt, että jalat pysyy kunnossa vielä pitkään. Nyt tiedetään kuitenkin mitä siellä on ja miten pitää toimia. Potkusta sille on kuitenkin tullut jonkin sortin lihasvamma ja sen takia ollaan vielä pari viikkoa sairaslomalla. Siihen arnikaa ja jos saisi vaikka meidän hierojaa antamaan sille laseria siihen, niin paraneminen voisi nopeutua.

Näihin tunnelmiin tähdätään jälleen

maanantai 22. kesäkuuta 2015

332. Maastoesteillä Kemiössä

Viime viikolla käytiin porukalla Kemiössä Nygårdin tallilla treenaamassa Nykäsen Kallen valvovien silmien alla. Meitä oli neljä ratsukkoa, joista kolme piti olla ensikertalaisten ryhmässä ja Tarmo sitten vähän enemmän maastoesteilleiden porukassa. Mentiin kuitenkin kaikki samaan aikaan paikalle, kun ei viitsitty monella autolla ajella puolentoista tunnin matkaa. Perillä selvisikin, että Tarmon ryhmän muut ratsukot olivatkin peruneet kalkkiviivoilla, joten menimme yhtenä ryhmänä. Saimme kyllä treeniä koko rahan edestä, kun valmennus kesti lopulta kaksi tuntia. Hyvin hevoset jaksoivat, kun vuoron odottelua ja paikasta toiseen köpöttelyäkin mahtui treeniin paljon.

Aloitettiin hypyt parilla pikkuristikolla pellolla. Itse menin Venlan kanssa ja se oli alkaan aika ihmeissään avoimella pellolla hyppäämisestä. Muutaman ohituksen jälkeen sekä hevonen että ratsastaja rohkaistuivat ja hypyt alkoi sujua. Venla oli koko ajan tosi fiksusti. Odotti vuoroaan hyvin, ei esittänyt mitään extrakuvioita ja toimi muutenkin kuin iso hevonen konsanaan. Olin niin ylpeä vauvaponista ja omistajakin oli vakuuttunut sen kehityksestä. Alkuun se vähän katseli tukkeja ym. mutta nopeaan se alkoi imeä esteille. Luottavaisesti se menee, vaikka askel ei ihan nappiin osuisikaan. Mulla on paha tapa jäädä vain matkustamaan, jos en nää paikkaa. Heitän pari askelta ennen ohjat pois, takerrun harjaan ja jtän homman herran haltuun. Siihen pitäisi nyt panostaa ja ratsastaa loppuun asti. Varsinkin näillä nuorilla tarttis olla tukena loppuun asti, etteivät opi kieltämään. Toisaalta en halua häiritä hevosta, kun askel ei sovi, joten varoiksi vaan matkustan...tosin siinäkin häiritsen yleensä roikkumalla liikaa kaulalla... Kun päätän ratsastaa välit ja askeleet kunnolla, pitää tuntuman ja jalat kiinni, niin meno on erittäin sujuvaa eikä uskoisi, että Venlan hyppykerrat (ikinä) on laskettavissa kahden käden sormilla. Se tykkää hommasta, se uskaltaa lähteä siitä mistä pyydän ja sillä on hyvä laukka.



Tarmolle esteet oli vähän pieniä ja helppoja, mutta toisaalta oli kiva saada helppo treeni ja päästä näyttämään vieraita esteitä. Vesi oli kyllä taas iso ongelma. Ihan pieni lätäkkö ja ei, sinne ei voi mennä. Ei tamman hännässä edes. Vesi pahempi ällötys kuin tamman häntä houkutus... Lopulta lätäkön toiselta reunalta se käveli sinne suoraan ja sen jälkeen ongelmitta molemmista suunnista. Että se on ärsyttävä. Veden jälkeen Tarmolla jäi vähän käsijarru päälle, kun se odotti koko ajan, missä se vesi on. Ei mitään kieltoja tms. mutta vähän jarruttelua kuitenkin. Niin siivosti se taas oli, että vasta viimeisen puolen tunnin aikana Kallelle selvisi, että kysessä on astuva ori.


kaikki kuvat: Päivi Kankare
Kivaa oli ja esteet oli varsin sopivia meidän aloittelevalle ryhmälle. Tarmo olisi kaivannut enemmän haastetta, mutta toinenkin ryhmä oli alkeistasoa (mm. 4-v. hevonen), niin isompia esteitä ei ollut esillä. Olen pari kertaa aikaisemmin samassa paikassa ollut valmennuksessa maastoesteillä ja silloin oli isompiakin joukossa. Tosin siitä on lähes viisi vuotta aikaa. Onneksi kelikin oli ollut melko kuivaa, kun meillä ei puolella ollut hokkeja. Pelto oli sen verran kuivaa, että ilmankin pärjättiin hyvin.


