Tammat

ARAMARA ELIZA 160 C

Connemaranäyttelyn 2012 Supreme Champion
(kuva Kaisa Kukkanen)

"Lissu"
s. 28.4.1990 Outin Talli, Suomi
ruunikonkimo tipt mtj vsk kjko
sk 146,5 cm
i Ardnasillagh O´Flaherty 5 C
e Pilgaards Camilla 88 C
ei Padraig of Rosenaharley CH 2

Lissun tapasin ensimmäisen kerran loppuvuodesta 1998, jolloin se saapui koulutukseen tallille, jossa kävin. Jotenkin "ajauduin" maastoilemaan sillä ratsastuskenopettajamme seurana ja pikkuhiljaa aloin saada sen myös tunneille. Kevään myötä aloitettiin esteharjoitukset ihan alkeista ja yhdessä kesässä siirryttiin maapuomeista hyppäämään 90 cm ratoja. Talven aikana Lissu siirtyi tallin omistukseen ja sain hoitaa sitä kuin omaani. Vuosina 1999-2000 kilpailimme aluetasolla 90-100cm luokissa ja kenttääkin mentiin pari starttia. Koulua väännettiin seurakisoissa, mutta se ei ollut koskaan meidän laji. Lissu oli sen verran herkkä ja kuuma, ettei oma taidot silloin riittäneet pitämään sitä nahoissaan kouluaidoissa.

Kesällä 2000 Lissu astutettiin ensimmäistä kertaa. Sinänsä sääli, koska seuraava vuosi oli viimeinen ponivuoteni ja olimme juuri aloittaneet treenata 110-115 cm ratoja. Kuitenkin aika ennen varsomista ja varsan kanssa toi varmaan suurimman sykäyksen kasvatuksesta haaveiluun. Kesäkuussa 2001 Lissu varsoi ruunikon tammavarsan. Samana syksynä Lissu siirtyi mulle ylläpitoon ja 6.5.2002 viimein omiin nimiini. Treenejä jatkettiin monipuolisesti ja opetinpa ponin ajollekin. Rekeäkin se veti useana talvena. Tässä välissä pääsimme starttaamaan yhden 105cm radan, treenasimme westerniä ja vikellystäkin. Näyttelyurakin aloitettiin virallisilla näyttelyillä ja 2003 tamma kantakirjattiin 39 pisteellä. Se onkin viimeinen kerta, kun Lissu on saanut II-palkinnon.

2004 Lissu astutettiin, koska treenit jäivät minimiin omien opiskelujen takia ja Lissun siitostamman ura alkoi. 2005 ja 2006 syntyivät orivarsat Andromera ja Becksham. Seuraava vuosi keskityttiin taas ratsastamiseen ja Lissu tekikin hienon jäähyiväiskeikan kilparadoille, seuraestekisoissa Anisissa 80 cm radalta voitto ja 100 cm radalta kolmas sija. Sittemmin tamma on jäänyt lähes kokonaan siitokseen, satunnaisesti poni on ollut mukana opetuskäytössä ja lapset ratsastelevat sillä. Näyttelyjä on vielä kierretty ja parhaat tulokset on vuosilta 2008 (Vermon Poninäyttelyn VV1) ja 2012 (Connemaranäyttelyn Supreme Champion sekä Reserve Ridden Champion 6-vuotiaan ratsastajansa kanssa).

Lissulla on seitsemän varsaa, viimeisin nyt kesältä 2013. Sitä yritettiin astuttaa heti 2013 Ekulla, mutta se ei jäänyt tiineeksi. Tänä kesänäkään Ekku ei saanut tammaa tiineeksi, mutta kokeiltiin vielä nuorta Halle Laffertyä ja muori jäi laakista tiineeksi.Varsa kuitenkin jäi matkasta syksyn aikana. Vielä yhden kerran tammaa koitetaan astuttaa ja jos ei enää tärppää, niin aletaan miettiä viimeistä vaihtoehtoa.

