346. Hyviä ja ei-niin-hyviä- treenejä

Tässä parin viime viikon aikana ollaan ahkerasti treenattu Tarmon kanssa. Heti Niinisalon kenttäkisojen jälkeen käytiin itsekseen treenaamassa vesitehtäviä Ypäjällä. Tarmo meni taas tosi hyvin kaikki hypyt veteen ja pois. Tällä kertaa ensimmäinen lähestyminen veteen tehtiin maasta käsin Annin ratsastaessa omalla ponillaan ensin. Suoraan se meni veteen ja taas herkkuja naamaan. Selästä käsin se teki tosi hyvin kaikki hypyt veteen ja pois. Alashypyssä jouduin taas vähän auttamaan ja näyttämään mallia hyppäämällä ensin veteen. Saappaan varret ei ihan riittäneet... Lopulta sekin sujui ilman apuja. Taitava poni!

Viime viikolla käytiin Tarmon kanssa Keravalla katselemassa maastoesteitä. Sielläkin poni toimi hienosti. Alkuun se oli vähän vetelä, mutta tultuaan yhden isomman alashypyn, se heräsi. Hypyn jälkeen kauhea pukki ja kuski ketoon... Onneksi poni ei päässyt irti. Uusintakierroksella alastulo oli maltillisempi eikä poni ihan räjähtänyt. Tämän episodin jälkeen se kuitenkin heräsi ja oli todella terävänä ja innoissaan. Haudallekin se oikein imi ja hyppäsi isolla loikalla yli. Vedelle tullessa piti taas ensin jarrutella kilometrin päästä... Kyllä on haasteellista. Heti, kun ponin saa houkuteltua rantaan asti, se menee kyllä veteen. Ja sen jälkeen kaikki hypyt veteen ja pois sujui ongelmitta. Nyt jopa alashyppy suoraan veteen meni heti ilman, että ponitäti hyppää edellä. Olin kyllä vastassa herkkujen kera ja se määrä, jonka sain päälleni ällöttävää, mudalle haisevaa, limaista lampivettä... YÖK! Taas sai olla tyytyväinen poniin. Vesiongelma on vaan niin haastava.

Keravan reissun perään meillä oli heti Annan kouluvalmennus. Pääsin pitkästä aikaa Sissin kanssa hommiin, kun Olivia oli reissussa. Tehtiin paljon jumppaa avoilla, suluilla ja vastataivutuksilla, jotta saataisiin ponit mahdollisimman notkeiksi kyljistään. Vasen kierros oli taas hankalampi. Ympyrällä käynnissä ja ravissa ero ei ollut niin selkeä vaihdellessa sulun ja vastataivutuksen välillä, mutta suoralla uralla vasen oli selvästi hankalampi. Pitkän sivun alku tultiin avossa ja puolessa välissä vaihdettiin sulkuun. Oikea kierros oli sujuvaa ja rentoa menoa, mutta vasen kierros oli epätasaista, nykivää ja jännittynyttä. Samaa kuviota tehtiin myös laukassa ja vasen oli vielä vähän vaikeampi. Ravissa poni ei liikkunut ihan kunnolla, vaan vasemmalle tahditti heti jännittyessään. Rentoina pätkinä taas liikkui erittäin hyvin ja ravissa oli kiva jousto. Tämä epätietoisuus on niin raastavaa, onko etujalat kipeät, jonka takia se jännittyy vai jännittääkö se jostain muusta syystä ja siksi liikkuu epämääräisesti. Mikä on syy ja mikä seuraus? Eläinlääkärin paperitkin tuli viimein siitä, kun etujalat kuvattiin. Siinäkin kehuttiin kuinka poni liikkuu elastisesti ja puhtaasti, taivutusreaktiot oli 1/5. Huoli painaa silti, kun se ei tunnu selkään niin hyvältä kuin pitäisi.

Tällä viikolla oltiin tiistaina Annan valkussa derby-kentällä Ypäjällä. Tarmo oli taas tahmakäpälä alkuverkoissa. Vähän luki mainoksia, mutta olisi mielellään vaikka syönyt ruohoa...Hypyissä terävöityi hyvin ja oli aika villikin. Banketilta hypätessä alas tuli taas vähän pukkiloikkia. Rohkeasti Tarmo hyppäsi erikoisesteetkin, tukin kukkulalla, pikkupystyn alamäkeen ja siitä pensasaidan. Pullvermannille piti ottaa yksi kielto, mutta uusintayrityksellä sekin meni sujuvasti. Yritettiin myös pitkää vettä. Derby-kentällä ponilla ei ollut aikomustakaan hypätä sitä. Siirryttiin Sujuvaan, jossa vesi on vähän pienempi. Ponia talutettiin kahdella liinalla ilman ratsastajaa. Alkuun koitettiin paineistaa takaa, mutta Tarmo jäätyy täysin. Se ei vaan reagoi. Siirrettiin sitten vähän johdetta, jotta se pääsi tulemaan kulman yli. Sen jälkeen se uskalsi tulla useamman kerran mun perässä taluttaen vesimaton yli. Lopulta ihan pohjaa pitkin kävellen. Aina ylityksestä tuli herkkuja. Kävin vielä loppuverkkoina itse kävelemässä sen kanssa lätäköille. Taas poni jäi jumittamaan jo reilu 100 metriä ennen vesilätäkköä. AARGH! No ei muuta kuin pakki päälle ja peruutin sen rannalle. Siitä Tarmo jo käveli pitkin ohjin veteen. Mulla oli leipää mukana ja aina veteen menessä sai palasen. Isompaan lätäkköön se meni kanssa todella nätisti ilman mitään jarrutteluja. Koitettiin vielä derby-kentän vettä, mutta turhaan. Anna kyllä lohdutti, että kyllä se tulee sen menemään vielä, koska Sujuvassa meni. Vaatii vaan treeniä. Mahtaako siitä kuitenkaan tulla varma veden suhteen? Koskaan. Tarmo on muuten niin super, mutta "pieni" vesiongelma aiheuttaa harmaita hiuksia... Eihän sen ole pakko kisata kenttää, mutta se olisi siinä muuten niin hyvä. Ja kyllä rataesteilläkin tulee vesi eteen, jos haluaa poni-GP:tä kisata. Varmaan myös arvokisoihin tähdätessä pitkä vesi saattaa olla edessä.

Tällä viikolla olen päässyt itsekin taas kunnolla treenien pariin. Venlan kanssa ollaan höntsäilty tässä pari viikkoa, köpötelty maastossa tai menty ilman satulaa kentällä. Keskiviikkona oli kuitenkin vuorossa Krissen valmennus. Venlalla oli aika lailla virtaa, esimerkiksi ravi-käynti-siirtymissä saa olla tosi tarkkana, että kävelee. Siirtymisen jälkeen ajatus kohti keskikäyntiä sai tamman liikkumaan rennommin. Laukassa tehtiin aktiivisesti töitä sen suoristamiseksi. Varsinkin oikeassa kierroksessa takapää punkee sisälle. Olen nyt kylläkoittanut yksikseenkin saada Venlaa suoremmaksi kaikissa askellajeissa ja saada oikeaa pohjetta paremmin vielä läpi.