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

331. Astutusahdistusta

Taas...

Tämän kesän piti mennä niin paljon paremmin kuin viime kesän. Ekun siemenen tiheys on kasvanut ja siittiöt liikkuu hyvin. Se on joo laihtunut, mutta ei ihan luurangoksi kuitenkaan. Itse astutuksetkin on sujunut hyvin. Pääsääntöisesti se on ollut yksi hyppy per tamma per päivä ja  homma hoidettu. Viime kesänähän hyppyjä saattoi olla 10-15 per kerta, kun ori ei vaan osunut oikeaan koloon. Voisi siis kuvitella, että kaikki olisi hyvin, mutta ei. Kolme tammaa on ultrattu tyhjiksi. No yksi on Lissu, jossa on varmaan jo tammassakin vikaa, mutta Netta ja Rose. Molemmat nuoria, hyväkuntoisia, kerran varsoneita tammoja. Ja tyhjiä.

Netan kanssa meillä on uusintakierros meneillään, mutta Rose päätti olla näyttämättä kiimaa lainkaan, joten se meni ohi. Viime viikolla eläinlääkäri kävi ultraamassa keskiviikkona, jolloin sillä oli noin 4 cm follikkeli. Piti siis parissa päivässä olla astutuskunnossa, vaan tammapa oli ihan eri mieltä. Ei merkkiäkään mistään kimmasta, vaikka ori on metrin päässä, kun sitten tällä viikolla ultrattiin uudestaan, niin ohihan se jo oli. Kyllä otti päähän, kun muutenkin on vaikea saada tammat tiineiksi, niin kiiman ohi meneminen ei ainakaan helpota asiaa. Onneksi noita vieraita tammoja on osattu lukea ja seurata oikein, joten ne on saatu astutettua.

Tää on vaan niin masentavaa, kun kaikkesi yrität ja mikään ei auta. Mä alan olla ihan neuvoton Ekun suhteen. Samalla kyllä vaan vahvistuu ajatus sen poislaitosta. Se stressaa, se on kallis syöttää, se ei saa tammoja tiineeksi eikä sille oikein ole muutakaan käyttöä. Myydä en vanhaa hevosta enää aio enkä edes antaa eteenpäin. Se stressaa valtavasti kaikkia muutoksia. Jo pelkkä karsinan tai tarhan vaihto kaataa sen maailman. Ja riittää, että sen vaihdon tekee joku toinen hevonen Ekun näköeteäisyydellä. Mulla ei ole mahdollisuutta värvätä sille omaa tammalaumaa ympärivuoden niin, että kukaan ei poistu sieltä minnekään. Nyt se on suht ok, kun saa laiduntaa tammojen vieressä, mutta noi laidunlohkot tässä kotipihassa alkaa olla kaluttu ja lopuista pitäisi saada heinää talveksi. En keksi enää mitään, millä voisin tilannetta parantaa tiinehdyttämisen ja oriin elämisen kannalta. On tää epäkiitollista hommaa...