EDENWOODS CASSIOPEIA CASHEL 240 C
syyskuussa 2013
"Sissi"
s. 6.5.2005 Mrs C.A. Jones, GB
mustankimo
sk 139,5 cm
i Monaghanstown Pat CSB 1150
e Ellabelles Cashel CSB 12075
ei Cloonisle Cashel CSB 980

Sissi on tamma, josta haaveilin heti, kun kuulin sen tulleen myyntiin. Mitään kuvaa saatika videota en ollut nähnyt, mutta kuvaus "liian herkkä ratsastuskouluun" iski välittömästi. Seurailin myyntipalstoja, joissa ponin hinta pikkuhiljaa putosi ja lopulta se oli sen verran alhaalla, että oli pakko toimia. Parin päivän päästä koppi perään ja ponia hakemaan. Edelleenkin sitä koskaan näkemättä. Ajatuksena oli kouluttaa poni ja laittaa myyntiin, jos ei miellytä. Mutta eipä ole tarvinnut katua. Siltä reissulta mukaan tarttui poni, joka ei voisi tuntua sopivammalta itselle. Sissi ei todellakaan ole tulossa myyntiin.

Sissi on syntynyt Briteissä ja tullut sieltä Pohjois-Irlannin kautta Suomeen 2010. Sillä on kaksi varsaa enemmin yksi Pohjois-Irlannissa ja yksi Suomessa. Sissi ei ollut käynyt näyttelyissä eikä sitä ollut koulutettu ennen Suomeen tuloa.

Alku oli hankalaa. Poni on todella kiltti, mutta arka. Riimua ei saa laittaa päähän suoraan edestä, ohjia ei voi laittaa noin vaan kaulalle, kaikki toimet pitää tehdä varmasti ja rauhassa. Sissillä oli ratsastettu n. 15 kertaa ennen meille tuloa, käyntiä ja ravia. Aloitin kuitenkin sen kanssa ihan alusta, mutta aika pian päästiin laukkaamaankin. Poni eteni hyvin ja käytiin yhdessä Annan kouluvalkussakin, mutta sitten mokasin...Yritin etsiä ponille hoitajaa/maastoilijaa. Sitä kokeili kolme ihmistä viikon sisällä ja se oli herkkikselle liikaa. Se ei rentoutunut enää ollenkaa, vaan meno oli pelkkää syöksähtelyä. Ongelmaa työstettiin pitkään ja nyt poni toimii, mutta mitään ratsastuskouluponia siitä ei tule.

Mutta hyvät ominaisuudet kumoaa hankaluudet moninkertaisesti. Sissillä on upea liike ja ryhti, parhaiten sen laatua kuvaa kolmelta eri kouluradalta ja tuomarilta saadut kahdeksikot laukka- ja ravitehtävistä. Parin ensimmäisen vuoden aikana edettiin aluetasolle He A, 100 cm ja harraste-luokkiin. Sijoituksiakin tuli useampia. Connemaranäyttelystä tamma haki I-palkinnon 2012 ja samana syksynä Sissi myös kantakirjattiin 39 pisteellä.

Viimeisen vuoden Sissi on ollut ylläpidossa Tampereella poniratsastajalla. Tulokset ovat olleet ihan huikeita. Toki heikompiakin jaksoja on ollut, mutta lähes joka kisoista on sijoituksia napsittu. Kansallisellakin tasolla ratsukkoa on nähty kouluradoilla ja sieltäkin on sijoitus tullut. Ratsukko saavutti myös Hämeen alueen aluemestaruuden. Tamma kotiutui marraskuussa ja sille löytyi uusi ponikuski tallin omasta väestä, joten tämä ja seuraavat kaksi kautta poni keskittyy kisaamaan, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan.