Tänään (tai siis eilen) olin pitkästä aikaa Venlan kanssa hyppäämässä. Ylipäätään hyppäämässä. Alkuun tehtiin voltteja, temponmuutoksia ja avoja. Sama kuvio laukassa. Venla oli vähän taas virtaisa ja jäi helposti loikkimaan paikalleen jalan taakse, kun yritti vähän lyhentää. Vinouteen keskityttiin taas. Hypyt aloitettiin pienillä pystyillä kulmissa. Ensin voltti ensimmäiseen kulmaan pystyn ympäri ja siitä hyppy toisessa kulmassa olevan pystyn yli. Sama toisessa päädyssä. Oikealle taipuminen oli selkeästi haastavampaa. Seuraavaksi pystyt tultiin kaarevalla linjalla neljän askeleen välillä. Nyt oikein korostui oikeaan jalkaan nojaaminen ja väli jäi lyhyeksi. Lähes joka kerta tuli puomi jälkimmäiseltä pystyltä. Meno oli kyllä sellaista räpellystä omalta puolelta. Tauko näkyi taas varsin selvästi. Onneksi hevonen oli hieno. Lopussa mentiin jo 80 cm esteitä, joissa oli mukana mm. aaltolankku ja valkoinen portti. Venla meni todella rohkeasti ja varmasti, vaikka tyyli olikin välillä vapaa. Siitä tulee todella hyvä, kun saadaan molemmat taas rutiinia. Vajaan parin viikon päästä olisikin luvassa Piian valmennus Venlan kanssa.

345. Vermon Poninäyttely 2015; sunnuntai

Viikonlopun saldo

Sunnuntaina näyttelyssä esiintyvät aikuiset ponit sekä maitovarsat. Meiltä mukaan lähti lopulta Rose, Hilla, Sissi, Lissu ja Reino. Kaija ja Lilja joutuivat jäämään kotiin kyytiongelmien takia vähiten edustavimpina. Saatiin naapurista lainaan isompi traikku, johon mahtui Reino, Rose ja Hilla. Kahden trailerin karavaani starttasi aamulla seiskalta kohti Vermoa. Lissun ja Sissin pesu säästettiin jälleen paikan päälle. Raviradoilla pesupaikat on varsin hyviä eikä meillä kotona riitä lämmin vesi monen ponin pesuun putkeen, joten tämä oli paras ratkaisu. Minä päivystin koko aamupäivän tulospalvelussa naputtamassa kehistä tulevia tuloksia nettiin. Apukädet Anni, Outi ja Sofia hoitivat ponien pesua ja auttoivat Pepin ja Lissun Minijuniorhandler-luokkaan. Vettäkin satoi kuin saavista.

Connemarakehät alkoivat vähän ennen yhtä. Anni joutui pikabriiffauksella tulospalveluun ja me muut sännättiin ponien laittoon. Hieman hankaluuksia aiheutti ne yhdet tulospalveluun menetetyt apukädet, kun poneja oli viisi ja meitä oli kolme. No onneksi pienemmät tytöt Peppi ja kaverinsa pystyivät vähän auttelemaan ponien pitelyssä. Reino oli edelleen ihan porsas ja sen piti keulia ja loikkia odotellessa. Sissi ja Lissu ehtivät kehittää läheisriippuvuuden ja kumpikin huusi jatkuvasti toisen perään. Hillalla meni hermot odotteluun ja se koitti pukitella ja loikkia joka suuntaan. Hermot oli riekaleina jo ennen kehien alkua...

Ensimmäisenä vuorossa oli Sissi. Odotukset eivät olleet kovin suuret tasokkaassa joukossa. Poni ei myöskään seissyt kehässä ja huuteli Lissun perään. Olisi voinut kuvitella, että aikuiset, paljon kissanristiäisiä kiertäneet ponit osaisivat käyttäytyä, mutta luulin väärin. Sissi oli luokassaan kolmas neljästä, mutta palkittiin kuitenkin ykkösellä. Perusteluna tuomari sanoi hieman hennon luuston ja olihan ne kaksi parempaa selvästi parempia. Ykköseen olin kuitenkin hyvin tyytyväinen.

Sissin arvostelu: God rastyp. Lång bog, markerad manke. Bra djup. Välformat kors. Omarkerade framknän, fyllda kotleder. Tät fram. Lätt aktiv trav.

Heti seuraavassa luokassa oli Rosen vuoro, jten vauhdilla Sissi pikkutytöille ja Hillan narun päässä Outin ja Rosen perässä kehään. Rose esiintyi siivosti, mutta Hilla koitti vetää pitkin kehää täysiä. Luikas nurmipohja ja narun päässä tempoileva 3kk ikäinen varsa ei oo ihan paras yhdistelmä. Onneksi Hilla rauhoittui syömään ruohoa kehässä... Rose oli voittaja tässä varsallisten tammojen luokassa I-palkinnolla. Rose haali myös parit kiertopalkinnot: Ametist Trophe (paras 4-9-v. tamma) sekä Aramara Audrey Greyn Malja (paras varsallinen tamma).

Rosen arvostelu: Mycket god rastyp. God stomodell. Lång, välformad hals. Omarkerad manke. Lång länd. Välformat skankparti. Välbenad från sidan. Ej fullt korrekt inskenad fram. Mycket bra skritt, vägvinnande, avspänd. Taktmässig trav, mer energi.

Taas lennosta ponin vaihto, kun Lissun luokka oli seuraavana. Vastassa siinä oli edellisvuoden Best In Show. Tosin nämä tammat ovat "ottaneet useasti yhteen" ja voitot on aikalailla menneet vuorotellen. Tällä kertaa oli Lissun vuoro olla parempi. Tuomari vielä sanoi, että "She is dancing like a young pony". Ja kyllähän Lissu liikkuikin. Ei sitä uskoisi 25-vuotiaaksi, varsinkin kun sen piti huudella koko ajan Sissille...Siinä pohdin, että eipä ole omena kauas puusta pudonnut, kun Reino käyttäytyi aivan samalla lailla edellisenä päivänä. Lissu hyöri ja pyöri kehässä, koittipa jopa jyrätä ulos sieltä ravikierroksella. Mamma oikein esiintyi, mutta olipahan ainakin ryhdikäs ja elossa! Lissulle siis myös I-palkinto ja luokkavoitto. Samalla se valittiin myös Rodun Parhaaksi Veteraaniksi. Parhaana veteraani-tammana sille myönnettiin Leppa Joy-kiertopalkinto.

Lissun arvostelu: God rastyp. Trevlig resruing. Vackert huvud. Välansatt hals med kraftig överlinje. Stark överlinje för sin ålder. Tillfredsställande grovlek. Tät fram, bred bak i skritt. Mycket goda rörelser: framåtgrpande, lätta med god meanik.

Kiire jatkui, koska heti perään valittiin Rodun Paras Tamma. Siinä mukana siis meidän Rose ja Lissu. Pieni paniikki meinasi iskeä, kun meillä oli esittäjiä kaksi ja poneja kolme. Sanna pelasti meidät kehän laidalta nappaamalla Hillan narun päästä kiinni. Parhaaksi tammaksi valittiin Sissin luokan voittaja Symphatil Irish Queen.

Tämän jälkeen ehdittiin pieni hetki vetää henkeä ennen tammavarsan luokkaa, koska välissä oli orivarsa. Virheellisesti sanoin pienille tytöille, että voivat viedä Lissun ja Sissin koppiin, kun en muistanut, että Lissuhan pääsee Vuoden Voittaja -kehään. Reinollahan iski paniikki, kun tytöt lähti. Yritin siinä ohjeistaa samalla Sofiaa viemään pyörivän ja keulivan ponin kopeille ja pyytää tammat takaisin paikalle. Reino onneksi rauhoittui heti, kun tammat palasivat eikä ehtinyt edes päästä irti tai teloa pitelijäänsä. Tilanne rauhoittui juuri, kun meidän piti taas sännätä kehään.