Ekku ja Ekun naiset
Toinen murheenkryyni on Tarmo. Hemmetin nirsoilija, jolle ei kelpaa mikään. Se alkaa muistuttaa puolestaan loimenkuivatustelinettä. Se ei juokse eikä vaella, vaan on pääasiassa hyvin rauhassa tarhassaan. Se on rauhallinen ratsastaa ja keskittyy hommiinsa. Kaikin tavoin lunkin oloinen. Saahan sekin jotain hepuleita, mutta suurin osa on leppoisaa hengailua. Mutta kun se ei syö. Nyt ollaan niitetty tuoretta ruohoa naaman eteen reilusti, mutta sekään ei kaikki uppoa. Jälleen aloitetaan kokeilemaan kaikki rehut läpi, mikä menisi alas. Nyt testissä pari mysliä, joissa syöttömäärät aika pienet. Heinää vaan pitäisi mennä enemmän ennen kuin on vatsahaava. Laihuus alkaa vaikuttaa myös ratsastamiseen, kun energiaa ei vaan ole. Ruoka ei riitä edes kropan ylläpitoon, saati treeniin. Treeniä onkin kevennetty jo paljon. Pääasiassa ilman satulaa maastokävelyitä, valmennus noin kerran viikossa. Kisojakin täytyy vähentää. Ensi viikolla hypätään yksi metrin luokka Salo Horse Showssa, mutta sitten seuraava on vasta Niinisalon kenttäkisat 12.7. Toivon todella, että Ekun kuvioista poistuminen vaikuttaisi sitten tähänkin. Muuten täytyy varmaan alkaa miettiä ruunausta. Ei voi pitää kilpaponia, jolla ei ole energiaa tehdä töitä ja jolla ei pysy liha yhtään luiden päällä. Päälisin puolin tilanne on kuitenkin rauhallinen. Pojat on eri puolilla tonttia omien tammojensa vieressä eiätkä juuri edes näe toisiaan. Kyllä tässä alkaa jo syksyä odottaa...


lauantai 20. kesäkuuta 2015

330. Juhannusylläri

Itse varsa ei niinkään ollut ylläri, mutta se millainen varsa sieltä sitten tulikaan...

Eilen aamulla, kun vein Kaijaa ulos, sillä oli selkeät vahatipat. Päivällä se oli ihan normaalin oloinen tarhassa, söi ja möllötti. Olin kuitenkin melko varma, että yön aikana varsoo, joten laitoin olejat karsinaan ja otin sen kesken juhannuksen vieton (oltiin siis kotona muutaman kaveriperhaan kanssa) jo sisälle. Vahatipat oli poissa siinä vaiheessa. Ihan rauhassa se oli, kunnes, joskus puoli 11 maissa saatiin lapset nukkamaan ja viimeiset vieraat lähti. Kävin katsomassa tissejä ja niissä oli maitotipat. Tamma myös hikoili ja puuskutti. Varsominen siis oli käynnistynyt. Se kävi makuulla pari kertaa, mutta rauhoittui taas. Välissä käytiin astuttamassa Lissu ja niitin Tarmolle ruohoa. Jäin tietysti talliin Kaijaa vahtimaan, kun oli taas makuulla. parissa minuutissa meni vedet ja tamma alkoikin ponnistaa. Jotenkin se on aina yhtä jännää nähdä koko varsominen. Ja edellisestä kerrasta oli vajaa kuukausi, kun yksärinä meillä asuva vuono varsoi.

Alkuun Kaija asettui niin, ettei meinannut nähdä mitään kunnolla, mutta se nousi vielä kertaalleen ylös ja asettui oikein hyvin katsojia ajatellen. Varsominen sujui hyvin. Varsa tuli ulos normaalisti etujalat edellä. Kaksi ihan valkoista jalkaa. Sitten vaaleanpunainen turpa, jossa mustia pikkuja. Lähes koko pää oli vaaleanpunainen. Ensimmäinen ajatus oli, että voi ei, ei sillä voi olla noin isoja merkkejä! Kävin auttamassa kalvot auki varsan päältä ja Kaija veti henkeä rankan suorituksen jälkeen. Varsa oli heti utelias ja nojautui vasten, kun kuivatin sitä olkitupoilla. Piti tietysti heti tarkistaa kumpi tuli. Tamma! Ihan uskomatonta, kaksi tammaa! Meillä on aiemmin tullut vain kolme tammaa ja nyt kaksi lisää. Vähän väri kyllä epäilytti. Ihan ensin se näytti kirjavalta. Sitten siinä oli nähtävillä ruunivoikkoa ja pikkuhiljaa karvan kuivuessa päädyttiin rautiaaseen. Alkuun olin tyytyväinen, että se todennäköisesti kimoutuu, mutta nytjo harmittaa. Tämän väristä connemaravarsaa en ole ikinä nähnyt.


Näissä kännyotoksissa karva on vielä märkä
Tissin löytäminen oli haastavaa eikä jalatkaan oikein totelleet, mutta lopulta kaikki pakolliset kuviot onnistui. Vähän juotettiin maitoa ruiskulla, jotta jaksaa etsiä nisää. Välissä kävin nukkumassa muutaman tunnin ja sitten vielä tarkistamassa juomisen uudelleen aamuyöllä. Silloin tissittely oli hyvin hallussa ja pikkuneiti kovin reipas. Ammutallissa pistin kaksikon vähäksi aikaa ulos ennen sateen alkua, jotta saadaan karsina siivottua ja kunnon kuvia päivän valossa. Armoton väriarvuuttelu alkoi tietysti jo yöllä facessa.