DOYHER RUBY ROSE 250 C
Syksyllä 2013 (kuva:Linda Määttänen)
"Rose"
s. 5.5.2008, Nina Tiainen, Suomi
ruunikko
sk 146,5 cm
i Rockfield Scarface 14 C
e Omey Ruby 208 IC
ei Gleann Rua Maxwell CSB 1030

Myös Rose kuuluu sarjaan "kauan ihailua herättäneet ponit". Jo yksivuotiaana ihailin sitä Vermon Poninäyttelyssä ja kuvista. Myynti-ilmoitusta lueskelin kerran jos toisenkin, mutta näin laadukas tamma ei ollut ihan omalle kukkarolle sopiva. Kun sitten tuttu perhe halusi ehdottomasti ostaa Ruotsista tuoman tammani, tajusin että siitä saisin rahat vielä paremman tamman hankintaan. Kaupoista siis sovittiin ja helmikuussa 2011 tamma muutti meille.

Koulutus aloitettiin pikkuhiljaa ja kesän Rose vietti rauhassa laiduntaen. Näyttelyissä käytiin Vermossa, jossa poni ylitti kaikki odotukset. Hippokselta 40 pistettä ja rotukehästä tuloksena VV1 sekä lopulta koko näyttelyn paras Suomessa syntynyt nuori poni. Vuonna 2013 Rose kantakirjattiin II-palkinnolla.

Ratsun hommat Rose aloitti todenteolla vasta 4-vuotiskaudella heinäkuussa, kun alettiin valmistautua Laatuponikilpailuun. Kuvioihin tuli mukaan estetreenit ja yhdet maastoesteharjoituksetkin käytiin. Esteet on selvästi enemmän Rosen juttu. Se hyppää rohkeasti kaikki erikoisemmatkin esteet ja etenee hyvin omalla moottorilla. Koulupuoli paranee koko ajan, kun poni saa rutiinia lisää ja malttaa rentoutua vielä paremmin. Rosella on oma ihminen, Outi, joka huolehtii tällä hetkellä pääasiassa tamman liikunnasta ja valmentautuu sillä koulussa ja esteillä. Poni menee nyt esteillä 90-100 cm ratoja ja koulussa helppoa A:tä seura ja aluetasolla. Myös hyväksytty kenttästartti on alla viime keväältä.

Rose varsoi huhtikuun puolessa välissä ruunivoikon tammavarsan Tarmosta. Varsa on oikein itsevarman ja rohkea sekä rakenteeltaakin varsin hyvä. Rose on osoittautunut erittäin hyväksi emäksi, joten eiköhän se saa toistekin varsoja tehdä.

OHANA ELEGANCE

huono, mutta tuore kuva, parempaa odotellessa
"Kaija"
s. 1.5.2011 Hanna Asklöf, Suomi
ruunikonkimo
sk n. 142 cm
i Hagens Ryan 26 IC
e Woolpacks Sweetie Pie 212 IC
ei Janus RC 71

Kaija meni vaihdossa Ekun ostossa, mutta vuoden poissaolon jälkeen siitä sovittiin kaupat ja tamma jäi astutusreissullaan kotiin. Se sopi laumaan kuin ei olisi poissa ollutkaan. Kaija on herkkä ja kiltti nuori tamma. Se on käynyt 1-vuotiaana pari kertaa näyttelyissä, Hippokselta 38 pistettä ja Poninäyttelyssä II-palk.

Ratsukoulutus on hyvällä mallilla. Tamma kulkee kentällä ja maastossa rennosti kaikissa askellajeissa, vaikka alkuun olikin kovin jännittynyt. Ratsasteluja jatketaan rauhaksiin pitkin talvea varsamahan kasvattelun ohella. Kaija on tiine Ekusta ja sen pitäisi varsoa kesäkuun lopulla.

2 kommenttia:

  1. Onko ton Sissin oikea nimi Casiopeia? :) Aivan ihania hevosia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sissin oikea nimi on Edenwoods Cassiopeia Cashel. Ihania ovat mustakin ;)

      Poista