Hilla esiintyi hienosti, vaikka tietysti välillä piti loikkia. Siinä on aina oma haasteensa saada tamma liikkumaan niin, että varsa kävelee ja ravaa silloin kun pitää. Hilla onneksi toimii talutuksessa melko sujuvasti ja jopa suostui seisomaan melkein paikallaan. Hilla sai II-palkinnon ja tietty luokkansa ainoana osallistujana luokkavoittaja-rusetin. Kahdesta connemaravarsasta Hilla oli se parempi, joten meille tuli myös Rodun Parhaan Varsan titteli. Koska Hilla sai vain II-palkinnon se ei kuitenkaan jatkanut Vuoden Voittaja-kehään tai Näyttelyn Parhaan Varsan kehään. Hilla ei liikkunut riittävän hyvin I-palkinnon varsaksi. Etujalat on hieman pystyt, joten niitä pitää tarkkailla.

Hillan arvostelu: Välutvecklat stoföl av utmärkt rastyp. Rastypiskt huvud. Välansatt hals. Långt välformat kors. Välbenad från sidan med markerade bengångar. Tåvid fram. Energiska men korta rörelser i skritt och trav.

Nyt Rose, Hilla ja Sissi pääsivät koppiin odottamaan päivän päättymistä. Lissu ja Reino jäivät odottamaan Vuoden Voittaja -kehää, jossa valitaan rodun parhaimmisto. Oli se hienoa olla kahden oman ponin kanssa siellä. Kirkkaimmat sijat jäivät meiltä saamatta, mutta hyvä mieli jäi silti. Kaikki muut ponit palkittiin ykkösellä paitsi Hilla. Pyttyjä kertyi yhteensä yhdeksän...On meillä hienot tammat käytössä. Ja yksi hieno ruuna etsimässä omaa kotia. Reinon arvostelu lisätty tänne. 

 Lissu pääsi vielä koko Näyttelyn Parhaan Veteraanin valintaan, mutta ei menestystä sieltäkään. Näyttelyn Paras Veteraani oli älyttömän komea musta welsh cob ori Carneddau Deryn Du. Parhaan Varsan -titteli meni myös welsh cobille, tamma Goldriver Great Lovelle. BIS-kehässä voitto meni lauantai-päivän parhaalle FIN-nuorelle, 2-v. tamma Kotimäen Amarolle. BIS II oli myös shetlanninponi, muutaman vuoden takainen BIS-poni tamma Sonnet v. Stepelo ja BIS III oli welsh mountain ori Moondelight Neifion.

Raskas viikonloppu kaikessa kiireessä. Ensi vuonna voidaan pitkästä aikaa keskittyä vain omien ponien esittämiseen ja ensi vuodeksi haalitan useampi apukäsipari. Mielummin liian monta kuin liian vähän! Omia kuviakaan ei ole yhtään, kun kaikkien kädet oli varattu, mutta kun niitä muualta saadaan hankittua, niin lisäilen tänne.

Edit: Nyt lisätty kuvia. Kaikki ponikuvat Rozpravka Photography

344. Vermon Poninäyttely 2015; lauantai

Vuoden kiireisin viikonloppu vedetty hengissä läpi. Mulla oli tässä luonnoksena postausta valmisteluista, mutta enpä sitten ehtinyt sitä koskaan tehdä valmiiksi. Ehkä jossain välissä saan tehtyä näyttelyvalmisteluja koskevan postauksen, niin näyttelyn järjestäjän kuin ponin omistajankin näkökulmasta. Tämä oli nyt tällä erää viimeinen kerta, kun toimin Connemarayhdistyksen edustajana Poninäyttely-työryhmässä.

Meiltä näyttelyyn oli ilmoitettu kaikki muut connemarat paitsi Tarmo. Lisäksi Possu osallistui ratsastusluokkaan. Lauantaina matkassa olivat Reino ja Possu. Silloin näyttelyn ohjelmassa on käyttöluokat, ratsastusluokat ja nuoret  (1-3-v.) ponit. Reino matkusti meiltä yhdessä yhden 3-vuotiaan ratsutettavan/astutettavan kanssa Vermoon. Ne ehtivät kehittää mukavan kaveririippuvuuden laiduntaessaan pari viikkoa samassa porukassa. Possu tuli paikalle yhden meidän yksärin kanssa, joka osallistui myös ratsastusluokkaan. Reino pestiin vasta paikan päällä, koska meidän piti olla paikalla heti näyttelyn alkaessa ja sen esiintymisvuoro oli vasta vähän ennen yhtä Hippoksen kehässä. Pepin ja Possun ratsastusluokka oli myös ennen Reinon vuoroa.

Possun ratsastusluokka meni hienosti. Ryhmässä laukkaaminen jännitti Peppiä kovasti, mutta kun hän lopulta uskalsi antaa ponin laukata, se meni varsin mallikkaasti. Possu näytti tosi hyvältä, kun pyrki itse eteen ja Peppi joutui hieman pitämään vastaan, ettei edellä oleva shettis jäisi jalkoihin. Ravissa Possu oli vähän tahmeampi. Yksilöohjelmaa odotellessa Possu ehti nukahtaa täysin ja yksilöohjelmaan suorittaessa varsinaista heräämistä ei kyllä tapahtunut. Se oli vähän löysä ja meni pitkänä, mutta pääasia, että Peppi oli tyytyväinen. Mitään suurempaa menestystä ei siis tullut.

Reinolla oli ensimmäisenä vuorossa mittaus Hippoksen kehää varten. Korkeutta pikkumiehellä oli 145 cm edestä ja takaa. Reino oli koko ajan tosi levoton, kun kaveri oli muualla. Esitin myös Reetun (Ohana Frederico), joten se oli kyllä seurana, mutta ei oikein kelvannut Reinolle. Reetu oli edestä 145, 5cm ja takaa 145 cm. Vaikka pojat on lähes samankokoisia, ne on malliltaan niin erilaisia. Reino on lyhyt runkoinen ja pitkä jalkainen, kun taas Reetulla on matalammat jalat, syvempi ja pidempi runko. Reetu oli niin kiltisti ja fiksusti Reinoon verrattuna. Oikein hävetti roikkua Reinon narun päässä, kun se ei ollut paikallaan hetkeäkään.

Hippoksen kehästä Reino sai vahvan II-palkinnon. Pisteet oli kutakuinkin tyyppi 8, pää ja kaula 8, ylälinja 8, takaosa 7,5, käynti 8,5, ravi 8 ja yleisvaikutelma 8. Muutamat pisteet rivistä uupuu, kun en niitä muista, mutta eiköhän ne tule jossain välissä Heppaan. Reetukin sai hyvän II-palkinnon. Tyyppi oli 8, pää ja kaula 9, ylälinja 8, käynti 8, ravi 7,5 ja yleisvaikutelma 8. Molemmat saivat siis oikein hyvät pisteet, mutta olisihan se ykköspalkinto ollut hirmu kiva... Kumpikin on kuitenkin siihen yltänyt 1-vuotiaana. Tuomareina olivat Tuula Pyöriä ja Anna Pajanen.