On se hassun värinen ja sellainen koipeliini. Myös jaloissa on samanlaista "vetelyyttä" mitä muillakin tämän tammalinjan lapsilla meillä on ollut.  Tämä varsa on suurilinjaosempi, mutta kevyempi. Jännityksellä odotellaan millainen prinsessa hänestä kasvaa. Alapuolella vertailuksi kuva Hillasta saman ikäisenä.

Voi kyllä olla, että tästä lapsesta täytyy geenitesti ottaa ihan mielenkiinnon vuoksi, jotta väri selviää. Pohja on rautias ja kimo siitä tulee, mutta mihin värit on kadonneet. Ekana mieleen tulee, joku paint-väritys. Sabino, Splashed White tms. Isot merkit, jotka jatkuu ylös asti sekakarvana. Päistärikköä on epäilty kovin, mutta mun silmään se ihan siltäkään näytä. Kaijan puolelta päistärikköä ei ainakaan tule, mutta Ekusta nyt ei voi mennä vannomaan. Siltikään tää ei mun mielestä ole päistärikkö. Sekin pohdituttaa, onko tämä kuitenkin ihan hyväksyttävä väri. Ja  minkä värisiä varsoja tästä sitten saadaankaan, kun sen aika koittaa.

Julmasti tietty heti vertaan näitä tämän vuoden varsoja keskenään. Mun silmää Hilla miellyttää enemmän. Se oli jotenkin heti valmiimpi ja napakampi. Tosin sen vanhemmat on myös enemmän suosikkeja... No aika näyttää mitä tytöistä tulee ja miten he kehittyy. Varmaan molemmat saa jäädä tähän ja katsellaan päivä kerrallaan. Nimeksi varsalle tulee muuten Ohana Highlight eli Lilja.

329. Back to school

Viime viikolla tuli sähköpostilla ilmoitus, että pääsin Ypäjälle ohjaajalinjalle. Odotukset ei olleet kovin korkealla pääsystä, mutta niin vaan oli nimi toisena listalla. Yhtään en ehtinyt nähdä muiden suorituksia, mutta omiini olin kuitenkin tyytyväinen. Kuitenkin se, että kurssihevoseni on poneja, sai aika paljon epävarmuutta aikaan. No eihän se 10 cm matalampi säkä tee musta sen huonompaa tai parempaa ratsastajaa. Innolla odotan jo koulun alkamista. Selvästi viime kerrasta on riittävästi aikaa. Reilu yhdeksän vuotta sitten lähes vannoin, etten palaisi sinne enää ikinä. Olin varsin kypsä koko opiskeluun ja Hevosopistoon. Mutta aika kultaa muistot tässäkin asiassa ja mieleen on jäänyt oikeastaan vain ne hyvät hetket. Ja hyvät kaverit. Edelleen ollaan nähty saman porukan kesken joka vuosi jonkun luona.

Elokuun puolivälissä sitten starttaa uusintakierros. Onneksi vasta viikkoa lasten koulujen alun jälkeen. Ensi syksynä meillä on kaksi koululaista, joten arjen käyntiin lähteminen vaatii taas uutta totuttelua. Nuorin saa olla näillä näkymin isovanhempien kanssa isännän työpäivien aikana. Varmasti käytännön haasteita tulee, mutta Ypäjä on kuitenkin sen verran lähellä, että tarpeen vaatiessa voin hoitaa aamu- ja iltatallit itse. Haaveena olisi kuitenkin viettää tehokasta "lepokotilomaa" aina lähijaksot paikan päällä. Ihanaa, kun saa syödä kaksi kertaa päivässä lämpimän ruuan jonkun muun tekemänä. Saa nukkua rauhassa keskeytyksettä. Pääsee talvella treenaamaan lämpimissä maneeseissa, jos ei ohjauksessa opiskelujen puolesta, niin Annan valkuissa. Aion ottaa tästä ratsastuksellisesti irti niin paljon kuin ikinä pystyn. Ei musta ratsastuskouluun mitään opea saa, mutta tämä on seuraava askel tällä mun hevosuralla, kunnes keksin jotain muuta. Vähän kuin pääsisi muutaman viikon välein ratsastusleirille... Tai näin ainakin haaveilen.

Totuus voi olla toinen. Jos isännän työvuorot osuu huonosti tai en saa talliapuja kotiin, niin joudun ajelemaan edes takaisin. Siinä menee kuitenkin pari tuntia päivästä hukkaan, kun niitä tunteja on muutenkin liian vähän. Etätehtäviä tulee ja mä olen todella huono niissä...Jätän kaiken aina viime tippaan. Toivottavasti saan ne kaikki hoidettua niin, että pääsen koulusta läpi. Mua ahdistaa jo nyt kaikki tuntisuunnitelmat ja opetusnäytöt ym. Miten se oma jaksaminen sitten riittää, kun sataa mömmöä vaakasuoraan ja kahlataan polvia myöden kurassa pilkkopimeässä. Hommat on hoidettava kotona niin, että pääsee aina lähtemään lähijaksolle. Teet aikataulut joka päivälle, kuka antaa mitkä heinät jne. Ratsastettaviakaan ei voi ottaa paria enempää, että ehtii tehdä niiden kanssa riittävästi lähijaksojen välissä. Lähijaksot kestää onneksi 3-4 päivää, joten ratsastamattomia päiviä ei tule kuin 2-3.

Mukana koulussa reissaa Tarmo ja Sissi lähijakson ohjelman mukaan. Lisäksi olen sopinut Venlan omistajan kanssa, että saan ottaa myös sen mukaan aina lähijaksolle. Ensi keväänä se on jo ihan tykki, kun päästään tehotreeniin talvikaudeksi. Innolla ja kauhulla siis odotetaan miten homma alkaa pyöriä ja kuinka paljon tuskaa ja ahdistusta koulu tuo lisää. Mutta kyllä itseään pitää kehittää ja kouluttaa, jos haluaa pysyä touhussa mukana. Tai mun tapauksessa ehkä päästä siihen touhuun mukaan.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

328. Tarmon kisaviikko: Rataesteet

Keskiviikko oli huilipäivä ponilla ja torstaina suunnattiin jälleen auton nokka kohti Ypäjää. Tarmo oli ilmoitettu poniderbyn karsintaan, jossa esteet oli 100 cm ja mukana muutama erikoiseste. Aamun luokissa oli niin paljon lähtijöitä, että luokka alkoi vasta 15.30. Myöhäisempi lähtö oli varsin tervetullut. Sissi oli ilmoitettu mukaan myös kisaviikolle Poniderbyyn koulupuolelle. Ryntäiden patti esti kuitenkin sinne pääsyn, joten Siiseli jäi kotiin sairastamaan. Tyhmää!

Oltiin siis liikkeellä pelkästään Tarmon kanssa. Hokit ruuvattiin paikalleen jo kotona, koska se sujuu noin miljoona kertaa helpommin ponin seistessä käytävällä kiinni kahdelta puolen. Homma oli kyllä muutenkin helpompaa, kun kierteet oli avattu juuri tiistaina. Rauhassa käytiin ensin kävelemässä rata, koska Tarmon vuoro oli vasta joskus 20 ratsukon jälkeen. Nelosena radalla oli ensimmäinen erikoiseste, pullvermann-hauta. Siinä on siis hauta kuopassa ja puomit päällä. Seuraava erikoinen oli kuutonen, banketti ylös ja alas. Kymppinä oli pysty, jonka alla oli hauta. Loput esteistä oli normaaleja rataesteitä, mutta muutamalle oli hieman haastavampi tie. Radassa ei pitänyt olla mitään ihmeellistä, vastaavia esteitä ollaan menty monta, monta kertaa maastoestetreeneissä ja täysin epäröimättä.

Verkassa poni oli ok, ei säikkyilyjä tms. Ehkä vähän löysä, mutta muuten hyvä. Rata alkoi todella hyvin. Yksi, kaksi ja kolme yli puhtaasti hyvässä rytmissä. Pullvermannia lähestyttäessä poni katsoi jo kaukaa, että tonne en muuten ole menossa... Siihen se sitten kielsi ulos. Toisella kerralla niin, että kuskikin luisui kaulan yli maahan. Se siitä sitten. Tuhma poni. No onneksi ei oltu ilmoitettu sitä perjantaille derby-luokkaan. Olisi mennyt rahat hukkaan. Loppuverkkana käytiin vähän kahlaamassa molemmilla lätäköillä ja pitihän se ison veden viereinen hautakin testata. Hienosti poni meni veteen ja haudan. Niistä tuli sentään hyvä mieli.