Rotukehään meinasi tulla kiire, mutta ehdittiin kuitenkin, kun suoraan Hippoksen kehästä sinne juostiin. Reino ja Reetu olivat samassa luokassa, koska muita samanikäisiä poikia ei näyttelyssä ollut mukana. Outi oli siis nakitettu tuhman Reinon narun päähän ja mulla oli kiltti ja leppoisa Reetu. Reino esiintyi edukseen ja tuomari Madeleine Beckman tykkäsi siitä kovasti. Reetu taas oli vähän jo väsäyneen oloinen. Reino voitti luokan ja oli päivän ainoa I-palkinnon saanut connemara! Reetu sai II-palkinnon ollen siis toinen. Reinon kanssa jäätiin siis odottelemaan jännityksellä parhaan nuoren valintaa. Siinä kehässä meitä vastassa oli 1-vuotias orivarsa, 1-vuotias tammavarsa sekä 3-vuotias tamma, jotka kaikki taisivat saada Hippokselta I-palkinnon. Yllätykseksi Reino valittiin kuitenkin Rodun parhaaksi nuoreksi. Tuomari arvosti kovasti sen liikkumista. Jo toisen kerran siis päästään oman kasvatin kanssa Parhaan FIN-nuoren loppukehään. Rosehan sen voitti 3-vuotiaana, mutta on se ihan eri kiertää siellä oman kasvatin kanssa.

Reinon arvostelu: God rastyp, utmärkt bruksmodell. Rastypiskt huvud. Välformat hals, bra djup, välformat kors. Välbenad från sidan. Fransysk och markvid fram. Mycket goda rörelser: naturlig, taktfast, vägvinnande skritt. Välbalanserad aktiv trav.

Reetu rotukehässä

Reino ja reserve nuori Bluewilds Daireann

Reino loppukehässä

Reinolle siis kiertopalkintoa, pyttyä, rusettia ja loimea. Saan myös uudelleen jäsenyyden Hevosenomistajien keskusliittoon vuodeksi. Erittäin kiva, koska tykkään heidän jäsenlehdestään todella paljon. Hieno päivä! Vaikka pitkä ja raskas, niin hieno. Kotona odotti vielä Rosen ja Hillan pesu, toisen traikun haku ja autojen pakkaamiset. Voiton takia Reino joutui reissuun siis myös sunnuntaina.

Mukana näyttelyssä oli myös yksi Ekun poika, 1-vuotias Zitherbay Leaid O'Hara. Kyllä siinä oli vahvasti isänsä näköä. Hieno poika, mielenkiinnolla odotellaan miltä varsa näyttää, kun kroppa täyttyy.

Kaikki muut, paitsi Possun kuvat, on ottanut Satu Pitkänen.

343. The End

" Rakas onnea matkaan, Sinä ansaitset kultaa."

Dark Edition

1993- 20.7.2015

Yksi toteutunut unelma,

liian vähän aikaa, 

paljon annettavaa.

Jäähyväiset tytöille <3

 

342. Riders Inn

Vielä vähän kisapostausta. Nyt vuorossa sunnuntaina Tarmon kanssa Animagi ponicupin osakilpailu 110 cm Hyvinkäällä Riders Inn:ssä. Aiemmin ei ole tullut siellä käytyä, mutta kehuja on kantautunut korviin paljon. Luokka alkoi 9.30, joten päätimme lähteä 6.30 ajamaan, jotta ehditään ajoissa. Tiukille meni silti, kun navigaattori ohjasi meidän Hyvinkään rautatieasemalle... Sielläsitten pähkäiltiin, että mikä uudeksi osoitteeksi. Onneksi kännyköissä on netti ja Riders Inn:in sivuilla oli maininta Hyyppärän hevosurheilualueesta, joten asetimme sen määränpääksi. Samalla tuli Hyvinkää-sightseeing hoidettua. Viimeinen risteys varmistettiin vielä tutuilta, jotka ovat paikalla aiemmin käyneet. Lopulta pääsimme perille, mutta ylimääräistä aikaa ei kyllä jäänyt lainkaan. Paikka oli kyllä hieno! Parkkialue oli vähän ahdas, mutta meitä se ei vielä juurikaan haitannut, kun lähdimme kotiin jo ennen suurinta ruuhkaa.

Verkka oli maneesissa ja tilaa oli hyvin. Poniluokat (pikkuponicup ja ponicup) sisälsivät yhteensä noin 20 ratsukkoa, joten hilliöntä ruuhkaa ei ollut. Tarmo ei säikkynyt lainkaan muita ja keskittyi hyvin. Hypytkin tuli varmasti ja sujuvasti. On ilo katsoa kuinka se on kasvanut näissäkin tilanteissa. Vuosi sitten kaikki verkat oli painajaista, kun poni sinkoili pitkin seiniä paniikissa. Nyt ei merkkiäkään sellaisesta. Radalla sai olla kaksi valmistautuvaa, joten poni ehti hyvin tsekkailla maisemat radan sisältä käsin. Ja taas mua jännitti niin, että kädet tärisi...

Radalla poni oli erittäin hieno. Perusrata puhtaasti, joten tästä pitäisi nyt saada ensimmäinen tulos ratsuoripäiviä ajatellen. Uusinnassa Anni ratsasti pitkät tiet, jotta poni saa vain ehjän ja sujuvan kokemuksen. Aikaa ehtii ratsastaa sitten, kun rutiinia on paljon enemmän tältä tasolta. Yksi puomi kopsahti alas, mutta ei haittaa. Pääasia, että poni tykkää ja tekeminen on sille mielekästä. Hieman se alkoi väsyä radan loppua kohden. Hyppyjä oli kuitenkin 15 eikä me olla näin isoja esteitä menty näin montaa putkeen. Vaikka valkuissa on menty isompaakin rataa, mutta hyppyjä on ollut maksimissaan 6-7 tai sitten pidemmällä radalla isompia esteitä on vain osa.

Lopputuloksena oli kuudes sija, kun neljä sijoittui. Tuplanollia oli vain kaksi ja 0/4-ratoja sitten se kuusi, joista Tarmo oli hitain (ja varmasti nuorin). Nyt siis ohjelmassa kunnonkohotusta. Ennen ei kannata mennä kisoissa kahta pitkää rataa. Onneksi ponille on alkanut ruoka jälleen maistua ja massaa tulee pikkuhiljaa lisää. Samalla energiatasot ja jaksaminenkin paranee. Treeneissä täytyy ottaa myös niitä pidempiä ja isompia ratoja silloin kun kisoja ei ole ihan nurkan takana. Hyvä siitä tulee!

Edit: Unohdin ihan mainita, kuinka radan jälkeen eräs meille ihan vieras nainen tuli kehumaan kuinka kauniisti Anni ratsasti. Kun kuuli valmentajan, sanoi ratsukon olevan erittäin hyvissä käsissä. Aivan ihanaa kuulla tällaista palautetta. Suupielet oli koko porukalla korvissa loppureissun.