Seuraavana aamuna pakattiin jälleen Tarmo ja kamat autoon. Vielä yksi rutistus rataesteillä edessä. Tarmo oli ilmoitettu Ponicupiin, jossa korkeus oli samat 100 cm kuin Poniderbyssä, mutta rata olisi varmasti lyhyempi ja helpompi. Arvosteluna oli vielä tyyliarvostelu. Väännettiin siis vielä viime hetkillä ponille letit hokkien lisäksi. Perille ehdittiin juuri katsomaan pikkuponicup, jonka jälkeen poni kuntoon ennen radan kävelyä. Radalla ei ollut kuin kahdeksan estettä. Tämä luokka oli siis täysin oikea valinta. Anna tiesi taas miten kannattaa tehdä. On ihanaa, että tukena on valmentaja, joka osaa aina antaa oikeat neuvot oikeaan paikkaan.

Tarmo oli aika löysä ja rauhallinen verkassa. Hypyt tuli kyllä terävästi ja tarkasti. Radalla poni oli edelleen vetelä ja vähän jalan takana. Ykköselle joutui ratsastamaan aika vahvasti jalalla. Kakkoselle tuli huono paikka, kun poni ei vaan vastannut jalkaan, vaan tuli pohjaan. Koska kaksi ja kolme olivat suhteutetulla välillä, tuli kolmosellekin huono paikka. Olin jo ihan varma, että siinä meni pisteitä niin, että ropisi. Kun vielä kuutoselta tuli puomi alas, niin fiilis ei ollut ihan huipussaan. Oltiin todella yllättyneitä, kun pisteet tuli, 37,5 taitopistettä ja siinä vaiheessa luokassa kolmanneksi. Pitkään poni oli sijoituksessa kiinni, mutta ihan lopussa muutama meni ohi. Kuusi sijoittui, jaetulla kuudennella sijalla oli kaksi ratsukkoa, kuten myös kahdeksannella sijalla. Tarmo oli sitten jaetulla 10.nnellä sijalla. Puomista tuli -2 pistettä, ilman sitähän pisteet olivat oikein hyvät. Pääasia kuitenkin, että poni tuli väsymyksestä huolimatta maaliin edellisen päivän kieltojen jälkeen.

Vihdoin muistin ottaa kameran mukaan, mutta kaikki kuvat on epätarkkoja...
Nyt vähän kevyempää ohjelmaa ennen seuraavia kisoja Salo Horse Showssa. Pari valkkua mahtuu väliin ja muuten aika leppoisaa treeniä.

327. Tarmon Kisaviikko: kenttäkisat

Tällä viikolla ollaan vietetty aikaa Ypäjällä kisaviikon merkeissä aktiivisesti. Autossa on istuttu kilometri, jos toinenkin. Ensin sunnuntaina Luvian reissu, maanantaina tehtiin "pikku" road trip Lappeenrantaan (jonne tuli siis ajamista 618 km ja aikaa meni 10h) yhden ponin hakuun ja tiistaina siis Ypäjälle. Anni ja Tarmo osallistuivat Ponien Helppoon, joka on siis samantasoinen kuin tutustumisluokka, mutta koulu ja rataesteet olivat vähän vaikeampia kuin ihan normituttarissa.

Poniluokka oli viimeisenä, joten ihan kukonlaulun aikaan ei tarvinnut lähteä. Poniluokassa oli lähtijöitä alunperin kymmenen, joista Anni siis kahdesti, mutta poisjääntejä oli neljä. Meillä oli siis tiedossa varsin hektinen päivä ja poneja vaihdeltiin lennosta joka välissä. Anni siis meni Tarmon lisäksi myös omalla ponillaan.

Kouluohjelmana oli He B FEI:n kenttäkilpailuohjelma poneille 1993. Anni oli eka ja vika lähtijä, mutta ohjelma on onneksi sen verran pitkä, että Tarmollekin jäi hyvin verkka-aikaa. Poni meni hyvin tasaisesti ja siististi. Ei mitään WOW-efektiä, mutta pikkuhiljaa päästään työstämään laatua tekemiseen, kun tasaisuus ja rentous alkaa olla olemassa. Yksi käyntinosto tuli ravin kautta, mutta muuten meno oli rikkeetöntä. Prosentteja Tarmo sai 61,09 ja sillä sijoitus oli viimeinen eli jaettu 5. Luokassa oli kuitenkin hirmu tasaista, sillä Anni johti luokkaa omallaan 63,70% tuloksella. Kaikki luokan ratsukot oli siis neljän virhepisteen sisällä.