341. Uutta banneria? ja laidunkuvia

Mulla alkaa epätoivo iskeä, kun en osaa tehdä mitään fiksun näköistä banneria. Löytyisikö blogin seuraajien joukosta sellaista jolla olisi taitoa ja aikaa laittaa meidän banneri uuteen uskoon? Kauheesti vaatimuksia ei ole, sillä kaikki näyttää varmasti paremmalta kuin nykyinen... Blogissa olevia kuvia voi käyttää tai jos haluaisi tietyntyyppistä kuvaa jostain tietystä meidän ponista, niin voin koittaa katsoa, mitä muita kuvia koneelta löytyy. Mahdollisia ehdotuksia voi laittaa mulle vaikka sähköpostiin (hanna.asklof@ohanaconnemaras.com).

Laitetaan tähän vähän samalla tuoreita kuvia meidän laiduntajista ja varsuleista.

On niillä vähän kokoeroa...

340. Riders Trophy Salo

Kaksi päivää ollaan vietetty oman seuran kisoissa Muurlassa. Torstaina tilanne näytti vielä varsin surkealta kelien ja pohjan suhteen, mutta hienosti kaikki oli saatu kuntoon ja perjantaina ei kastuttu lainkaan ja pohjakin oli todella hyvä kentällä. Tarmo ja Anni osallistuivat perjantaina nuorten hevosten 110 cm luokkaan. Muita poneja meillä ei ollut mukana, joten ehdittiin touhuta rauhassa. Luokka oli vasta päivällä puoli kaksi, joten ehdin aamulla ensin ratsastaa kotona ja laitella vähän paikkoja kuntoon samalla kun Anni pakkasi kamoja ja harjasi Tarmoa. Monta kertaa piti miettiä, että onhan kaikki mukana. Tavaramäärä oli niin vähäinen verrattuna viikon takaiseen...

Kisapaikalla Merlitzissä oltiin hyvissä ajoin. Hetki katseltiin tilannetta ja suokkiluokkaa ennen Tarmon kuntoonlaittoa. Ainoa ponina startti oli tietysti luokan ekana. Verkassa Tarmo oli hyvä, vaikka pohja olikin maneesissa vähän liukas kastelun takia. Hypyt oli varmoja ja teräviä eikä niitä montaa tarvittu. Se ei myöskään säikkynyt muita hevosia. Jälleen poni oli kuin ihmisen mieli. Sen kanssa on niin kiva reissata, kun se on niin rennosti ja fiksusti. Koska kyseessä oli nuorten luokka, ratsukot pääsivät myös tutustumaan rataan etukäteen. Ekan kierroksen jälkeen Tarmo ei enää "lukenut mainoksia" tai katsellut muutakaan. Yksi hyppy verkassa vielä ennen rataa ja sitten menoksi. Uskomatonta taas kuinka sitä jännittää oman ponilapsen puolesta.

Radalla poni oli todella terävänä. Se kuunteli ja eteni hyvin. Hypyt oli sujuvia ja varmoja. Viimeksi kuitenkin 110 cm luokassa tuli Helsingissä hylky, kun poni väsähti. Nyt epäröinnistä ei ollut merkkiäkään. Sarjakin meni hyvin ja siitä suhteutetulla välillä se oikein lensi yli seuraavan okserin kunnon ilmavaralla. Ainoastaan esteelle viisi (yläpuolella olevassa kuvassa oleva pinkki pysty) ei löytynyt mitään askelta ja poni tuli pohjaan jolloin puomi tuli alas. Muuten rata oli niin hyvä, että leijun edelleen ihan pilvissä. Siinä se meni samalla viivalla 20 cm korkeampien hevosten joukossa.

Kovin se yritti etujalkoja nostaa suppuun, mut takajalat ei vaan ehtinyt nousta riittävän ylös.

Radan jälkeen Tarmo pääsi ansaistusti kotiin syömään ja ulkoilemaan. Me palattiin Annin kanssa kisapaikalle ratahenkilökunnaksi. On kiva talkoilla mukavassa porukassa ja samalla nähdä tuttuja. Varsinkin tässä vaiheessa kisaviikonloppua, kun siellä ei ole seissyt niin montaa tuntia ja aurinkokin melkein paistoi. Päivä päättyi noin puoli kymmenen paikkeilla, kun lauantain ensimmäsen luokan rata oli pystyssä. Jäihän sinne vielä ravintolatelttaa porukkaa iltaa istumaan ja kuuntelemaan livebändiä, mutta mun piti lähteä kotiin ponien ruokintaan.

Tänään lauantaina olin lupautunut hommiin jälleen aamusta lähtien. Paikalla siis ennen yhdeksää. Eniten hommaan on aina luokkien välillä, kun rata pitää muuttaa seuraavaa luokkaa varten. Sitä en kyllä oikein käsittänyt, että miten se voikaan olla, että ne kaikkein painavimmat johteet omaavat esteet pitää aina siirtää. Ja mahdollisimman kauas... Pari luokkaa liputin myös. Keli oli aamupäivällä hyvä, mutta kolmen huitteilla alkoi sataa. Onneksi shoppailin Hevoskulman kojusta uuden pitkän sadetakin, jonka kanssa kelpasi patsastella lipun varressa myös sateella. Olin vielä rakentamassa seuraavan luokan radan, mutta sitten piti lähteä taas ponien ruokintaan kotiin. Onneksi joku valopää oli kuitenkin jättänyt mun autoon valot päälle silloin aamulla...Sehän ei siis inahtanutkaan. No sitten vaan parkkivalvojan luo nöyränä, että saisko hälytettyä jonkun paikalle antamaan virtaa meidän Pajerolle. Siinä apuja odotellessa kastuin ihan kiitettävästi hienon sadetakin odotellessa autossa. Lopulta auto sai virtaa ja heräsi eloon. Kyllä oli avuliasta miesväkeä auttamassa neitoa pulassa. Iso kiitos heille siitä!

Kisat jatkuu Muurlassa vielä huomenna, mutta me suunnataan Hyvinkäälle Tarmon kanssa hyppäämään Ponicupin osakilpailu 110cm. Jännittää jo nyt...

339. Niinisalossa

Viime viikonloppu vietettiin kenttäkisoissa Niinisalossa. Anni osallistui tutustumisluokkaan Tarmon (ja oman poninsa) kanssa. Ensimmäinen koulustartti oli vasta 11.30, joten päätettiin startata matkaan vasta lauantaina aamulla. Silti lähteä sai jo aamukuuden jälkeen, mutta Tarmon kanssa on sen verran vähän näitä yön yli reissuja takana vaihtelevin kokemuksin, että yhtään ylimääräistä yötä ei haluttu jännittää. Auto pakattiin valmiiksi jo perjantaina ja ponikin pääsi kylpyyn. Ihan käsittämätön määrä  kamaa kahdelle ponille vajaaksi kahdeksi päiväksi. Juuri ja juuri mahduttiin itse kyytiin. Onneksi mukana ei ollut muita. Autoon ei vaan olisi mahtunut enää yhtään mitään. Tarmo sai vielä letitkin perjantai-illalla valmiiksi.

Lauantaina ennen lähtöä Tarmolla oli vielä velvollisuuksiakin hoidettavana ja Netta astutettiin juuri ennen lastaamista. Poni hoiti homman nopeasti ja matkaan päästiin lähes aikataulussa. Kävin hakemassa Annin ja hänen poninsa kyytiin ja matka kohti Niinisaloa alkoi. Matkaan meni aika tarkkaan kolmisen tuntia yhdellä tankkausstopilla. Niinisalossa ajoimme vain kolmesti harhaan, mutta aika nopeaan tajuttiin asia joka kerta eikä ylimääräistä aikaa kulunut kuin ehkä yhteensä kaksi minuuttia. Perillä vietiin ensin Annin poni talliin ja Tarmon kanssa jatkettiin kisa-alueelle. Käytiin ilmoittautumassa ja tsekkaamassa muutenkin tilanne. Sitten ponille vermeet niskaan ja kouluverkkaan. Tarmo oli varsin virtaisa ja joka kerta laukkaan lähtiessä se oli valmiina esteille. harmi, ettei ollut esteverkka... Muista hevosista se ei juurikaan ottanut häiriötä onneksi. Radalla se oli ihan ok. ei mikään superrento ja tasainen, mutta mitään rikkoja ei tullut ja pääasiassa meni hyvin. Muoto oli hieman häilyvä kun välillä se painui kuolaimen alle ja varsinkin siirtymisissä se ei oikein pysynyt kuolaimella. Prosentteja tuli 60,455. Samoilla pisteillä oli lopulta kolme muutakin ratsukkoa...

Kouluradan jälkeen lähdettiin takaisin tallille Annin poni letitykseen ja Tarmon hokkien vääntöön. Pienen painimatsin jälkeen hokit oli alla ja letit päässä sekä pieni tuskanhiki allekirjoittaneella...Ponit koppiin ja takaisin kisa-alueelle. Tarmo meni esteet ensin, joten laitoin sen kuntoon  Annin mennessä kävelemään rataa. Kävelytin ponia odotellessa, joten kuski pääsi suoraan verkkaan ja mä seuraavan ponin laittoon. Ihan en ehtinyt Tarmon koko esterataa näkemään, mutta loppurata oli ainakin sujuva ja poni oikein puhkui intoa. Puhtaasti meni! Radan jälkeen pikaisesti eläinlääkärin tarkastukseen ja ponin vaihto. Annin lähtiessä kouluverkkaan, menin hoitamaan Tarmoa pois.

estekuvat: Piia Mäkelä (piiamakela.pic.fi)

Kun Annin poni oli saanut suoritettua omat osuutensa, veimme ponit takaisin tallille ja palasimme vielä maastoradan kävelyyn. Rata oli aika kiva, mutta Tarmon kohdalla pientä jännitystä aiheutti veden lisäksi sille uudet esteet. Vaikka ollaan käyty keväällä Niinisalossa treenaamassa, niin tuttarin esteitä Tarmo ei ole nähnyt lainkaan. Eniten mietitytti banketti, koska sellaista ei olla Ypäjälläkään menty, tai siis noin isoa. Ypäjän banketti on noin 50 cm korkeuseroilla. Vesi tulisi olemaan paha. Todettiin jo radan kävelyssä, että tuolta se tulee ja tähän se tökkää...rinteen päälle, josta pitäisi vielä laskeutua noin 100 metrin matka alas järven rantaa, että olisi edes lähellä vettä. Esteet kuvina löytyy mm. täältä.

Radan kävelyn jälkeen käytiin tsekkaamassa meidän oma yöpymispaikka "Pose". Ihan siistit armeijan parakit jaba-alueen vieressä. Siitä kierrettiin vielä maastorata kertaalleen ja lähdettiin Kankaanpäähän syömään. Halkeamispisteessa raahauduttiin vielä tallille laittamaan ponit yöpuulle. Tarmokin oli ollut karsinassaan kuin pieni enkeli, ihan kiltisti ja hiljaa. Vähän piti Annin ponille jutella, jos se tuli seinälle luimimaan, mutta ei mitään seinillä kiipeilyä tai hillumista. Siitä aivan rättiväsyneenä omiin iltapuuhiin ja nukkumaan. Aamulla herätys ei onneksi ollut kovin aikaisin. Tallihenkilökunta ruokki ponit aamulla ja Tarmon startti maastoon olisi vasta 13.22.

Könyttiin ylös joskus puoli yhdeksän maissa ja syötiin maittava ja monipuolinen aamupala: karjalanpiirakkaa sulatejuustosiivulla. Siitä pakattiin omat kamat autoon ja lähdettiin taas tallille ponien hoitoon. Käytiin taluttamassa pieni kävelylenkki ja pakattiin suurimmat kamat tallista autoon. Hetkeksi huristeltiin vielä katsomaan vaativan maastoratoja ennen ponien hakua. On se hurjaa touhua jo vaativassa. Ne alashypyt näyttää kaikista kammottavimmilta omaan silmään, mutta niin vaan ne hevoset hyppelivät valtavia pudotuksia alas. Oli se hienoa katseltavaa! Taas näytti tuttarin rata niin pieneltä.Näillä mielikuvilla hakemaan poneja tallilta, pakkaamaan loput kamat autoon ja karsinoiden siivous. Auto oli edelleen aivan täyteen ängetty, vaikka sieltä oli pois kaksi heinäpaalia ja kaksi heinäkassia. Mitenköhän ne mahtui kyytiin tullessa...

Kisaalueella sitten Tarmolle kamat niskaan ja Anni lähti verkkaan. Mä kipittelin kuvausasemiin paikkaan, josta näki esteet 2-5, joten kuten myös ykkösen ja kutosen. Ja taivas, miten jännitti! Se oli niin raastavaa katsoa ratsukoita ja niiden numeroita samalla laskien montako tulee ennen Tarmoa. Se lähti todella hyvällä draivilla liikkeelle. Jotain edistystä kevääseen, jolloin se jarrutti läpi radan 8tai vedelle asti). Kakkoselle tuli kuitenkin yksi kielto, kun vastamaalattua kivilinnakuviota piti kytätä. Siihen tuli kyllä tosi monella kokeneellakin kenttäratsulla kieltoja. Toisella yrityksellä hienosti yli ja sama meno jatkui sinne kutoselle asti. Niin ylittyi banketti ja kaikki ongelmitta.

Tässä linkki videoon näille esteille.

Näiden jälkeen juoksin tien yli lähelle rantaa, jossa näki esteet 10 ja 11 ennen vedelle laskeutumista. Esteet tuli vielä hyvin, mutta siihen mäen päälle poni sitten juurtui... Ei mennyt oikeasta paikasta alas rantaan eikä vähän kauempaakaan. Lopulta poni sentään meni alas, mutta sitten vihellettiin hylky, kun enimmäisaika meni umpeen. Kyllä otti päähän, vaikka olihan tämä arvattavissa. Tarmolla on tapana kivettyä, kun se jännittää tai ei halua tehdä jotain. Mitkään avut eivät vaan mene perille, poni vain jökittää. Uusia ideoita on siis otettava käyttöön. Tarmo pääsi hetkeksi koppiin syömään ja kun kaikki olivat tuttarin radan suorittaneet, mentiin vielä vesitreeneihin.