Kouluosuuden jälkeen alkoi armoton painimatsi hokkien kanssa. Rataesteet hypättiin Derby-kentällä, joten hokitus tuli tähän väliin. Se on kyllä niitä hommia, joita vihaan todella. Tarmo on todella ärsyttävä jo kavioiden putsauksessa. Se ei varsinaisesti tee mitään, mutta koko ajan pitää heilua ja huojua joka suuntaan. Vähän koittaa nykiä ja nojata. Nyt varsinkin, kun hokkeja ei olla tarvittu hetkeen, niin reikien tyhjäksi kaivelu ja kierteiden avaus oli työlästä. Mutta hokit saatiin alle ja esteverkkaan. Toimihenkilöt jo etsivät meitä, kun kahden ponin hokitukseen ja kamojen vaihtoon menee väistämättä aikaa. Pikaverkka ja radalle. Ponin vaihto, toinen pikaverkka ja toinen rata. Molemmat nollilla oikein sujuvilla radoilla. Puhtaita rataesteitä oli vain kolme, joten Tarmon sijoitus nousi kolmanneksi. Sijoilta yksi ja kolme siis maastoon. Ei voinut kuin olla tyytyväinen kisaan tähän asti.

Esteiden jälkeen ponit pääsi huilaamaan ja syömään koppeihinsa ja me käytiin kiertämässä maastorata pariin kertaan. Alku oli aika sama kuin toukokuun kisoissa. Lähtö Päivärinteen pellolta,  jossa tukki ykkösenä. Kakkonen oli punainen puolikaari risuilla ja kolmonen pieni mökki/katto. Tällä kertaa pelottavalla tiellä tai ihan sen läheisyydessä ei ollut estettä, joten näiden suhteen ei pitäisi olla ongelmaa. Nelonen oli ensimmäinen vähän hankalamman oloinen este. Pellolla olevan pikkuhaudan päälle oli viritelty tukki, jolloin se oli trakehner. Viitonen oli trippeli ratapölkyistä ja kuutonen tukki. Tämän jälkeen laukattiin pitkä mäki ylös isolle vedelle, jossa oli pakollinen portti. Veden jälkeen hypättiin rannassa tukki ja siitä kasille, joka oli laituri. Siinä haastavinta oli valkoiseksi maalatut reunat. Tarmo on treeneissä hypännyt sen aina tosi kaukaa ja isosti, mutta kuitenkin epäröimättä. Taas välissä pidempi laukkapätkä, jonka jälkeen tuli tehtävä, jossa ensin kulma, 5-6 laukkaa, kapea nuolenpää ja taas muutama laukka, jonka jälkeen alashyppy. Pitkä laukka pätkä taas pinelle vedelle, jossa oli radan ylivoimaisesti pahin este. Vene, joka oli maalattu sinivalkoiseksi ja asetettu niin, että hevonen luulee joutuvansa hyppäämään veteen. Kävelyssä jo sanoin Annille, että siihen saa ottaa yhden kiellon, mutta muut pitää selvitä. Tiedettiin siis hyvin, että se on Tarmolle ongelma. Veneen jälkeen taas pakollinen portti veteen ja sieltä vielä laitumelle, jossa este 13 oli pikkukatto (kuten 3). Neljätoista ja viistoista muodostivat neljän laukan suhteutetun kaarevalla uralla kahdesta mökistä ja viimeinen este oli massiivinen tukki. Rata oli pidempi kuin toukokuussa, mutta muuten helpompi.