Mulla oli kumpparit mukana, joten vedin ne jalkaan. Heitin ponille kamat niskaan ja nappasin mysliämpärin mukaan. Taluttaen se käveli suoraan veteen mun perässä ja joka kerta sai haukata mysliä (Build Up on Tarmon uusi lempiherkku!). Se tuli niin luottavaisesti ja mielellään mun kanssa veteen ihan joka kohdasta, että päätin testata Helpon alashyppyäkin. Ihan hetken harkinnan jälkeen poni keräili itsensä ja loikkasi alas! Olin ihan onnesta soikeana. Tehtiin sama useamman kerran ja nyt se tuli jo ihan miettimättä mun perässä alas. Se on jo kohtuullisen kokoinen alashyppy. Anni meni vielä selkään ja ravaili muutamia kertoja veteen ja pois. Ja taas joka kerta vedessä sai haukata mysliä. Lopulta päätettiin kokeilla vielä sitä alashyppyä. Ensin mä taas talutin sen pari kertaa siitä alas Anni selässä ja lopulta se tuli pari kertaa ilman muakin alas! Kyllä oli taitava poni. Se saa aina toivon heräämään, kun treenit menee vedenkin osalta niin hyvin. Kunnes se taas seuraavissa kisoissa kieltää veden läheisyyteen... Mutta ei kai se ikuisesti voi tehdä niin. Nyt mennään lahjonta-taktiikalla ja katsotaan tuleeko tulosta. Eilen poni meni Ypäjälläkin mukisematta veteen, hyppäsi veteen ja tuli alashypynkin mysliämpärin voimalla. Täytyy vaan siirtyä johon porkkanaan tms. jota kuski voi antaa selästä. Ehkä siitä tulee kenttäponi. Ja jos ei vesi ala sujua, niin onneksi on plan B - ratesteet. Niissä se on hyvä anyway.

Kotimatkalle siis Niksulasta ristiriitaisin mielin. Todettiin lähtiessä klassisesti; Paska reissu, mut tulipahan tehtyä! No olihan siinä paljon positiivistakin. Meillä oli kivaa, ekana päivänä ponit suoritti hyvin. Tarmo käyttäytyi kuin enkeli koko reissun ja vesitreenitkin meni hyvin. Yhtä kokemusta taas rikkaampana. Ja oli myös kiva huomata, että varsinaiset tuttarin esteet ei ollut mikään ongelma, vaikkei poni ollutkaan niitä yhtään treenannut. Näissä merkeissä kohti tämän viikonlopun kisoja rataesteillä.

338. Huolta ja haaveilua

Tänään Netalla oli ultra eikä se tiinehtynyt toisellakaan yrityksellä. Mä olen jo ihan täysin luovuttavanut Ekun suhteen. Lissua ollaan vielä tällä viikolla astutettu sillä, mutta kyllä se olisi jo jonkin sortin ihme, jos sieltä tulosta tulisi. Rose on myös astutettu ja tsekkaamatta, mutta tuskin sieltäkään mitään tulee. Olisi ollut enemmän kuin hienoa, että Ekku olisi jättänyt tänne vielä yhden ikäluokan varsoja, mutta ei voi mitään. Vanhalla ei vaan enää onnistu. Kaikkeni olen yrittänyt, mutta se ei vaan riitä. Enää ensi viikko ja sitten Ekku saa paimentaa tammalaumaansa seuraavassa elämässä, jossa kukaan ei ole hänen laumaansa uhkaamassa.

Tarmon tammalta puolestaan tuli hyviä uutisia, tiine! Kaksi tammaa on nyt tiinehtynyt kerrasta. Kolmannelta ei löytynyt alkiota, mutta ei follikkeleitakaan. Eiköhän senkin tilasta saada kuitenkin lähiaikoina selvyys. Huomenna (tänään) haen Netan vielä astutettavaksi ja tällä kertaa Tarmo pääsee hommiin. Jos se nyt tärppää niin ensi vuonna syntyy ensimmäinen Ohana-varsa, jonka molemmat vanhemmat kantavat myös Ohana-nimeä. Se onkin sitten todennäköisesti ainoa varsa ensi vuodelle. Pitäisköhän äkkiä hommata jostain uusi tamma... Isäntä varmaan hyppisi innosta. Yhteen olisin jo tykästynytkin, mutta nyt on vaan pistettävä jäitä hattuun.

Tilanne Salossa ei ainakaan parane. Juuri tuli ilmoitus Microsoftilta, että Salon tehdas lopettaa kokonaan. Nokian jälkeen tänne jäi Microsoftin tuotekehitysyksikkö, mutta nyt sekin loppuu. Hieman vajaa tuhat jää ilman töitä ja mukana on jälleen paljon tuttujakin. Aika näyttää millaiset vaikutukset sillä on alueen hevostoimintaan. Salossahan on hevosia enemmän kuin Ypäjällä ja meiltäkin löytyy puolen tunnin matkan päässä kahdeksan maneesitallia. Syksyn tilanne näyttää vielä hiljaiselta, mutta toivotaan, että talli saataisiin täyteen. Omien vähentämistä olen kuitenkin ajatellut jo ihan tosissani ja verkkoja on levitelty sinne ja tänne. Tottakai koulunkin takia omia kannattaa vähentää, että työmäärä olisi mahdollisimman pieni ja koulu tulisi suoritettua kunnialla loppuun. Reino nyt on ollut myynnissä koko ajan, sitä täytyy tehostaa. Kaijan myymistä olen myös miettinyt. Varsa jäisi kotiin ja Kaijasta tulisi kiva perheponi. Rosen kohdalla olen harkinnut vuokraajaa ja jopa ylläpitoa, jos sopiva poniratsastaja löytyisi. Lissu saa toistaiseksi jäädä. Peppi on kovasti innostunut ratsastamaan sitä, se on hyvässä kunnossa ja pärjää pihatossa pelkällä heinällä (+vähän kauraa ja kivennäiset liikutuksen jälkeen).

Vielä on ratsutettavia riittänyt. Nytkin pihassa on kolme 3-vuotiasta. Kaksi suokkia ja connemara. Vähän aikaa sitten oli yksi russikin virkistämässä muistia. Tänä vuonna on ollut ennätysmäärä näitä sisäänratsastettavia, yhteensä seitsemän maaliskuusta tähän hetkeen. Vähän alkaisi myös omaa kisajalkaa kutittaa. Onneksi Venla alkaa olla siinä vaiheessa, että kohta lähdetään radoille (kunhan se palautuu lomalta). Olisi kiva päästä menemään vähän vaikka nuorten luokkia sen kanssa. Ja kyllähän siihen joku toinenkin hevonen mahtuisi kisakaveriksi. Tarmo ja Sissi on kuitenkin jo niin aktiivisesti ponikuskiensa käytössä, että eipä niistä mulle paljoa jää.

Mehän ollaan melkein sopusuhtaisia tällaisen ison russin kanssa.

Nyt haaveilut sikseen ja unta palloon. Huomenna (siis tänään) on armotonta pakkausta edessä, kun lauantaina pitäisi lähteä kukon laulun aikaan Niinisaloon Tarmon, Annin ja Annin ponin kanssa.

337. Seuraavat varsatarinat

Koska tallilla ei juuri tapahdu mitään tällä hetkellä, niin jatketaan varsatarinoilla. Tajusin, että Tarmon nimen tarina oli jäänyt pois, joten se on nyt lisätty tähän postaukseen.

Vuosi 2010 oli varsaton, joten seuraavana vuonna piti tilanne korjata kahdella astutuksella. Suomessa oli sen kauden astumassa ruotsalainen Hagens Ryan, joka on saanut eirttäin hyviä estearvosteluja ja ollut nuorempana kuulemma varsin kuuma. Snutten päätettiin siis heti viedä sille. Mitä vireämpi ori, sitä parempi meille. Lissulle olin vähän haaveillut Dale Mountain Mistiä uudelleen, mutta sepä ei saanutkaan oripäivillä jatkolupaa. Lopulta Lissukin päätettiin viedä Ryanille Liljendahliin. Stall Rockfieldillä on ollut hyvä vaikutus meidän tammoihin, ne ovat kotiutuneet sieltä aina laakista tiineinä. Lissu siis tuli hyvin kiimaan ja tiinehtyi heti. Oli päätetty aloittaa ajoissa keväällä ja varsan laskettu aika olikin lopulta 1.4. Snutten oli erimieltä kiimaan tulon suhteen. Muutaman viikon oriin vieressä hengailun jälkeen se sai PG-piikin, tuli kiimaan ja saatiin astutettua menestyksekkäästi. Sen verran tamma aikaili, että varsan laskettu aika oli 1.5.