Ponit lähti taas viimeisenä, joten ehdittiin katsoa muutamia ratsukoita ennen verkkaan lähtöä. Pikkuvedellä tuli muutamia kieltoja siihen veneelle, mutta muuten ratsukot selvisivät hyvin. Sitten vaan poneille taas kamat niskaan ja verkkaamaan. Anni sai onneksi Tarmolle sovittua lisäaikaa verkaan, kun starttien väli oli vain 10 min, josta reilu 3 min meni jo rataan. Itse näin radasta esteet 1-3 ja sitten ison veden pakollisen portin, tukin ja laiturin. Poni lähti sujuvasti ja eteni hienosti alusta asti. Siinä kun juoksin kolmosen jälkeen vedelle, niin metsästä kuului vain vihellys ja sen perään aina "Hieno poni!" Vaikkei nähnyt, niin kuuli, että hyvin menee. Vedelle tullessa Tarmo taas jarrutti heti mäen päällä raviin, mutta meni kuitenkin suoraan ravissa veteen! Jes! Se edistyy sittenkin. Myös tukki ja laituri ongelmitta. Sitten ei voinut kuin jännittää. Kuuntelin kuulutuksia ja yhden kiellon se otti veneelle, mutta pääsi maaliin! Ihan mahtavaa. Tavoite oli päästä maastosta maaliin ja se tehtiin. Siinä ei yksi kielto ja yliaika tuntunut missään, kun poni meni veteen ja vielä kahdesti ilman jarrutteluja. Kasvattaja/omistaja ja ratsastaja olivat aivan fiiliksissä. Tästä tämä lähtee! Muut meni tietty puhtaan maaston ja Tarmo tippui viimeiseksi, mutta ei haittaa. Se on aika paljon nuorempi ja kokemattomampi kuin muut eikä ratsukollakaan ole yhteistyötä vielä edes vuotta takana. Omalla ponillaan Anni nappasi luokan voiton.

Ei siis ihan turha reissu, vaikka pitkä päivä olikin. Kamera myös unohtui kotiin, joten todistusaineistoa ei ole omasta takaa...

lauantai 13. kesäkuuta 2015

326. PowerCup aluekoulukarsinnat

Pikapäivitystä viime viikonlopulta Luvialta ennen kuin ollaan taas viikkotolkulla jäljessä tekemisistä.

Oltiin siis Sissin ja Possun kanssa Power Cupin aluekoulukarsinnoissa. Tai onko ne nyt virallisesti 2-tason karsinnat? Ne joka tapauksessa. Luokka alkoi aamulla kymmeneltä, joten matkaan lähdettiin siinä puoli seiskalta. Kerrankin sain olla vain "turistina" mukana, ei tarvinnut ajaa itse. Luksusta nukkua takapenkillä. Paikalla oltiin hyvissä ajoin, ponit kuntoon ja verkkaan.

Molemmat ponit tekivät hienot radat. Sissi oli verkassa aika pinkeä, mutta radalla oli ihan eri poni. Possu oli hieman löysä taas radalla, mutta muuten suoritus oli todella siisti ja tasainen. Luokkana oli siis K.N.Special. Sissille prosentteja kertyi 61,3 ja Possulle 62,7. Possu meni hienosti luokassa toiseksi ja säilytti se loppuun asti. Sissi oli kiinni neljännessä sijassa viimeiseen ratsukkoon asti, joka meni kuitenkin ohi yhdellä pisteellä. Sissi oli siis ensimmäinen ei-sijoittunut.


Katsoin jo verkassa, että Sissillä on nestettä ryntäissä oikealla puolella. Se oli kuitenkin ihan pehmeä, ei aristanut tai ollut kuuma. Hetki mietittiin osallistumista toiseen luokkaan, mutta koska poni liikkui ihan puhtaasti ja mielellään, ei peruttu C:tä. Siinä poni ei ollut yhtä hyvin rentona, mutta rata toi 62,391% ja toisen sijan. Ei siis turha reissu ollenkaan.


kisakuvat by Päivi Kankare
Näillä tuloksilla molemmat ratsukot selvittivät tiensä Lahdessa ratsastettavaan finaaliin. Nyt siis hoivataan Sissi täyteen iskuun, jotta ehditään treenata kunnolla. Onneksi finaali on vasta elokuussa.

Sissiltähän jäi nyt kisaviikon Poniderby (koulu) väliin, koska rinnassa oleva patti on vain kasvanut ja tullut kovaksi. Eläinlääkäri kävi sitä jo kertaalleen katsomassa, mutta vielä ei ole tarvetta avata sitä. Ponia on kävelytetty ja pattia kylmätty. Varmaan jotain laseria tai bemeriä olisi hyvä ja kokeilla siihen. Kaveri on vissiin potkassut siihen ja jonkun vamman on nyt saanut. Näistä poneista ei ole taas muuta kuin huolta ja rahan menoa!

Tässä viime ma tilanne, nyt on kovempi ja isompi...