Kevät 2011 oli varsin viileä ja Lissu venyttikin jakautumista kaksi viikkoa. Lenninkään syntymästä en muista mitään muuta kuin silloin oli ensimmäinen lämmin päivä keväällä. Luntakin taisi olla maassa. Lennillä oli hassusti toinen korva hieman lurpallaan. Jotenkin oudossa asennossa varmaan ollut mahassa. Aika nopeaan se suoristui kyllä, mutta veikeältä ponipoika näyttää vauvakuvissaan. Esteponihan siitä Lennistäkin piti tulla ja onhan sillä mahdollisuudet siihen vieläkin. Varsa-aikojen hyppyharjitukset oli varsin lupaavia ja luonne kilpaponille sopiva.

Snutten taas varsoi täysin ajallaan 1.5. mutta tälläkin kertaa salaa. Sen varsomista en päässyt koskaan näkemään, vaan se teki hommat aina vaivihkaa. Tarkastuskäyntien välissä oli maailmaan tullut lähes musta läsipäinen prinsessa. Meillähän ei siis ole mitään valvontakameraa, vaan juoksen pitkin yötä tallissa muutaman tunnin välein tilannetta tarkistamassa. Snutteninkin varsominen oli mennyt hyvin ja varsa oli jo tissillä, kun sen näin ensimmäistä kertaa. Myös Kaijalla oli vähän löysyyttä jaloissa, mutta ei niin paljoa kuin Netalla.

Nimiä varsoille olin jo miettinyt pitkin vuotta. E-varsoja odoteltiin ja lopulta keksin Exellence ja Elegance. Tosin molempien varsojen piti olla oreja (koska pessimisti ei pety). Lempinimet oli Lenni ja Kalle, koska Lenni-Kalle Taipale on ihan mun suosikki. Mutta Snutten menikin pyöräyttämään tammavarsan ja meinasi iskeä paniikki nimen suhteen. Elegance sopi onneksi hyvin tammalle ja nyt kun asiaa miettii, niin eihän se olisi oriille sopinutkaan. Lempimineksi tuli toinen muusikko, Kaija Koo.

Snutten oli myyty ja lähti uuteen kotiin jo Kaija mukanaan loppukesästä. Lissu astutettiin tietysti uudelleen, kun sen päätoiminen virka oli jo tässä vaiheessa siitostamma. Myös 3-vuotiaat Minni ja Netta astutettiin. Lissun valinta oli vanha esteponi Coosheen Finnegan Loviisassa. Minnin kanssa päädyttiin samaan oriiseen. Jos edes jompi kumpi tekisi tammavarsan, joka osoittautuisi estekilpuriksi. Netta sai käyttää palkintoastutuksen oriille Rockfield Scarface.

Lissu ei ensin tiinehtynyt ekalla yrityksellä. Minni puolestaan ei tullut kiimaan millään ja osoittautui todella hankalaksi ultrata. Minni sai kiimapiikin vähän arpomalla, tuli kuitenkin hyvään kiimaan, saatiin ongelmitta astutettua ja tiinehtyikin kerrasta. Netta puolestaan toimi kuin kello. Tuli kiimaan, kun pääsi oriin luo. Oli helppo astuttaa ja tiinehtyi myös kerrasta.

Lissun kanssa kaikki meni sitten ihan kaikkea muuta  kuin hyvin. Toisella yrityksellä se ultrattiin tiineeksi. En kuitenkaan lähtenyt hakemaan sitä heti kotiin, koska olimme menossa Porvooseen connemartreffeille muutaman päivän päästä ja Lissun+Lennin kotiinhaku menisi siinä samalla. Lauantaina piti siis mennä niitä hakemaan, niin perjantaina tuli soitto, että Lissu on ähkyssä ja eläinlääkäri on käynyt sitä jo letkuttamassa ja lääkitsemässä. Myöhemmin päivällä eläinlääkäri kävi uudelleen, kun käännettä parempaan ei ollut. Ja lopulta tuli soitto, että poni on nyt Helsingissä EKK:lla. Edelleen olen superkiitollinen Stall Hagelundin väelle, joka hoiti tilanteen hienosti ja toimittivat ponin hoitoon. Klinikalta lääkärit pitivät meidät hyvin ajan tasalla ja lopulta vaihtoehdot oli lopetus tai leikkaus. Siinä punnitsin vaihtoehtoja kalliin leikkauksen ja orpovarsan välillä ja leikkaukseen päädyttiin. Tuleva varsa ei valitettavasti pysynyt mukana leikkauksen haasteissa, vaan alkio oli hävinnyt. Toipuminen oli muutenkin raskasta, joten uutta astutusta ei edes ajateltu.

Tältä ähkyleikkaushaava näytti reilun kuukauden kuluttua

Netta varsoi ensin. Sekin oli lähes yhtä täsmällinen kuin emänsä ja varsa tuli ajallaan. Netta oli sen verran lähellä seinää ponnistaessaan varsaa ulos, että se ei mahtunut tulemaan. Juoduin siis siirtämään tammaa kesken kaiken. Homma sujui kuitenkin sen jälkeen hyvin. Netta on meillä varsoineista tammoista ainoa, jonka kanss aoli alkuun vähän haasteita iimettämisen kanssa. Netta ei juurikaan arvostanut varsan imemisyrityksiä, vaan vinkui ja koitti aina väistää alta pois. Välillä vähän nosti jalkaakin. Alkuun juoduin pitelemään tammasta kiinni, jotta varsa pääsi imemään, mutta onneksi tilanne rauhoittui muutamassa tunnissa ja tamma huomasi imietyksen olevan ok. Muuten Netta hoiti varsansa esimerkillisesti. Netan varsan kanssa muusikkoteema jatkui ja F-orivarsa oli luontevasti Frederico. Machojen Macho; Reetu.

Minni varsoi laitumelle meidän kouluvalkun aikana. Se oli näyttänyt merkkejä kyllä varsomisesta, mutta ajattelin, että yöllä se vasta tulee. Lähdettiin siis lähitallille Kauppisen Minnan kouluvalkkuun. Kotiin tullessa siinä ysin huitteilla Minni oli jo pystyssä nuolemassa pientä oripoikaa. Ilta oli todella viileä ja varsa alkoi nopeasti täristä. Meidän isäntä nappasi siis varsan syliin ja kantoi sen talliin samalla kun talutin Minnin karsinaansa. Minni oli heti ihan superäiti ja kaikki meni sen jälkeen hyvin. Nimensä varsa sai meidänyhden tapetin mukaan...Meillä oli siis talon laajennus menossa ja yhden tapetin nimi oli Flanagan. Siitä iski idea nimeen, koska isä oli Finnegan. Irish Names-sivuilta löysin vielä muodon Flannacán. Lempinimeksi vääntyi Kake (Randelin).